Hyppää sisältöön

Billy Gibbons Tampere-talossa kesäkuussa 2023!

Billy F. Gibbons saapuu uudistuneen sooloyhtyeensä The BFGsin kanssa kiertueelle Eurooppaan. Billy Gibbons & The BFGs nähdään Tampereella maanantaina 12. kesäkuuta 2023 ja Helsingissä tiistaina 13. kesäkuuta 2023. Liput Tampere-talon konserttiin tulevat myyntiin torstaina 26.1.2023 kello 11 Lippu.fi:ssä ja Tampere-talon lipunmyynnissä.

Billy Gibbons & The BFGs –trion nykyisen kokoonpanon muodostavat yhtyeen johtohahmona, laulajana ja kitaristina toimiva Billy F. Gibbons, rumpali Matt Sorum (The Cult, Guns ’N’ Roses, Velvet Revolver) ja vasenkätinen kitaristi Mr. Austin Hanks, joka on aiemminkin työskennellyt yhdessä Gibbonsin kanssa. Hanks täydentää kokoonpanon sointia raskaammalla poljennolla ja rytmillä.

ZZ Topin keulakuvana yli puolen vuosisadan ajan tunnettu Billy F Gibbons on julkaissut viime vuosina kolmen kriitikoiden ylistämää ja kaupallisesti menestynyttä albumia; afrokuubalaisilla rytmeillä maustettu ”Perfectamundo” (2015), blues-pohjainen ”The Big Bad Blues” (2018) ja ylistetty ”Hardware” (2021). Gibbons on aiemmin nähty kiertueilla Perfectamundon ja The Big Bad Bluesin tiimoilta. 

Kiertueella Gibbons kumppaneineen nähdään neljän viikon aikana yhteensä 12 maassa ja 20 konsertissa. Euroopan kiertue starttaa kesäkuussa Ruotsin Sweden Rock -festivaaleilta. 

“The recent run with ZZ was a grand time and we thought to take the energy with our alter ego to ‘get down’ all the way around. That’s THIS tour…!  We’re really cooking and looking to bring the BFG experience forward to all our friends in Europe and the UK. See you soon!”, kommentoi  Billy Gibbons.  

Gibbons nähtiin lähes loppuunmyydyn Helsinki-hallin lavalla ZZ Topin keikalla kesäkuussa 2019. 


Billy Gibbons & The BFGs: The Big One – Part 1 – ’23
Ma 12.6.2023 Iso sali, Tampere-talo
Ovet avoinna klo 19, konsertti alkaa klo 20
 
LIPUT:
Myyntiin to 26.1.2023 klo 11
Liput 79/69/65 €
Osta liput tästä!