Hyppää sisältöön

Edu Kettunen: Lainatut Lauseet

Kiinnostavia tarinahetkiä ja hienoja sävellyksiä!

Aika 04.04.2026 19.00

TilaTampere-talo, Pieni sali

Tietoa tapahtumasta

HUOM! Edu Kettusen 4.4.2026 klo 19 konsertti on siirretty Tuulensuun Palatsista Tampere-talon Pieneen saliin!

Pienessä salissa on numeroimattomat paikat. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan Tampere-talon Pieneen saliin.

***

Liput 34,90 €

Ovet avataan noin puoli tuntia ennen esitystä. Showtime klo 19. Esityksen kesto on noin 2 tuntia sisältäen väliajan.

Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!
Esityksessä on K18-alueena Pienen salin rivit 12–17. Näille riveille lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.

Kiinnostavia tarinahetkiä ja hienoja sävellyksiä!

Laulaja-lauluntekijä Edu Kettunen on tunnettu oman materiaalinsa lisäksi siitä, että hän on uransa varrella tehnyt ison liudan kappaleita myös muille artisteille.

Kevään 2026 keikoille Edu tuokin myyntiin Lainatut Lauseet -levyn, jolla hän itse versioi ensimmäistä kertaa noita kappaleita. Lainatut Lauseet -kiertueella kuullaan toki Edun omia klassikoita uran varrelta, ja väliin ujutetaan muutamia muille sävellettyjä kappaleita.

Kiinnostavia tarinahetkiä ja hienoja sävellyksiä on siis odotettavissa!

Kokoonpano:
Edu Kettunen, laulu, kitara
Mika Kuokkanen, kitara, laulu
Mira Vähänikkilä, projisoinnit

Muutokset mahdollisia.

Tuotanto: Tampere-talo

Anniskelu, Tampere-talon ravintola
Kuva: Riikka Vaahtera

Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!

Esityksessä on K18-alueena Pienen salin rivit 12–17. Näille riveille lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.

Herkullinen buffet-pöytä täynnä macaronseja, aprikoosileivoksia Tampere-talon Taidekahveilla.
Kuva / Photo: Anna-Leena Marjusaari

Tiesitkö, että voit tilata tarjoilut ennen esitystä tai väliajalle?

Tutustu tästä kauden tarjoiluihin:

Tampere-talon leivos: Luomuomenasta tehty uuniomenaleivos L, G 8,00 €

Suklaa-aprikoosileivos L, G 9,00 €

Sitruunatarteletti L 8,00 €

Omenakakku ja vaniljavaahto Ve 8,00 €

Suolakinuski-pähkinäbrownie ja marinoitua vadelmaa Ve, G 8,00 €

Suolakaramelli-macarons 2 kpl 5,50 €

L= laktoositon, Ve= Vegaani, G= gluteeniton

Suolaista ja makeaa L (pintapaahdettua graavilohta ja passionmousseleivos) 8,00 €

Katkarapuleipä L (G) 14,00 €

Tomaatti-pestoleivos L, G 8,00 €

Vuohenjuustobagel L 8,00 €

Ilmakuivattu kinkku bagel L 8,00 €

Porkkana-yrttitarteletti Ve, G 8,00 €

L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton

MENU 22 €
(paikan päällä tilattaessa 26 €)

Lohipiirasta ja savusmetanaa L, G
Kotimaista rieskaa, savuporoa ja kattopuutarhan versosalaattia L  
Vetapiirasta ja savuista kaurafraishea Veg, G
Kotimaista rieskaa, savutofua ja kattopuutarhan versosalaattia Veg, G
***
Mutakakkua, marinoituja luomumarjoja ja kattohunajaa L, G
Macaron-leivos ja luomukukkia L, G
Kauden aprikoosileivos Veg, G
***
Luomukahvi ja luomutee

Nauti buffet-tyyliin valikoimasta, josta löydät mm. lähituottajan juustoja, leikkeleitä ja suussa sulavia marinoituja herkkuja. Erityisruokavaliot huomioidaan ennakkoilmoitusten mukaan varausvaiheessa. Ennakkoon varattu paikka ennen esitystä tarjoiltavassa antipasto-pöydässä 22,90 €. Pöytä katetaan 1,5 h ennen esityksen alkua Tampere-talon 3. kerroksessa. Tilassa on baari, josta onnistuu tilata juomia paikan päällä. Tarkasta onko menu tarjolla esityksessä ja tule nauttimaan!

Varmista haluamasi tarjoilut ostamalla ne etukäteen. Tarjoilut voi ostaa ennakkoon verkosta viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 18 mennessä. Voit tilata tarjoilut haluamasi tapahtuman ”tilaa tarjoilu”- linkin kautta.

Keikalla, Tampere-talo

Varaa liput ryhmällesi

(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Courtyard by Marriott Tampere City, Visit Tampere Laura Vanzo
Kuva | Photo: Laura Vanzo, Visit Tampere

Täydennä elämyksesi majoittu­malla saman katon alla

Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Tervetuloa viihtymään!

Varaa hotellihuone tästä!

TULEVIA TAPAHTUMIA