Hyppää sisältöön

KULTTUURISYKSY KUTSUU TAMPERE-TALOON

Tampere-talon syyskauden tapahtumavalikoima on nyt parhaimmillaan – tutustu loppuvuoden monipuoliseen ohjelmistoomme, ja varaa itsellesi, perheellesi tai ryhmällesi liput syyskauden esityksiin tai pikkujoulutapahtumiin pikaisesti.

Syksy kutsuu tapahtumien pariin

Su 10.11. klo 17 Tampere-talo, Iso sali

Suomen kansainvälisesti tunnetuin harmonikkataiteilija, säveltäjä ja yhteiskunnallinen aktivisti Kimmo Pohjonen juhlistaa 60-vuotisjuhlavuottaan näyttävästi Tampere-talossa marraskuussa. Isänpäiväsunnuntain konsertissa kuullaan juhlavuoden kantaaottava sooloteos 60 Zone sekä rakastettu UNIKO, jossa Pohjosen rinnalla esiintyvät perkussionisti Juuso Hannukainen sekä Tallinnan kamariorkesteri Grammy-palkitun kapellimestari Tõnu Kaljusten johdolla. Luvassa on myös yllätyksiä.

La 23.11. klo 18 Tampere-talo, Pieni sali

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin bassolaulajiin lukeutuva Mika Kares tulkitsee Tampere-talon konsertissa oopperataiteen bassorepertuaarin rakastetuimpia ja sykähdyttävimpiä teoksia.

Harvinaisella Suomen esiintymisellä Karesta säestää musiikkialan moniottelija, pianisti, kapellimestari ja säveltäjä Ville Matvejeff. Konsertin erityisvieraana laulaa sopraano Silja Aalto, jonka lyyrisdramaattinen ja lämmin sointi on hurmannut yleisöjä laajalti niin kotimaassa kuin ulkomailla.

MIka Kares ja Ville Matvejeff harmaassa huoneessa

To 10.10. klo 19 ja la 12.10. klo 15 Tampere-talo, Iso sali

Tampereen Ooppera ja Tampere Filharmonia yhdistävät voimansa ja tarjoilevat klassisen musiikin ystäville BeethoveninFidelio-oopperan konserttiversion lokakuussa Tampere-talossa.

Konsertteja johtaa kansainvälisesti arvostettu kapellimestari Susanna Mälkki, ja solisteina loistavat mm. Miina-Liisa Värelä, Jussi Myllys, Tommi Hakala, Matti Turunen ja Waltteri Torikka. Musiikin toteutuksesta vastaa Tampere Filharmonia ja kuorona laulaa Tampereen Oopperan kuoro.

La 28.9. klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Elokuvan musiikista vastaa Vantaan Viihdeorkesteri​​​​​​​!

Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija -elokuvan suuren menestyksen myötä myös Vantaan Viihdeorkesterin Myrskyluodon Maija -elokuvakonsertti on huikeassa nosteessa. Elokuva tarjoaa katsojille vanhaa kunnioittavan mutta elämännälkäisyydessään ja vimmaisuudessaan tuoreen tulkinnan rakastetusta klassikosta.

Johanna Försti, Tampere-talo

Pe 4.10. klo 19.30 Tampere-talo, Pieni sali

Konsertissa Johanna Försti kvintetteineen saattaa pop- ja iskelmämusiikista tutut suomalaiset sävelet ja sanat jazz-kansan lähestyttäväksi.

​​​​​​​Försti on sovittanut rohkeasti musiikkia mm. Baddingilta, J. Karjalaiselta ja Juice Leskiseltä.

24.10.–3.11.2024

Syksy 2024 tarjoilee maagisia ja musiikillisia tunnelmia kutkuttavan jännityksen ja taianomaisen huumorin ystäville ympäri Suomen. Suomen ainoa kansainvä­li­sesti palkittu mentalisti Pete Poskiparta ja maailman­kuu­lussa Cirque du Soleil -sirkukses­sakin esiintynyt digiharmo­nik­ka­tai­teilija Netta Skog tuovat Halloweenin taian kuudelle paikkakun­nalle 24.10.–3.11.

