Hyppää sisältöön

JOSSAIN ON KAI VIELÄ JOULU

Leevi and The Leavingsin ja laulaja-lauluntekijä Gösta Sundqvistin perintöä kunnioittava, yhtyeen alkuperäisten muusikoiden muodostama Leavings-Orkesteri nähdään Tampere-talossa.

Aika 08.12.2022 19.00

TilaTampere-talo, Iso sali

Tietoa tapahtumasta

Liput 45 €

Kiistatta yksi suomalaisen popmusiikin suurimmista orkestereista ilahduttaa odotetulla joulukiertueellaan ”Jossain on kai vielä joulu”. Leevi and The Leavingsin ja laulaja-lauluntekijä Gösta Sundqvistin perintöä kunnioittava, yhtyeen alkuperäisten muusikoiden muodostama Leavings-Orkesteri nähdään myös Tampere-talossa.

Kiertueen solisteina ovat vaikuttavan uran kotimaisen rock-musiikin parissa tehnyt Jarkko Martikainen sekä aiemmilta kiertueilta tuttu Siiri Nordin.

Unohtumattomista klassikoistaan ja Sundqvistin nerokkaista sanoituksista tunnettu Leevi and the Leavings on jättänyt suomalaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Risto Paanasen (basso), Juha Karastien (mandoliini ja kitara) ja Niklas Nylundin (rummut) muodostama Leavings-Orkesteri on kiertänyt loppuunmyytyjä saleja eri solistien kanssa jo usean vuoden ajan muun muassa ”Gösta In Memoriam” -konserttikiertueella. Nyt yhtye esittää ensimmäistä kertaa livenä rakastetun ”Varasteleva joulupukki” -albumin joululauluja. Lisäksi konserteissa kuullaan luonnollisesti suurimmat Leevi and the Leavings -hitit.

Konsertissa on väliaika.

Muutokset mahdollisia.

Tuotanto Fullsteam Agency Oy

Courtyard by Marriott Tampere City, Visit Tampere Laura Vanzo
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere

Täydennä elämyksesi majoittumalla saman katon alla

Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Hinta sisältää aamiaisen ja wifin. Tervetuloa viihtymään!

Varaa hotellihuone tästä!