Hyppää sisältöön

Tampere-talo teki mittavia uudistuksia – Ison salin valaistus ja saniteettitiloja uusittu, aurinkovoimalan laajennus rakenteilla

Tampere-talo ja sen omistaja Tampereen kaupunki ovat käyttäneet koronasulun ajan tehokkaasti tekemällä merkittäviä toiminnallisia ja kestävän kehityksen uudistuksia talossa. Ison salin yleisvalaistus uusittiin kokonaisuudessan ja Ison salin katolle on rakenteilla aurinkovoimalan kolmas lisäosa. Lisäksi Tampere-talon pääaulan naisten saniteettitilat on täysin uudistettu. Tampere-talo on kiinteistönä Suomen ensimmäinen hiilineutraali kongressi- ja konserttikeskus. Tampere-talon Ison salin valaisinsaneeraus tehtiin Tampereen kaupungin tuella hiljaista korona-aikaa hyödyntäen. Ratkaisuissa huomioitiin asiakkailta saatu palaute, tulevaisuuden tuotantomahdollisuudet sekä energiatehokkuus ja vihreät arvot. Uusia valaisimia on hieman alle 300, ja yhteensä ne pystyvät tuottamaan yli biljoona eri sävyä. Järjestelmä on helppokäyttöinen mutta taipuu myös jokaisen valaistussuunnittelijan yksilöllisiin tarpeisiin erilaisten värimaailmojen luomisessa. Toteutus on saanut osakseen merkittävää huomiota kansainvälisesti, kun valaisimien hollantilainen valmistaja Elation Professional on nostanut sitä esille omissa kanavissaan. – Yleisvalaisun investointi on konaisuudessaan mittava ja se haluttiin tehdä huolella, kokeilujen kautta ja yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa. Lopputuloksena on Suomen hienoin konserttisali, kommentoi Tampereen kaupungin elinvoimajohtaja Teppo Rantanen. Valaisinsaneerauksen lisäksi Tampere-talon Isoon saliin on tulossa kesällä Tampereen kaupungin kustantama tangostoremontti, joka luo uusia mahdollisuuksia eri tuotantojen näyttämökuvallisiin toteutuksiin. Hiilineutraali talo vahvistaa myös oman uusiutuvan energian tuotantoaan kuluvan vuoden aikana, kun Ison salin katolle rakentuu uusi aurinkovoimalan osa. Voimala on Tampere-talo Oy:n itse kustantama ja siihen on saatu Business Finlandin myöntämää energiatukea. Uusi voimala tuplaa aikaisempien vaiheiden yhteenlasketun energiatuotannon ja sen tuotto-odotus on 60,9 MWH vuodessa. Uuden voimalan valmistuessa rakennuksen katoilla on kaikkiaan 514 aurinkosähköpaneelia. Aurinkosähkö tuottaa myös kasvuajan pidennystä talon kattopuutarhan kasvihuoneelle. – Uuden aurinkovoimalakokonaisuuden vuosittainen sähköntuotto vastaa noin yhden kuukauden kulutustamme, ja loput sähköt saamme uusiutuvana lähienergiana Tammerkoskesta, toteaa Tampere-talon kiinteistöstä ja sen vastuullisuudesta alusta lähtien vastannut kiinteistö- ja turvallisuuspäällikkö Marko Koivisto. Ensimmäisen koronakesän aikana Tampere-talossa tehtiin remontti, jossa uudistettiin pääaulan naisten saniteettitilat katosta lattiaan. WC-tilojen kapasiteetti tuplattiin ja toiminnallisuuteen kiinnitettiin paljon huomiota. Uusi tila soveltuu tarvittaessa muutettavaksi sukupuolineutraaliksi. Talossa on jo ennestään sukupuolineutraaleja saniteettitiloja. Näiden uudistusten lisäksi Tampere-talo on modernisoinut talotekniikkaansa tähdätessään energiankulutuksen tehokkaampaan hallintaan. – Olemme omistajamme Tampereen kaupungin kanssa tehneet upean ja kainsainvälisesti poikkeuksellisen satsauksen uudistaaksemme kruununjalokivemme Ison salin. Lisäksi olemme vahvistaneet edelläkävijyyttämme kestävän kehityksen ratkaisuissa sekä rakentaneet tilojemme ilmettä entistäkin lämminhenkisemmäksi ja pohjoismaisen elegantiksi. Viime aikojen kannustava asiakaspalaute antaa uskoa siihen, että remontti on ollut onnistunut, iloitsee Tampere-talo Oy:n toimitusjohtaja Paulina Ahokas. Katso kuvia Tampere-talon uudesta valaistuksesesta täältä.