- Pe 19.11.2010 klo 19.00
Su 21.11.2010 klo 13.00 ja 19.00
Iso sali
Suomen Kansallisbaletti
Koreografia Kenneth Greve
Lev Ivanovin ja Marius Petipan mukaan
Tampere Filharmonia
Kapellimestari Vello Pähn
Suomen Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven tuore versio klassikkobaletista Joutsenlampi sai ensi-iltansa Kansallisbaletissa 23.10.2009. Odotettu teos nähdään vierailuesityksenä Tampere-talossa marraskuussa 2010.
Kenneth Greve on toiminut Suomen Kansallisbaletin taiteellisena johtajana elokuusta 2008 alkaen. Joutsenlampi on Greven ensimmäinen oma koreografia Suomen Kansallisbaletissa. Greven versio Pähkinänsärkijästä sai ensi-iltansa vuonna 2007 Tanskan Kuninkaallisessa baletissa. Greven Joutsenlampi on puolestaan saanut kantaesityksensä Prahan Kansallisbaletissa keväällä 2009. Hän on luonut omia koreografioita myös American Ballet Theatren ja Stuttgartin baletin workshop-iltoihin sekä Tanskan Kuninkaalliselle baletille.
Greven ajatuksena on muokata teoksen juonesta ymmärrettävämpi, mutta samalla säilyttää mukana klassiset elementit. ”Tarinaa on tiivistetty nykypäivän katsojan toiveiden mukaisesti”, Greve kertoo. ”En ole koskaan ymmärtänyt, miksi prinssi ihastuu lintuun. Minun versiossani prinssi kohtaa Odetten kauniin naisen muodossa.” Kahden ja puolen tunnin mittaiseksi lyhentyneessä baletissa on säilytetty klassiset elementit, mutta lisäksi Greve on luonut joutsenhahmoille uutta liikemateriaalia. Myös näyttämökuva on siirretty tälle vuosituhannelle, tunnelmaa luodaan upeiden valojen lisäksi mm. videoprojisoinneilla.
Joutsenlammen lavastuksen ja puvut on suunnitellut Karin Betz. Valaistuksen suunnittelusta vastaa Mikki Kunttu, joka on suunnitellut valaistuksia useisiin Suomen Kansallisoopperan oopperoihin ja baletteihin sekä mm. Eurovision laulukilpailun finaaliin 2007.
_________________________________________
Solistit
Pe 19.11. klo 19.00
Odette/Odile - Julie Gardette
Prinssi Siegfried - Nicholas Ziegler
von Rothbart - Wilfried Jacobs
Benno - Ilja Bolotov
Kuningatar - Anastasia Dunets
Alaston joutsen - Terhi Räsänen
Pas de trois - Maki Nakagawa, Milla Eloranta
Pikkujoutsenet - Claire Voss, Anna Konkari, Elena Ilyina, Linda Haakana
Su 21.11. klo 13.00
Odette/Odile - Nikola Márová
Prinssi Siegfried - Michal Štípa
von Rothbart - Wilfried Jacobs
Benno - Guilherme Gameiro Alves
Kuningatar - Anastasia Dunets
Alaston joutsen - Terhi Räsänen
Pas de trois - Linda Haakana, Tiina Myllymäki
Pikkujoutsenet - Claire Voss, Anna Konkari, Elena Ilyina, Linda Haakana
Su 21.11. klo 19.00
Odette/Odile - Julie Gardette
Prinssi Siegfried - Nicholas Ziegler
von Rothbart - Stanislav Beljajevski
Benno - Ilja Bolotov
Kuningatar - Anastasia Dunets
Alaston joutsen - Terhi Räsänen
Pas de trois - Maki Nakagawa, Milla Eloranta
Pikkujoutsenet - Claire Voss, Anna Konkari, Elena Ilyina, Linda Haakana
(15.11./Muutokset mahdollisia)
_________________________________________
Tuotanto Tampere-talo
Kesto 2 tuntia 35 min. sisältäen yhden väliajan
Liput alk.
perushinta 31/37/46/57 €
eläkeläiset 26/32/42/52 €
opiskelijat ja koululaiset 18/24/33/44 €
lapset alle 13 v. 14/17/21/26 €
Sivua viimeksi muokattu: 15.11.2010



