Hyppää sisältöön

Talo Events tekee vastuullisuudesta tietoisen valinnan tapahtumajärjestäjille Tampere-talossa

Talo Events lanseeraa Tampere-talossa järjestettäviin tilaisuuksiin uudet vastuullisuuspaketit, jotka tekevät vastuullisuudesta tietoisesti valittavan ja tavoitteellisen osan tapahtuman suunnittelua ja toteutusta. Kyseessä on uudenlainen tapa jäsentää vastuullisuutta tapahtuma-alalla – osana toimintaa, ei irrallisena lisänä.

Vastuullisuus on Tampere-talossa olennainen osa jokaisen tapahtuman suunnittelua ja toteutusta. Uuden mallin myötä asiakas tekee tietoisesti valinnan siitä, millä tasolla vastuullisuus ohjaa tapahtuman suunnittelua, toteutusta ja siihen liittyviä ratkaisuja.

– Vastuullisuus ei ole meille päälle liimattava teema tai yksittäinen toimenpide. Se on arvo, joka ohjaa koko toimintaamme. Haluamme, että tämä näkyy myös tavassa, jolla tapahtumia suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastuullisuus huomioidaan aina esimerkiksi tapahtuman palveluvalinnoissa, toteutustavoissa ja kokonaisuuden suunnittelussa, sanoo Talo Eventsin B2B-liiketoimintajohtaja Tanja Järvensivu.

Talo Eventsin vastuullisuuspaketit on suunnattu kokouksiin, yritystilaisuuksiin ja muihin tapahtumiin Tampere-talossa. Paketit jakautuvat kahteen kokonaisuuteen: Vaikuttaja ja Kumppani.

Vaikuttaja-paketti sopii asiakkaille, joille tapahtuman vastuullisuus on osa tavoitteellista suunnittelua, toteutusta ja päätöksentekoa. Paketti tarjoaa asiantuntijatuen lisäksi työkaluja vastuullisuuden konkretisoimiseen, seurantaan ja tapahtumakohtaiseen tarkasteluun.
Kumppani-paketti puolestaan hyödyntää Tampere-talon valmiita vastuullisia toimintamalleja ja ratkaisuja osana tapahtuman toteutusta.

– Asiakkaat eivät etsi enää yleisiä lupauksia. He etsivät selkeitä ja uskottavia tapoja toimia vastuullisesti. Uusi mallimme auttaa tekemään vastuullisuudesta näkyvän osan tapahtumaa – teoissa, valinnoissa ja kokonaisuudessa, kertoo Talo Eventsin vastuullisuusmyynnin asiantuntija Sirpa Rytkönen.

Vastuullisuuspaketit pohjautuvat Tampere-talon pitkäjänteiseen vastuullisuustyöhön ja tapahtumapaikan arjessa toteutuviin ratkaisuihin. Talo Events on koonnut nämä käytännöt ja asiantuntijatyön selkeäksi palvelumalliksi, joka tukee asiakkaiden erilaisia tavoitteita ja tarpeita.

– Talo Eventsin vastuullisuuspaketit edustavat uudenlaista ajattelua tapahtuma-alalla. Käsityksemme mukaan vastaavaa, näin selkeästi jäsenneltyä vastuullisuuspalvelumallia ei ole vielä laajasti käytössä, ja se vahvistaa Tampereen asemaa kestävän tapahtumamatkailun kehityksessä, toteaa Visit Tampereen kestävän matkailun kehityspäällikkö Matti Pollari.

Vastuullisuuspaketit ovat saatavilla vain Tampere-talossa järjestettäviin tilaisuuksiin.