Pete Poskiparta & Netta Skog rennosti kultaisella sohvalla

Ti 15.10. klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Tampereella päästään nauttimaan eurooppalaisesta nykytanssista, kun saksalainen Gauthier Dance//Dance Company Theaterhaus Stuttgart vierailee Tampere-talossa upean vastaanoton saaneella The Seven Sins -teoksellaan. Teoksessa seitsemän maailmankuulua koreografia muuntavat kukin yhden kuolemansynnin tanssiteokseksi.

Pe 1.11. klo 19.30 Tampere-talo, Pieni sali

Kanae Nozawa esittää monipuolisen kattauksen mm. animesävelmiä, kuten Town with an Ocean View elokuvasta Kikin lähettipalveluMerry Go Round of Life elokuvasta Liikkuva linna ja A Journey elokuvasta Maameren Tarinat

Mukana esiintymässä ovat anime- ja elokuvamusiikistaan tunnettu legendaarinen säveltäjä-kosketinsoittaja Tamiya Terashima sekä pianisti Maki Furugaki.

Artisti Kanae Nozawa kukkasateessa erhu-soittimen kanssa.
Kanae Nozawa
Bändi on esiintymässä lavalla.
Kuva: Ari Uusinukari

Su 17.11. klo 18 Tampere-talo, Iso sali

​​​​​​​Yhtyeen lukuisat hitit, kuten Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää, ovat osa kansallista muistiamme jo vuodesta 1974 lähtien.

To 28.11. klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Leevi and the Leavingsin klassikot raikaavat ympäri Suomea, kun Leavings-Orkesteri keikkailee yhdessä Timo Rautiaisen kanssa ja tulkitsee Gösta Sundqvistin klassikkobiisejä. Luvassa on yhtyeen mukaan kaikki rakastetut kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä sovituksina.

Leaving-Orkesteri seisoo metsän edustalla Timo Rautiainen etualalla.
Pete Parkkonen kuvan keskellä silmät kiinni.

Pe 18.10. klo 19.30 Tampere-talo, Pieni sali

Pete ParkkosenYksin -kiertueella uppoudutaan biisien tarinoihin ja syntyperiin. ​​​​​​​Läsnäolo kulkee kiertueen vahvana teemana, ja yleisö pääsee lähemmäksi yhteyttä artistin ja musiikin välillä.

Pe 25.10. klo 19.30 Tampere-talo, Pieni sali

Olli Halonen nousi nelinkertaista platinaa ylittäneellä Pohjola-hitillään soittolistojen kärkeen. Kappaleensa itse säveltävällä ja sanoittavalla artistilla on pitkä tausta musiikin parissa. Laulut saavat vaikutteita artistin omasta ja lähipiirin elämästä.

Tampere-talo, tapahtuma, Olli Halonen

Ti 12.11. klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Täysille saleille Suomessa useita kertoja esiintynyt kitaristilegenda Tommy Emmanuel saapuu syksyn 2024 kiertueellaan Tampereelle. Australialainen virtuoosimainen akustisen kitaran mestari on hurmannut konserttisaleja eri puolilla maailmaa jo vuosikymmenten ajan. Konsertin lämmittelijänä kuullaan Mike Dawes (UK).

Ti 3.12. klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Lukuisista vanhoista Dire Straits -yhtyeen jäsenistä koostuva ainutkertainen The Dire Straits Legacy saapuu konsertoimaan Suomeen. The Dire Straits Legacy on konsepti, joka juhlistaa Dire Straitsin kuolematonta musiikkia ja yhdistää sen entisiä jäseniä takaisin Dire Straitsin laulujen pariin, toteaa yhtyeessä sen viimeisinä vuosina mukana ollut kitaristi Phil Palmer.

