Historia ja taide

Jo 1960 –luvun lopussa haaveiltiin uudesta musiikkitalosta Tampereelle. Yliopiston juhlasali, jossa Tampereen kaupunginorkesteri silloin konsertoi, osoittautui ajan myötä ahtaaksi. Suunnitelmien edetessä mukaan otettiin myös kongressi- ja kokousnäkökulma. Näin kongressi- ja konserttitalon suunnittelusta järjestettiin vuonna 1983 arkkitehtuurikilpailu, jonka voittivat arkkitehdit Sakari Aartelo ja Esa Piironen suunnitelmallaan ”Tehtaan pilli”.

Rakennuskustannukset olivat 307 milj. markkaa. Tampere-talo vihittiin käyttöön syyskuussa 1990. Vuonna 2005 valmistui talon tähänastisen historian mittavin lisärakennus- ja peruskorjaustyö, jolloin valmistui 808 m² uutta lämpiö- ja kokoustilaa ja peruskorjattiin vanhaa, mm. Sorsapuistosali. Rakennuskustannukset olivat 3,5 milj. euroa.

Talossa olevista taideteoksista mainittakoon professori Kimmo Kaivannon sinisestä betonista valmistettu tilateos ”Sininen Suora”, joka jatkuu sisääntuloaulasta rakennuksen läpi Sorsapuistosaliin asti. Matti Kujasalon Konstruktiot 1 ja 2 kohoavat metallisina korkeuksiin valokuiluissa Ison salin molemmin puolin. Pienen salin lämpiöstä löytyy Teemu Saukkosen seinäreliefi Nimetön, jonka materiaalina on maalattu mänty. Sisääntuloaulassa puhuttelee Timo Sarpanevan lasiteos Auringon keihään lävistämä.

Yhtiön johdossa oli ensimmäisinä vuosina professori Carl Öhman ja hänen jälkeensä OTK, FM Kaarina Suonio. Talo on rikastuttanut maan kulttuuritarjontaa monilla uniikeilla tuotannoilla. Lisäksi useat suuret kotimaiset ja kansainväliset kokoukset ja kongressit ovat vilkastuttaneet alueen elinkeinoelämää.

Etusivu » Yritys » Historia ja taide