Ranskalaiset korot, Pikku Midinetti ja Muistatko Monrepos’n ovat nostalgisia klassikkoja, joiden tuttujen sävelten takana on sama mies, säveltäjä ja monipuolinen muusikko Erik Lindström. Lindströmin pitkää uraa suomalaisen iskelmän ja jazzin parissa juhlistetaan 4. huhtikuuta konsertissa, jonka solisteina laulavat 50-luvun lopulla uransa kulta-aikaa eläneet iskelmän ladyt Irmeli Mäkelä ja Helena Siltala. Tänä keväänä tulee kuluneeksi myös tasan 50 vuotta Helena Siltalan Ranskalaiset korot –kappaleen ensilevytyksestä.
Erik Lindström Dream Team –kokoonpanossa soittaa karismaattinen joukko tuon ajan huippumuusikoita, joiden soitto svengaa yhä mallikkaasti. Mukana ovat itse säveltäjä/vibrafonisti Erik Lindström, toisena vibrafonistina Matti Heinivaho, pianisti/hanuristi Seppo Hovi, saksofonistit Pekka Toivanen ja Pentti Lasanen, basisti Wade Mikkola ja rumpujen takana Erkki ”Eki” Liikanen. Illan juontavat Erik Lindström ja Seppo Hovi.
Konserttiyleisöllä on samalla tilaisuus virkistää omia muistojaan elämästä 1950-luvun Tampereella. Lämpiössä on konsertin yhteydessä esillä Tampere-Seuran kokoelmiin kuuluvia Ensio Kauppilan mustavalkoisia valokuvia.
Tuotanto Tampere-talo ja Montteeri Oy
Konsertin kesto noin 2 tuntia 15 min. sisältäen yhden väliajan
Liput 25/eläkel. 22 €
Sivua viimeksi muokattu: 25.03.2008
Etusivu » Ohjelmisto ja liput » Ohjelmisto » Ranskalaiset korot 50 v.