Tampere-talo | Konsertit, tapahtumat ja yritystilaisuudet

pe 5.8.2022 · TOTO | Brother Firetribe

SORSAPUISTO LIVE

Lisää kalenteriin Osta liput

Tampere-talo, Sorsapuisto - Yliopistonkatu 55, 33100
Tampere, Finland

Elokuussa 2022 Tampereella nähdään uusi ulkoilmatapahtuma, jonka pääesiintyjänä esiintyy urallaan yli 40 miljoonaa albumia myynyt aor-suuruus Toto. Konsertti on osa bändin Dogz of Oz -kiertuetta.  Tampereen Sorsapuistossa järjestettävässä yhden päivän tapahtumassa esiintyy Toton lisäksi myös muita artisteja. 

Toton perustajajäseniin lukeutuvan kitaristi Steve Lukatherin ja yhtyeen solistina jo 1980-luvulta saakka toimineen Joseph Williamsin rinnalla tullaan näkemään basisti John Pierce ( Huey Lewsis and The News), rumpali Robert ’Sput’ Searight (Ghost-Note / Snarky Puppy) ja kosketinsoittaja / taustalaulaja Steve Maggiora (Robert Jon & The Wreck). Edellisen kerran Toto esiintyi Suomessa kesän 2019 Pori Jazzeilla.

On Totolle kunniaksi, että saamme soittaa yhtyeen musiikkia näin hienojen muusikoiden kanssa. Odotan jo tulevaa kiertuetta, jonka ohjelmistoon valitsemme kattavan valikoiman Toton tuotannosta, suurimmat hitit tietysti mukaan lukien. Lisäksi soitamme kappaleita sekä Joen että minun sooloalbumeilta. Tavoitteenamme on tuoda menneisyyden Toto nykyaikaan, kertoo Steve Lukather.

Muun muassa Hold the Line, Rosanna ja Africa -hiteistään tunnetun Toton lisäksi Sorsapuistossa nähdään myös muita artisteja, joista ensimmäiseksi on julkistettu kotimainen hardrock-ylpeys Brother Firetribe.

Liput myynnissä Tampere-talon lipunmyynnistä ja Lippu.fi:n myyntikanavista!

VIP-liput: 159,90 € / kpl

VIP-lippu sisältää konserttilipun TOTO -konserttiin sekä herkullisen buffet-ruokailun Tampere-talon sisätiloissa. Puistossa käytössä omat ravintolapalvelut sekä saniteettitilat. Lisäksi VIP-lippu sisältää VIP-host-palvelut sekä VIP-passin kaulanauhoineen.

Lisää artisteja sekä tarkempi aikataulu julkistetaan myöhemmin.

Konsertin ikäraja K-18.

Muutokset mahdollisia.

Tuotanto Tampere-talo & RH Entertainment Oy

 

KYSY RYHMÄTARJOUSTA!

(vähintään 10 henkilöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
p. 03 243 4501 (ma-pe klo 10-16)

VARAA HOTELLIHUONE

Tampere-talon yhteydessä oleva upouusi Courtyard Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Hinta sisältää aamiaisen ja wifin. Tervetuloa viihtymään!

Varaa hotellihuone tästä!

Liput 69,90 €
VIP-liput 159,90 €

Lisää Tampere-talossa