Hyppää sisältöön

Patti Smith saapuu bändinsä kanssa Tampere-taloon kesäkuussa!

Yhdysvaltalainen rock-legenda Patti Smith saapuu bändinsä kanssa Suomeen kesäkuussa. Helsingin ja Tampereen konserttien lipunmyynti alkaa Lippu.fin myyntikanavissa ma 30.1.2023 klo 10.


Ikonin asemaan jo eläessään noussut Patti Smith on yksi rockhistorian merkittävimpiä tekijöitä, joka on toiminut esikuvana monille. Laaja-alainen rockin ja runouden uranuurtaja on valloittanut faneja ympäri maailmaa jo vuoden 1975 Horses-esikoisalbuminsa julkaisun jälkeen. Chicagossa vuonna 1946 syntynyt Smith on ollut Grammy-ehdokkaana neljä kertaa, vuonna 2007 hänet valittiin Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2011 hän voitti arvostetun Polar-palkinnon. Mittavan musiikkiuransa lisäksi Patti Smith on ollut aktiivinen myös kirjailijana ja valokuvaajana. Keväällä 2023 julkaistaan Smithin valokuvista koottu A Book of Days -niminen kirja, joka ilmestyy myös Suomessa nimellä Päivien kirja (Siltala).

Edellisen kerran Patti Smith on nähty Suomessa vuoden 2016 Ruisrockissa ja vuoden 2018 Flow-festivaaleilla. ”Koko Ruisrockin kovin keikka? ” kirjoitti Ilta-Sanomat vuonna 2018 ja Soundin Flow-arviossa sanottiin mm. että ”Laulaja huokui innostusta ja lämpöä, mutta myös maanläheisyyttä ja hiljaista viisautta, joka voi syntyä vain elämänperspektiivin kohdatessa kyvyn pysyä avoimena, intohimoisena ja nöyränä taiteen edessä.”

Ti 13.6.2023 klo 20 Iso sali, Tampere-talo
Patti Smith (USA) and Band
Ovet avoinna klo 19, konsertti alkaa klo 20
 
LIPUT:
Liput tulevat myyntiin Lippu.fin myyntikanavissa ma 30.1.2023 klo 10
Liput 79/74/69 €
Osta liput tästä! (Huom! lipunmyynti aukeaa ma 30.1. klo 10)