Bändin avainhenkilöiden kuvat pystysuiroisissa elementeissä.
Kaija Koo ja Mikael Gabrielin promokuvat kuuskolmioisissa kehyksissä kuvan oikealla puolella.

To 5.12. klo 19 Tampere-talo, Sorsapuistosali

Joulukuussa juhlitaan korkkarit kattoon asenteella Tampere-talon pikkujouluissa! 

Kaija Koo ja Mikael Gabriel tarjoavat musiikillista ilotulitusta juhlakauden säkenöivässä tapahtumassa! Tule nauttimaan suomalaisten huippuartistien liveshow’sta yhdessä ystäviesi kanssa.

La 7.12. klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Eini, Suomen ainoa ja oikea diskokuningatar, julkaisi debyyttinsä Yes sir, alkaa polttaa vain 17-vuotiaana. Pitkästä urastaan huolimatta artistin vauhti ei ole hidastumassa, vaan hän jatkaa uraansa entistäkin upeampana uuden musiikin siivittämänä.

​​​​​​​Artistin tulevan 16. studioalbumin ensimmäinen, joulukuussa julkaistu single Mun vuosi, enteili vuoden olevan ”Einin vuosi”, mistä todisteena oli mm. artistin uran ensimmäinen Emma-ehdokkuus.

Laulaja Eini nojaa vaaleanpunaista seinää vasten.
Eini
Kaksi joulupaitaista miestä istuvat punaisessa tilassa lahjapakettien päällä

Su 8.12. Tampere-talo​​​​​​​, Iso sali

Jo perinteeksi muodostunut Joulurieha kiertää Suomen isoimmat konserttisalit loppuvuodesta 2024.

Maamme merkittävimpiin muusikoihin lukeutuvat Osmo Ikonen, Lenni-Kalle TaipaleJoonas Kaikko ja Marzi Nyman tarjoavat yleisölle joulumusiikin parhaan ilotulituksen. Jouluriehassa kuullaan säkenöivä paketti niin grooveimpia kuin herkän hartaita joululauluja Suomesta ja ulkomailta.

To 12.12. klo 19.30 Tampere-talo, Pieni sali

Viime vuosina huimia yleisömääriä kerännyt Konsta Hietasen joulukonserttikiertue nähdään tänä vuonna Tampere-talossa joulukuussa 2024.

​​​​​​​Lämminhenkisissä konsertissa hänen lisäkseen esiintyvät lahtelaiset huippumuusikot: pianisti Matti Hussi ja sellisti Niklas Hagmark. Konsertissa välittyy Konstan aitous ja taidokkuus kohdata yleisönsä.

Konsta Hietanen kimaltevelan taustakuvan seassa valkoisessa paidassaan hymyilevänä.

5.-15.3.2025 Tampere-talo, Iso sali

Säveltäjä Joonas Kokkosen ooppera Viimeiset kiusaukset on yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä ja suosituimmista suomalaisista oopperoista. Tampereen Ooppera ja Savonlinnan Oopperajuhlat yhdistävät voimansa ensimmäistä kertaa teoksen 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.​​​​​​​

Ohjaus Mikko Kouki.Ville Matvejeffin tahtipuikkoa seuraa Tampere Filharmonia.

La 3.5.2025 klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Atte Kilpisen ja Valtteri LehtisenKohtauksia punaisesta Jumalasta on draamallinen dialogi-tanssiteos, joka käsittelee elämää, kuolemaa ja rakkautta.

Kohtauksia punaisesta jumalasta on saanut inspiraatiota vanhoista myyteistä, sekä mystisistä maalauksista. Teoksessa yhdistyy niin musiikki, näyttelijäntyö, sekä tanssi.

Dramaturgia Pirkko Saisio.

Tanssija Atte Kilpinen nojaa lattialla peiliin, josta heijastuu hänen varjonsa punaisena.
Tanssija Atte Kilpinen.
Elokuvan pääesiintyjöt syleilevät kuvan vasemmassa laidassa ja liveorkesterin silhuetit oikeassa laidassa tapahtuman nimen kera.

