Hyppää sisältöön

Opus 1-2

Viehättävät Opus 1 ja 2 -tilat ovat käytettävissä yhdessä tai erikseen

Pinta-ala57

Kerros2

Istumapaikkoja40

Luokkatilaa20

Illalliselle20

Juhliin40

Opus 1-2

Opus 1-2 -tilat toimivat parhaiten pieniin kokouksiin ja koulutuksiin, ryhmätyöskentelyyn, rinnakkaistiloiksi ja työpajoiksi. Tiloja voi käyttää yhdessä tai erikseen, tilojen välissä on äänieristetty avattava seinä. Tilojen ollessa yhdistettynä kalustuksena on tavallisimmin yhtenäinen neuvottelupöytä 20 istumapaikalla, mutta tilaan onnistuu myös muita kalustusmuotoja kuten tuolirivit tai luokkamuoto.

Opukset sijaitsevat Tampere-talon toisessa kerroksessa valoisan Puistolämpiön kyljessä. Keskeisen sijaintinsa vuoksi ne soveltuvat erinomaisesti myös messujen ja näyttelyiden oheen neuvottelu- tai varastotiloiksi, tai tilaisuuden järjestäjän taustatilaksi.

Tutustu myös viereiseen Opus 3 -tilaan!

Opus 1-2 -tilalle uniikin ilmeen antaa seiniä koristava graffititeos Tam- ja Pere -leijonista, jotka seikkailevat seinillä Taiteen edistämiskeskuksen ja Tampere-talon helmikuussa 2016 järjestämän ideakilpailun tuloksena. Kilpailun taustalla oli tarina eläintarhasta, joka sijaitsi Tampere-talon tontilla vuosina 1964-72. Eläintarhassa asui leijonapariskunta, jonka Tampereen kaupunki sai lahjana ystävyyskaupungiltaan Łódźilta Puolasta. Leijonat saivat aikanaan nimet Tam ja Pere. Teos on kilpailussa toiseksi sijoittunut teos, jonka on toteuttanut työpari Wille Klén ja Tomas Regan. Teos on tehty vapaalla kädellä, ja materiaalina on käytetty spraymaalia, maalitusseja ja rakennusmaaleja.

Puhujan pöytä, 1 tuoli
Tietokone, jossa kiinteä internetyhteys
Näyttöruutu 75″
Tussitaulu ja tusseja
Yhtenäinen neuvottelupöytä, tuolirivit tai luokkamuoto

kaikissa tampere-talon tiloissa isoa salia lukuunottamatta toimii ilmainen langaton verkko

Puhujan pöytä, 1 tuoli
Tietokone, jossa Kiinteä internetyhteys
Näyttöruutu 75″
Tussitaulu ja tusseja
Yhtenäinen neuvottelupöytä, tuolirivit tai luokkamuoto

kaikissa tampere-talon tiloissa isoa salia lukuunottamatta toimii ilmainen langaton verkko