- Su 6.6.2010 klo 15.00 Iso sali
Kahden huippukitaristin, John Williamsin ja John Etheridgen konsertti sisältää sekä molempien soolo-osuuksia että duokappaleita. He esittävät yhdessä brittiläisen Paul Hartin säveltämän tilausteoksen Ludwig's Horse, molempien omia sävellyksiä sekä viime vuosina yhdessä työstämäänsä musiikkia mm. Afrikasta. John Williamsin klassista kitaraa kuullaan tietenkin myös, samoin John Etheridgen sähköistä ja akustista teräskielistä kitaraa.
John Williamsia voidaan pitää itseoikeutettuna klassisen kitaramusiikin lähettiläänä. Jo 1960-luvun alusta lähtien eri puolilla maailmaa konsertoineen Williamsin yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Julian Bream, Itzhak Perlman, Andre Previn, John Dankworth ja Daniel Barenboim. Williams on levyttänyt runsaasti niin kitaramusiikin klassikoita kuin nykysäveltäjienkin teoksia sekä mm. afrikkalaista ja venezuelalaista musiikkia. Hänen viimeisin levytyksensä on soolo-CD From a Bird, joka sisältää Williamsin omia sävellyksiä ja perinteisiä irlantilaissävelmiä. Williamsin soittoa on kuultu myös monissa elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat Kauriinmetsästäjä ja Kala nimeltä Wanda. Kuluvalla kaudella Williams kiertää jazzkitaristi John Etheridgen kanssa esiintymässä Euroopassa, soittaa soolokonsertteja mm. Englannissa ja Japanissa ja tekee Englannissa kiertueen English Chamber Orchestran solistina. John Williams sai elämäntyöstään Edison-palkinnon 2007.
Jazzpiireissä kovan maineen ansainnutta John Etheridgeä on luonnehdittu jopa maailman parhaaksi kitaristiksi; näin on sanonut Pat Metheny. Etheridgen suhdetta musiikkiin voi luonnehtia vähintäänkin laaja-alaiseksi. Hän on lahjakas ja luova soittaja, joka kieltäytyy tunnustamasta musiikkilajien välisiä keinotekoisia raja-aitoja. Hänen otettaan kuvaa hyvin, että hän esiintyi ja levytti samanaikaisesti pitkään sekä itsensä Stephane Grappellin että legendaarisen fuusiojazzyhtyeen The Soft Machinen kanssa.
Etheridge hallitsee suvereenisti niin akustisen kuin sähköisenkin kitaran, ja hän onkin esiintynyt varsin monipuolisen taiteilijajoukon kanssa, näistä mainittakoon Nigel Kennedy, Andy Summers, Birelli Lagrene, Pat Metheny, Barney Kessel, Yehudi Menuhin, Dizzy Gillespie ja Billy Cobham. John Etheridge toteuttaa musiikillisia näkemyksiään myös säveltämisen kautta.
Tuotanto Tampere-talo ja Tampere Guitar Festival
Liput alk. 21/32/45 €
Sivua viimeksi muokattu: 07.01.2010