Pe 16.5.2025 klo 19 Tampere-talo, Iso sali

Koe Babyn ja Johnnyn riipaiseva rakkaustarina ja rakastettu elokuva livebändin tahdittamana. Hittielokuva Dirty Dancing koetaan suuren liveorkesterin ja vokalistien tahdittamana!

Tampere-talossa nähdään Oscar-palkitun musikaalin remasteroitu versio unohtamatta sen tunnistettavia koreografioita. Yhdistelmä on ainutlaatuinen ja immersiivinen kokemus, jossa yleisö pääsee osaksi tarinaa ja musiikkia, myös yhteislaulun ja -tanssin muodossa. Have the time of your life!

Konserttielämyksen täydentävät maistuvat tarjoilut ennen konserttia tai konsertin väliajalla. Osta tarjoilusi ennakkoon ja vältyt jonottamiselta paikan päällä.

Tampere-talon ravintola
Konsertti Tampere-talossa
Elämykset odottavat sinua ja ryhmääsi

Puhelin: 03 243 4501 (ma-pe klo 10-16)
Sähköposti: ryhmamyynti@tampere-talo.fi

Tarjoamme erilaisille minimissään 10 hlön ryhmille valmiita paketteja ja räätälöityjä ratkaisuja ryhmäsi toiveiden mukaan. Ota yhteyttä, ja kysy tarjousta ryhmällesi.

Muumimuseo

Tampere-talo

Maailman ainoa Muumimuseo toivottaa tervetulleeksi kaikki Tove Janssonin ja muumien fanit vauvasta vaariin. Muumimuseoon saapuville on tarjolla kokonaisvaltainen muumielämys. Museon näyttely koostuu Tove Janssonin alkuperäisistä taideteoksista sekä Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän tekemistä kiehtovista pienoismalleista, ja kuvaa muumien mystistä maailmaa kauniisti ja yksityiskohtaisesti.

Aukioloajat: ma suljettu, ti–pe 10–18, la–su 10–17

Pieni tyttö istuu punaisessa puisessa somisteveneessä Muumimuseon edustalla. A little girl sits in a red wooden decorative boat in front of the Moomin Museum.
Muumimuseo, Visit Tampere, Laura Vanzo

Tampere-talo Shop: muumituot­teita ja designia

Tampere-talo

Tampere-talo Shop palvelee niin Muumimuseon kävijöitä kuin muitakin Tampere-talon asiakkaita. Shopissa on jännittävä valikoima muumituotteita, muotoilua ja musiikkia.

Aukioloajat: ma suljettu, ti–pe 9–18, la–su 10–17

Ravintola Tuhto

Tampere-talo

Muista pistäytyä herkuttelemassa Ravintola Tuhtossa, jonka kesämenun voit nauttia vaikkapa ravintolan viihtyisällä terassilla Sorsapuiston kupeessa.

Tarkista aukioloajat Ravintola Tuhton sivuilta.

ruokapöytiä kauniissa ja valoisassa ravintola Tuhtossa Tampere-talossa
Majoitus Tampere-talon katon alla
Kuva Visit Tampere Laura Vanzo
Majoitu saman katon alla!

Courtyard by Marriott Tampere City

Yliopistonkatu 57, Tampere

Hotelli Courtyard by Marriott Tampere City on suunnattu liike- ja lomamatkailijoille. Hotellista on yhdyskäytävä Tampere-talon pääaulaan, jolloin siirtyminen hotellihuoneesta kulttuurinautintoihin on helppoa ja mukavaa. Varaa huone kumppanihintaan.

KULTTUURISYKSY KUTSUU TAMPERE-TALOON

Parhaat paikat syksyn ja joulukauden tapahtumiin varataan nyt. Tutustu monipuoliseen ohjelmistoomme, ja osta lippusi pian!