Hyppää sisältöön

Lumikuningatar-jääbaletin visuaalinen ilme ja roolitus uudistuivat

Tampere-talo Oy:n ja Kantelinen Company Oy:n tuottama Lumikuningatar-jääbaletti saa maailmanensi-iltansa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 30. joulukuuta 2022. Alkuvuodesta siirtyneen koko perheen suurtuotannon visuaalinen ilme ja roolitus uudistuivat. Lumikuningattaren roolin luistelee moninkertainen taitoluistelun EM- ja MM-mitalisti Laura Lepistö. Kiira Korpi jää pois aikataulusyistä.

Lumikuningatar-jääbaletti saa maailmanensi-iltansa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 30. joulukuuta 2022. Kuva: Saara Salmi

Lumikuningatar-jääbaletti pohjautuu tanskalaisen Hans Christian Andersenin (1805–1875) klassikkosatuun, ja se yhdistää taitoluistelijat, muodostelmaluistelijat, tanssijat, jääkiekkoilijat ja näyttämötaiteen ammattilaiset ennennäkemättömällä tavalla. Kotimainen jääbaletti on maailmankin mittakaavassa poikkeuksellinen näyttämötuotanto, jota on työstetty vuodesta 2019. Teoksen taiteellisessa työryhmässä vaikuttaa joukko huipputekijöitä, kuten ohjaaja ja koreografi Reija Wäre, visualisti ja valosuunnittelija Mikki Kunttu, käsikirjoittaja Melissa A. Thompson ja pukusuunnittelija Erika Turunen. Lumikuningattaren musiikin on säveltänyt Tuomas Kantelinen.

Teos kehittyi tekijöidensä mukana, ja sen koko työryhmä rakensi yhdessä uudenlaisen ja uniikin taidemuodon. Kuluneen vuoden aikana jääbaletin markkinointi-ilme päivitettiin vastaamaan teoksen ainutlaatuista luonnetta. Markkinointi-ilmettä on työstetty valokuvaaja Saara Salmen sekä kanadalaisen Thompson + Cleal -yrityksen kanssa. Yrityksessä vaikuttavat visuaalisen suunnittelun taitaja Gerard Cleal sekä Lumikuningattaren käsikirjoittaja ja konseptoija Melissa A. Thompson, joka on työskennellyt mm. Cirque du Soleilin luovana johtajana.

”Kirjailija H. C. Andersen korosti sitä, että hänen satunsa sopivat kaikenikäisille, ei vain lapsille. Uudella markkinointi-ilmeellä haluamme allekirjoittaa kirjailijan ajatuksen ja toivottaa myös aikuisseurueet tervetulleiksi Nokia Arenalle. Kerromme Lumikuningatar-sadun suomalaisella twistillä, ja sen teemoja ovat mm. ystävyys, sisu, periksiantamattomuus, pohjoisen mystiikka sekä hyvän ja pahan taistelu. Nämä asiat sekä teoksen erilaiset esittävän taiteen muodot näkyvät myös uudessa ilmeessä”, kertoo Tampere-talon viestintä- ja markkinointipäällikkö Tiia Välimäki.

Lumikuningattarena luistelee Laura Lepistö

Lumikuningatar-jääbalettia esitetään Tampereen Nokia Arenalla viiden näytöksen verran vuodenvaihteessa 30.12.2022–1.1.2023. Jääbaletin oli tarkoitus saada kantaesityksensä jo 1.1.2022, mutta koronarajoitusten vuoksi esitysperiodia jouduttiin siirtämään vuodella eteenpäin. Laura Lepistö luistelee teoksen nimiroolin, kun aikaisemmin ilmoitettu Kiira Korpi joutuu aikataulusyistä jättäytymään pois tuotannosta.

Laura Lepistö on Suomen kaikkien aikojen menestynein yksinluistelija taitoluistelussa. Lepistö saavutti vuonna 2012 päättyneen kilpauransa aikana muiden muassa MM-pronssimitalin, kolme EM-mitalia sekä kuudennen sijan Vancouverin talviolympialaisista. Viime vuosina Lepistö on vaikuttanut monipuolisesti urheilun ja hyvinvoinnin alan yrittäjänä sekä Suomen Taitoluisteluliiton hallituksessa. Lumikuningatar-jääbaletissa Lepistön oli alkujaan tarkoitus luistella hyytävän Lumikuningattaren vastavoiman Kevään rooli.

”Kun minua pyydettiin Lumikuningattaren rooliin, ensiajatukseni oli, että onpas harmi, kun Kiira ei pääse. Heti seuraavana iski valtava innostus ja kutkuttava olo. Lopulta päätös oli helppo: otan haasteen ilolla vastaan. On hienoa päästä hyppäämään takaisin jäälle tämän tason työryhmän kanssa – tässä on vähän sellaista vielä kerran -meininkiä. Tuon rooliin uudenlaisia vivahteita omalla luistelutyylilläni ja persoonallani ja laitan itseni likoon kunnianhimoisesti mutta rennoin mielin. Kaikkein eniten odotan yleisön edessä esiintymistä ja eläytymistä upeissa puvuissa, valoissa ja lavasteissa. Saan ajatuksesta kylmiä väreitä, mikä toki sopii Lumikuningattarelle”, Laura Lepistö naurahtaa.

Lumikuningatar on uusi esittävän taiteen tuotanto ja konsepti, jota olemme saaneet olla kehittämässä ja rakentamassa Kiira Korven kanssa. Emme olisi tuotannon kanssa tässä vaiheessa ilman periksiantamatonta ja hedelmällistä yhteistyötä. Olemme äärettömän iloisia siitä, että Lumikuningattaren soihtu siirtyy nyt luontevasti Laura Lepistölle”, kertoo Tampere-talon ohjelmapäällikkö Suvi Leinonen.

”Olen hurjan kiitollinen, että olen saanut olla mukana rakentamassa näin ainutlaatuista suurtuotantoa Suomessa. Harmi, etten pystynyt sitoutumaan Lumikuningattaren rooliin enää sen jälkeen, kun esitystä jouduttiin koronan vuoksi siirtämään vuodella eteenpäin. Ystäväni Laura tulee olemaan valloittava Lumikuningatar ja haluan toivottaa hänelle ja koko tuotannolle parhainta onnea”, Kiira Korpi kertoo.

Lumikuningattaren yhteistyökumppanit

Lumikuningatar-hankkeen ovat mahdollistaneet rahoituksellaan opetus- ja kulttuuriministeriö, Svenska Kulturfonden ja Tampereen kaupunki. Hankkeen pääyhteistyökumppani on JC Decaux. Muut yhteistyökumppanit ovat Nokia Arena, Lapland Hotels, Lippu.fi, Suomen Taitoluisteluliitto ja Sanoma. Yhteistyössä ovat mukana myös Suomen Jääkiekkoliitto, Veikkaus ja Tuusulan kunta.

Lisätiedot

Suvi Leinonen
Ohjelmapäällikkö
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi

Tiia Välimäki
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4055
tiia.valimaki@tampere-talo.fi

Haastattelupyynnöt

Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. +358 40 5512 739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi