Kuusi kysymystä Nabuccon kuorolaiselle

Tampereen Oopperan kuoro on vuodesta toiseen Tampere-talon oopperaproduktion kivijalka. Työstään poikkeuksetta kiitosta saanut kuoro pääsee jälleen näyttämään täyden voimansa kuorokapellimestari Heikki Liimolan johdolla. Nabuccossa kuorolla on merkittävä ja tärkeä rooli.

Yksi noin 80 kuorolaisesta on Johanna Kalmari, joka lupautui avaamaan Tampere-talon blogin lukijoille kuorolaisen roolia.

Mikä Nabuccossa on erityistä kuorolaisen näkökulmasta?

Jokaisessa oopperassa täytyy päästä tekstin nahan alle, eli kiinni juuri siinä kuvattujen ihmisten tunteisiin. Aina täytyy pyrkiä ymmärtämään mitä tämä kansa (tai mitä kuoro ikinä kuvastaakin) on kokenut, miten se on siihen vaikuttanut ja mitä se toivoo. Nabuccossa ehkä erikoista on se, että ooppera ei ole tunnettu mistään yksittäisestä aariasta, vaan nimenomaan Va pensiero -kuoronumerosta. Nabucco on ns. kuoro-ooppera siitä syystä, että kuoro on lavalla suhteellisen suuren ajan sen kestoon nähden.

Monettako kertaa olet mukana Tampere-talon oopperatuotannossa?

Tampereen Oopperan kuoro oli ensimmäinen paikka, josta sain palkkaa laulamalla klassista musiikkia. Pääsin kuoroon samana vuonna kun pääsin opiskelemaan musiikkiopistoon lauluakin, ja olin siitä erittäin innoissani. Tämä oli vuonna 2001. Olen ollut nyt mukana yhdeksässä Tampereen Oopperan produktiossa. Aloin opiskella laulua vasta ”myöhemmällä iällä”, eli kun olin jo suorittanut lukion ja yhden ammattikorkeakoulututkinnon.

Kuinka fyysinen teos on kyseessä?

Koska Nabuccossa tarvitaan iso kuoro ja vaikka näyttämö Tampere-talossa onkin aika suuri, on siellä myös melkoinen tungos. Nyt ei kuitenkaan mennä akrobaattisiin tai tanssillisiin suorituksiin, eikä se ole tässä ohjauksessa tarkoituskaan. Voidaan tietysti ajatella, että on ylipäätään fyysinen suoritus laulaa tämän mittainen oopperakuoro-osuus klassisella äänenmuodostuksella ilman, että se ulospäin näyttää mitenkään ihmeelliseltä. Voin taata, että kyllä siinä töitä tehdään.

Mikä on vaikeinta? Entä antoisinta? 

Yleensä vaikein ja antoisin käsittelee loppujen lopuksi samaa asiaa. Vaikeimpaan asiaan kiinnittää eniten huomiota, ja sen kanssa tekee eniten töitä, joten sen onnistuminen antaa myös suurimman onnistumisen tunteen. Tämä on varmasti hyvin henkilökohtaista. Jollekin se on niinkin teknistä kuin sanojen muistaminen (niitä on paljon), jollekin se on tunnetilan ilmaiseminen tai kaikkien ohjaajan pyytämien yksityiskohtien muistaminen lavalla. Jollekin se on kokonaisuus koko illasta.

Miksi kannattaa tulla katsomaan juuri Vilppu Kiljusen ohjaus Nabuccosta Tampere-taloon?

Nabucco on iso teos, se vaatii suuren kuoron lisäksi useita loistavia solisteja. Se ei ole mitenkään helppo miehittää. Tästä syystä sitä ei myöskään kuule kovin usein. Kannattaa siis tarttua tilaisuuteen nyt kun se on mahdollista. Verdin musiikin kauneus puhuttelee aina. Vilppu Kiljunen on inspiroiva ohjaaja, ja nytkin lavalla nähdään taistelua vallasta ja hyvin ajatuksia herättäviä hahmoja.

Kuinka valmistaudut esityksiin?

Mikä on laulajalle tärkeintä? ‒ Että laulaa hyvin.
Miten se saavutetaan? ‒ Sillä, että on kropassa hyvä olo.
Eli edellisenä päivänä ajoissa nukkumaan. Esityspäivänä pyrin syömään mahdollisimman vähän sipulia, kaalia ynnä muita. Te ymmärrätte ajatukseni…

Johanna Kalmaria haastatteli Tampere-talon tiedottaja Anne Sivula.