Erään Beatles-fanin tarina

Tammikuussa 2010 järjestettiin ensimmäinen Tampere Beatles Happening Tampere-talossa. Olin tuolloin kapellimestarina Musiikkiteatteri Palatsissa pyörineessä Beatles Musicalissa. Tulin mielenkiinnolla katsomaan, millainen festivaali oli kysymyksessä. Tuntui, että jonkinlainen Beatles-aalto pyyhkäisi yllättäen Tampereen yli. Hieno tunnelma, nostalginen, myös minulle, vaikka oma Beatles-historiani alkaa vasta vuodesta 1988. Omien soittokeikkojeni takia en ole aivan kaikkiin festivaalien iltakonsertteihin päässyt osallistumaan, mutta minulle mielenkiintoisinta antia ovat taidokkaiden esiintyjien lisäksi olleet myös visailut, symposiumit ja levymessut.

Viime vuoden kesäkuussa olin mielissäni, kun minut pyydettiin Tampere Beatles Happeningin taiteelliseksi johtajaksi. Olen jo kauan haaveillut siitä, että voisin toteuttaa yhtä elämäni rakkaimmista aiheista muutenkin kuin levyjä, kirjoja ja konsertteja ahmien. Epäröin toki hetken. Mietin, kuinka paljon minulla on annettavaa festivaalille, joka on kuitenkin jo vankan jalansijan ansainnut. Ymmärsin kuitenkin varsin nopeasti, etten voi jättää tällaista tilaisuutta käyttämättä, ja aina löytyy myös uusia näkökulmia. Päätökseeni olen ollut tyytyväinen. Jo matka Liverpooliin Beatleweekille viime elokuussa osoitti, että festivaalia järjestämässä on huipputiimi, paljon upeita ihmisiä, jotka jakavat kanssani saman rakkauden Beatlesiin.

Olen syntynyt vuonna 1972. Ensimmäinen Beatles-kappale, jonka olen kuullut, oli And I Love Her. Isäni asui 60-luvulla pari vuotta Saksassa, mistä hän toi tullessaan Grundigin kelanauhurin. Varhaislapsuudessani musiikkia kuunneltiin lähinnä isäni äänittämiltä nauhoilta. Oma musiikkiharrastukseni alkoi harmonikansoitolla vuonna 1979. Toivotaan toivotaan -ohjelmassa 80-luvulla tuli aina yksi ulkomainen musiikkivideo. Yhtenä sunnuntai-iltapäivänä se sattui olemaan Paul McCartneyn Pipes of Peace. Minulle jäi mieleen videon sotateema sekä melodia, joka jäi saman tien päähän eikä lähtenyt sieltä enää koskaan pois. Isäni kertoi valistaen, että “tuo Paul oli joskus sellaisessa Beatlesissä”. Yesterday oli kappale, jonka toki olin tiedostamattani kuullut useastikin. Michelleä soitin jopa harmonikalla ja hieman vastustelin, kun opettajani halusi höystää sen jazz-soinnuilla. Tiesin, että Beatles-sävelmissä oli jotain taianomaista. Kerroin äidilleni, että jonain päivänä haluan hankkia kaikki Beatles-levyt. Hän toppuutteli sanoen, että “ei kai niitä nyt ihan kaikkia kannata ostaa…”.

Pienin askelin Beatles-tietoisuuteni kehittyi, kunnes se oli valmis kunnon tajunnanlaajennukselle. Hieman kapinoivana 16-vuotiaana syyskuussa 1988 olin kieltäytynyt lähtemästä perheemme yhteiselle lomamatkalle Italiaan. Jos olisin lähtenyt, en välttämättä olisi ostanut levyä, jonka sain sieltä tuliaisiksi. Se oli Sininen Tupla, kokoelma vuosilta 1967-70. Strawberry Fields Foreverin lopun aikana isä kysyi, onko levysoittimessa jotain vikaa, kun musiikki kuulostaa niin omituiselta. Olin täysin myyty, en niinkään hänen kommentistaan vaan siitä biisistä, ja sen lopustakin. Varhaisteinivuosien Culture Club-, Hanoi Rocks- ja Iron Maiden-diggailusta olin valmis siirtymään eteenpäin. Beatles täytti mieleni ihan täysin. Sgt. Pepper -levyn kuuntelu Tampereen Kirjaston kuunteluhuoneessa on yksi upeimpia musiikillisia kokemuksia elämässäni. “Ne kaikki Beatles-levyt” olin hankkinut jo sitten jouluun mennessä, ja seuraavaan kesään mennessä jo valtaosan kaikkien jäsenten soolotuotannostakin. Tämä verrattain lyhyessä ajassa hankittu ääniteläjä sai aikaan sen, etten ole koskaan oppinut arvottamaan soololevyjä mitenkään huonommiksi. Kuuntelin kaikkia levyjä sulassa sovussa. Beatles-innostus sai minut tutustumaan myös muihin vähän vanhempiin artisteihin, ELO, Elton John, Kate Bush, muutamia tärkeitä mainitakseni.

