Monipuolisuutta
Tampere on vilkas ja vireä kansainvälisen tason kongressikaupunki. Sen vahvuuksia ovat aktiivinen tiede- ja yritysmaailma, Suomen parhaaksi kongressikeskukseksi arvioitu Tampere-talo, tasokkaat hotellit, hyvät lentoyhteydet sekä lukuisat kokous- ja illanviettopaikat. Tampereella kaikki palvelut sijaitsevat kätevästi kävelyetäisyydellä toisistaan Ja kaupungin runsas kulttuuritarjonta palvelee myös kokousvieraita.
Ammattitaitoa ja palvelua
Tampere-talon kongressitoimistolla on pitkä ja vankka kokemus kansainvälisten kongressien järjestämisestä. Heti toimintansa alkuajoista lähti nousuun yhdeksi Suomen johtavaksi kansainväliseksi kongressikeskukseksi. Talossa järjestetään vuosittain mittava määrä kansainvälisiä kongresseja. Talon monipuoliset tilat sopivat niin pienille asiantuntijakokouksille kuin suurille kongresseillekin.
Tampere-talo on valittu kaksi kertaa Suomen parhaaksi kongressikeskukseksi. Erityisesti kiitosta on saanut henkilökunnan korkea ammattitaito, asiantuntemus ja kyky palvella asiakasta.
Kongressitoimiston henkilökunta myös osallistuu säännöllisesti kongressialan järjestöjen kansainväliseen koulutukseen. Tampere-talo on aktiivinen jäsen kahdessa kansainvälisessä järjestössä: ICCA (International Congress and Convention Association) ja AIPC (International Association of Congress Centres).
Teemme mielellämme alustavan varauksen kongressillenne sekä kustannusarvion. Annamme ammattitaitomme käyttöönne ja suunnittelemme kanssanne, miten kongressinne parhaiten voitaisiin toteuttaa Tampere-talossa. Kongressin markkinointia varten tarjoamme erityisesti kansainväliseen markkinointiin laadittua materiaalia.
Kun kansainvälistä kongressianne ryhdytään anomaan, Tampere-talon yhteistyökumppani on Tampere Convention Bureau. TCB on Tamperetta kongressikaupunkina markkinoiva ei-kaupallinen yhdistys, joka tarjoaa maksutonta apua kansainvälisen kongressin kutsumisessa, suunnittelussa ja markkinoinnissa.



