Tempera-kvartetti & Janne Mertanen

Tempera-kvartetti & Janne Mertanen

La 26.4. klo 19.00 Pieni sali

  • Tempera-kvartetti
  • Janne Mertanen, piano

Dvorák: Sypressejä jousikvartetille
Chopin: Pianokonsertto e-molli op. 11

Chopin-tulkitsijana tunnettu Janne Mertanen nousi julkisuuteen voitettuaan kansainvälisen Chopin-kilpailun 1992. Omia konsertteja Mertasella on ollut eri puolilla Eurooppaa, Japanissa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Hänen kaksi viimeisintä Chopin-levyään Alba Recordsille palkittiin Grand Prix du Disque Frédéric Chopin 2005 -levykilpailussa Varsovassa. Mertasen levytys Chopinin pianokonsertoista Hannu Koivulan johtaman Joensuun kaupunginorkesterin kanssa julkaistaan helmikuussa 2008. Tempera-kvartetti - viulistit Laura Vikman ja Silva Koskela, alttoviulisti Tiila Kangas ja sellisti Ulla Lampela - on saanut huomiota myös ulkomailla persoonallisena ja eloisana yhtyeenä, joka vasta 10 vuoden yhteissoittoiästään huolimatta on löytänyt yhtenäisen soinnin ja tyylitajun. Keväällä 2008 yhtye on esiintynyt mm. Wienin Musikvereinissa ja Hampurin Musikhallessa.

  • ”Mertasen suuret kyvyt Chopin-tulkkina tunnetaan, mutta nyt hän tuntuu nousseen aivan uudelle tasolle ilmaisun ja pianismin tasolle. Soitto on dramaattista, virtuoosista, intohimoista ja tavoittaa aidosti Chopinin runollisen musiikin vapaan hengen.” (Levyarvostelu, Harri Hautala/Aamulehti 27.1.2008)

Tempera-kvartetin kotisivut 

Liput 25/eläkel. 22/opisk. 18 €

Sivua viimeksi muokattu: 16.04.2008

Etusivu » Ohjelmisto ja liput » Ohjelmisto » Tempera-kvartetti & Janne Mertanen