Hyppää sisältöön

SANOMISEN PAIKKA – KESTÄVYYSKASVATUS NYT!

Kansainvälisenä opettajan päivänä Tampere-talon aulassa keskustellaan koulutuksen ja kasvatuksen tehtävistä ja haasteista kestävyysmurroksessa.

Aika 05.10.2022 17.30

TilaTampere-talo, Pääaula

Tietoa tapahtumasta

Koulutus ja kasvatus kestävyysmurroksessa

Vapaa pääsy.

Kansainvälisenä opettajan päivänä Tampere-talon aulassa keskustellaan koulutuksen ja kasvatuksen tehtävistä ja haasteista kestävyysmurroksessa. Elämme ekologisen jälleenrakennuksen aikaa, joka haastaa kasvatuksen ja koulutuksen. Keskustelemme mm. siitä, mikä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä jo toimii, mitä pitäisi muuttaa, mitä tämä aika vaatii kasvattajilta ja opettajilta, opettajankoulutukselta ja oppilaitoksilta.

Keskustelemassa mukana on ympäristökasvatuksen ja kestävän kehityksen yliopistonlehtori Essi Aarnio-Linnanvuori Tampereen yliopistosta. Hän tutkii muun muassa lasten toimijuutta käytäntöjen muuttamisessa. Toisena keskustelijana paneelissa on tutkijatohtori Niina Mykrä. Hänen vuonna 2021 Tampereen yliopistossa tarkastettu väitöskirjansa käsitteli peruskoulun mahdollisuuksia rakentaa kestävää tulevaisuutta. Tällä hetkellä hän tutkii ekososiaalista sivistystä ja koulutusta. Tredun Riikka-Veera Kankaanpää on paneelin kolmas jäsen. Kankaanpää on vetänyt Tredussa KEOSKI-projektia, jonka lähtökohtana on kiertotalousosaamisen ja -periaatteiden juurruttaminen osaksi oppilaitoksen normaalia arkea ja toimintakulttuuria.

Keskustelun juontaa lehtori Eveliina Asikainen Tampereen ammatillisesta opettajakorkeakoulusta. Asikainen on toiminut vuodesta 2020 Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen Kestävä koulutus -työryhmän puheenjohtajana ja johtaa TAMKissa Erasmus+ -hanketta, jossa kehitetään opettajien kestävän kehityksen osaamismerkkejä.

Kaikille avoin keskustelutilaisuus alkaa Tampere-talon pääaulassa 5.10. klo 17.30.

Jos et pääse seuraamaan keskustelua paikan päälle, voit seurata sitä myös striimattuna tästä linkistä.

Muutokset mahdollisia.

Tuotanto Tampere-talo

tulevia tapahtumia

Tieteen päivät 2023 Tampere-talossa
/
  • Tampere-talo
  • Perhetapahtuma

TIETEEN PÄIVÄT 2023

Tieteen päivillä eri alojen tutkijoita ja asiantuntijoita puhuttavat ajankohtaiset aiheet. Tieteen päivien teemana on Alku. Tapahtumaan on vapaa pääsy.