Beatles tuli jäädäkseen. Toki olen innostunut hyvin monenlaisesta musiikista jälkeenpäinkin, mutta Beatles määritteli jonkinlaisen viitekehyksen, jossa musiikin suhteen on ollut hyvä liikkua. Onneksi se on silti melko laaja. En enää aikoihin ole mitenkään päivittäin kuunnellut yhtyeen levyjä, mutta seuraan yhä aktiivisesti Paulin ja Ringon tekemisiä, ja kaikki retrospektiivijulkaisut ovat aina ostoslistalla, kuten myös tärkeät uudet kirjat, joskin niiden lukemisessa voi joskus olla pitkiäkin viiveitä.

Beatles-aiheisesta livemusiikista olen pyrkinyt nauttimaan aina kun se on ollut mahdollista. Ensimmäinen tällainen kokemus sattui Barbican Centressä Lontoossa kesällä 1990. Bongasin puoli tuntia ennen konsertin alkua, että George Martin johtaa London Symphony Orchestran ja King´s Singersin esittämiä Beatles-kappaleita. Elämys oli upea, mutta toki pidemmän korren veti Paul McCartney Globenissa Tukholmassa syksyllä 1993. Matkasimme sinne ystäväni kanssa laivalla ilman hyttipaikkaa, rahaa ei ollut kuin yhteen ruokaan ja pariin olueen koko reissun aikana, mutta matka oli jotain unen kaltaista. Paulin olen sittemmin nähnyt vielä viisi kertaa, 2003 Kööpenhaminassa, 2004 ja 2011 Helsingissä ja 2010 ja 2012 Lontoossa. Birminghamiin on liput varattu myös nyt toukokuussa 2015. Ringo Starr kävi Helsingissä elokuussa 1998, mutta siitä konsertista jäivät päällimmäisenä mieleen Gary Brookerin osuudet, Ringoa millään tavalla väheksymättä.

Ensikosketus tribuutti-beatlesöintiin tapahtui Lontoossa 1996, kun näin legendaarisella Mean Fiddler klubilla The Bootleg Beatles -orkesterin. Olin haltioissani, vaikka jälkeenpäin täytyy todeta, että parempiakin bändejä kyllä on vastaan tullut. Mutta että joku sentään soittaa livenä Beatlesiä. Ja parhaimmassa tapauksessa vielä hyvinkin saman kuuloisesti, kuin mitä he itse todennäköisesti olisivat soittaneet. Jopa sellaisia biisejä, joita bändin soittamana ei koskaan livenä kuultu. Lontoossa on pyörinyt muutamakin eri Beatles-aiheinen “musikaali” vuosien varrella, mutta ne eivät ole onnistuneet minua vakuuttamaan. Sen sijaan kymmenisen vuotta sitten käydessäni Los Angelesissa törmäsin koomikkoon nimeltä Tim Piper, joka esiintyi Pepperdine Universityn auditoriossa Malibussa. Sinne oli konstruktoitu uudelleen Dick Cavett Shown lavastus vuosilta 1971-72, jolloin John ja Yoko vierailivat ohjelmassa. Enpä ole usein nauranut ja nauttinut imitaatioviihteestä niin paljon.

Oman Beat Less -yhtyeeni perustin vuonna 1999, kun silloiseen kantakapakkaani Teerenpeliin kaivattiin livemusiikkia. Mietin noin kaksi sekuntia, mitä musiikkia haluaisin esittää. Keikkailimme bändin kanssa ahkerastikin seuraavan kolmen vuoden ajan, mutta sitten jäsenten löydettyä omia uriaan olemme kasaantuneet esiintymään säännöllisen harvakseltaan. Tampere Beatles Happeningissä esiinnyimme ensimmäisen kerran tammikuussa 2012. kangasjarvi

On kunnia-asia olla levittämässä Beatles-musiikin ilosanomaa, keinolla millä hyvänsä. Olen perehtynyt bändin ja jäsenten diskografiaan hyvinkin syvällisesti ja tulevaisuuden haaveissani on kirjoittaa kirja, joka liittyy nimenomaan julkaisuihin, formaatteihin, levyjen markkinointiin ja menestykseen. Netti on pullollaan kaikenlaista Beatles-tietoa, mutta esimerkiksi juuri diskografiaan keskittyneet kirjat ja verkkosivustot tuppaavat olemaan aina joltain osin vajavaisia. Beatlesissä ja heidän perinnössään riittää vielä paljon ammennettavaa, vaikka ilmiötä on tutkittu akateemisestikin. Tuskin mistään artistista tai säveltäjästä on kirjoitettu yhtä paljon teoksia.

Tampere Beatles Happening on maailmanluokan festivaali. Tampere-talo tarjoaa jälleen perjantaista lauantaihin 27.-28.3. erinomaiset puitteet tapahtumalle. Toivon, että olemme onnistuneet rakentamaan ohjelman, josta riittää nautittavaa kaikille Beatles-faneille, iästä, sukupuolesta ja asenteesta riippumatta.

Tervetuloa Tampereelle!

Mikko Kangasjärvi
Kirjoittaja on Tampere Beatles Happeningin taiteellinen johtaja 

Mikon kuva: Suvi Halttunen