Kris Kristofferson

Kris Kristofferson

  • Ti 5.8.2008 klo 19.00 Iso sali

Kris Kristofferson, yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista countrymusiikin laulaja-lauluntekijöistä, saapuu odotetulle vierailulle Suomeen elokuussa esiintyen Helsingissä ja Tampereella. Mm. hiteistään ”Me and Bobby McGee”, ”Sunday Mornin´Comin´Down” ja ”Help Me Make It Through the Night” tunnettu Kristofferson tunnelmoi kitaransa kanssa Tampere-talossa tiistaina 5. elokuuta.

Bronwsvillessä, Teksasissa vuonna 1936 syntynyt Kristofferson on pitkän uransa aikana julkaissut yli 20 studioalbumia. Kristoffersonin debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1970, mutta hän oli ehtinyt nousta singlelistoille jo 60-luvun loppupuolella. Kristoffersonin tuoreimpia julkaisuja ovat “Comin´To Your City” (2005) ja “This Old Road” (2006).

Ennen oman levytysuransa etenemistä Kristofferson tuli tunnetuksi myös lauluntekijänä muille artisteille. Hänen menestyksekkäitä sävellyksiä ovat esittäneet mm. Ray Price, Waylon Jennings, Willie Nelson, Bobby Bare, Johnny Cash, Sammi Smith, Janis Joplin, Jerry Lee Lewis ja Patti Page. Kristofferson on huiman uransa aikana palkittu lukuisilla musiikkialan tunnustuksilla ja palkinnoilla. Vuonna 1977 hänet otettiin Nashville Songwriters Hall of Fameen, vuonna 1985 Songwriters Hall of Fameen ja vuonna 2004 Country Music Hall of Fameen. Kristofferson on ollut myös osana The Highwaymen –superyhtyettä, jonka muodostivat hänen kanssaan Johnny Cash, Waylon Jennings ja Willie Nelson. Vuonna 1991 Hightwaymen esiintyi myös Suomen Turussa.

Menestyksekkään muusikonuransa ohella Kristofferson on toiminut näyttelijänä. Hän on esiintynyt yhteensä yli 60 elokuvassa ja TV-sarjassa, joista tunnetuimpia ovat mm. ”Pat Garrett ja Billy The Kid” (1973), Tähti on syttynyt (1976, vastanäyttelijänä Barbra Streisand), ”Portti ikuisuuteen” (1980), Kuolemanleikki (1989), Tappava salaisuus (1997), Blade (1998), Blade 2 (2002) ja Sidottu (2005).

Tuotanto Tampere-talo

Konsertin kesto noin 2 tuntia 15 min. sisältäen väliajan

Liput 38/44 €

Sivua viimeksi muokattu: 09.06.2008

Etusivu » Ohjelmisto ja liput » Ohjelmisto » Kris Kristofferson