- Ke 13.8.2008 klo 19.00 Iso sali
Suosituimpiin ruotsalaisartisteihin lukeutuvat Eva Dahlgren ja Peter Jöback esiintyvät elokuussa Helsingin lisäksi myös Tampereella. “Himlen är inget tak” -konsertti kuullaan Tampere-talossa keskiviikkona 13. elokuuta. Kaksikon molemmat konsertit Helsingin Juhlaviikoilla on loppuunvarattu.
Eva Dahlgren säilyttää asemansa suomalaisyleisön rakastamana vierailijana vuodesta vuoteen, hänen viimeisimmät kaksi helmikuista konserttiaan Helsingissä täyttyivät hetkessä. Monipuolinen, musikaalitähtenäkin tunnettu Peter Jöback sulattaa sydämet avoimuudellaan ja sävykkäällä äänellään. Yhteiskonsertissa Dahlgrenin ja Jöbackin taiteilijapersoonat sulautuvat toisiinsa. Luvassa on suuria tunteita. Dahlgren ja Jöback lupaavat unohtumattomia hetkiä parissakymmenessä kesäkonsertissaan ympäri Pohjolaa; runsain määrin musiikkia tarinoinnilla maustettuna - ja kaikki tämä peräti yhdeksänhenkisen yhtyeen säestyksellä.
- Olemme molemmat kesäromantikkoja, niinpä näiden konserttien ohjelmisto ja konserttipaikat on valittu erityisen tarkasti. Musiikkimme on lämminhenkistä ja surumielistä, valoisaa ja iloista, vahvaa ja vaativaa. Ajatuksemme on antaa yhden illan aikana musiikin ulottua yksittäisestä bassotuubasta kolmentoista poikkihuilun alkuvoimaiseen yhteissoittoon, yhdestä ihmisäänestä koko yleisön yhteiseen äänivoimaan.
Evan ja Peterin uusi single, jonka he ovat tehneet yhdessä Niclas Friskin ja Andreas Mattssonin kanssa, julkaistaan toukokuussa – nimi on tietenkin “Himlen är inget tak”. Viime kesänä Eva Dahlgren julkaisi kultaa myyneen kokoelmansa “En blekt blondins ballader” ja syksyllä ilmestyi jälleen kultaa myynyt albumi ”Petroleum och tång”. Peter Jöbackin platinarajan ylittänyt albumi “Människor som du och jag” julkaistiin viime syksynä, mitä seurasi koko syksyn ja kevään kestänyt kiertue Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Sekä levy että kiertue saivat ylistävän vastaanoton.
Tuotanto Tampere-talo
Konsertin kesto noin 1 tunti 50 min., ei väliaikaa
Liput 48/52 €
Sivua viimeksi muokattu: 09.06.2008



