Hyppää sisältöön

Turisti ja DJ Sam Feldt viimeistelevät Radio Nova Festivaalin artistikattauksen – festarin taustalla vaikuttava vastuullisuusohjelma

Tampereen kesän suurimpiin musiikkitapahtumiin lukeutuva Radio Nova Festivaali on julkaissut lopullisen ohjelmistonsa. Uudet lisäykset ovat Turisti sekä hollantilainen huippu-DJ Sam Feldt, jotka liittyvät mukaan jo ennestään kovatasoiseen artistikattaukseen. Festivaali järjestetään Tampereen Santalahdessa 13.–14. kesäkuuta. Tapahtumaan on myynnissä yhden ja kahden päivän lippuja sekä VIP-lippuja.

Vaikuttavan läpimurron kotimaisella rapmusiikkikentällä tehnyt Turisti oli Suomen kuunnelluin artisti Spotifyssa vuonna 2024. Maan parhaita lavaesiintymisiä tarjoava artisti todisti loppuunmyydyllä ROADMAN-albumikiertueellaan syksyllä 2024, että hän ei ole pelkästään artisti – hän on ilmiö. Turisti oli Emma-gaalassa ehdolla neljässä kategoriassa ja vei kotiin rap-Emman.

Turistin megahitti Taikuri hallitsi pitkään Spotifyn kärkisijoja, ja läpimurtohitti Tippa T nosti hänet eturivin tekijäksi jo vuonna 2022. Artisti on ansioitunut kuluvana vuonna omien hittien lisäksi isojen feat-biisien osalta: Turisti on ollut mukana mm. Averagekidluken tuplaplatinaa lähentelevällä ja Spotifyn ykköseksi nousseella jättihitillä Vitun hyvin sekä Spotifyn kakkoseksi nousseilla Jore & Zpoppan Dead Presidents ja Areksen Ihan miten vaa -kappaleilla.

Hollantilainen huippu-DJ Sam Feldt on vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman kysytyimmistä elektronisen musiikin artisteista. Feldt tunnetaan yli 600 miljoonaa kertaa striimatusta jättihitistään Post Malone sekä Suomenkin radioaalloilla keikkuneesta kappaleesta Home Sweet Home, jolla laulaa myös suomalainen ALMA. Innovatiivisen DJ:n tunnistettavassa soundissa vuorottelevat deep ja tropical housen syvän pehmeät ja herkullisen voimakkaat rytmit ja koukut. 

Artistin versio Robin S:n klassikkokappaleesta Show Me Love nousi Iso-Britannian singlelistan sijalle 3. Viime vuosina Feldt on tehnyt yhteistyötä supertähtien, kuten Rita Oran ja Keshan kanssa, ja valloittanut maailman suurimpia esiintymislavoja mm. Ultra Music Festivalilla, Coachellassa, Tomorrowlandissa, EDC:ssä ja monilla muilla areenoilla.  

Tampere Live on vastuullinen tapahtumatoimija

Radio Nova Festivaalilla on luvassa musiikintäyteinen viikonloppu ainutlaatuisessa kaupunkiympäristössä Särkänniemen huvipuiston kupeessa vain muutaman kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Tuotannosta vastaa yhdessä Bauer Median kanssa ensimmäistä kertaa Tampere Live, joka tuo mukanaan vahvan paikallisen näkökulman ja uuden ajan vastuullisen tapahtumatuotannon periaatteet.

Radio Nova Festivaali panostaa vastuullisuuteen kokonaisvaltaisesti ympäristön, ihmisten ja talouden näkökulmasta. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi tehokkaassa kierrätyksessä ja loppujätteen hyödyntämisessä energiaksi. Yhteistyökumppaneita on otettu mukaan vastuullisuustyöhön: ruokatarjonnassa kannustetaan hyödyntämään lähiruokaa ja kasvisvaihtoehtoja, ja myyjiltä edellytetään kestäviä valintoja.

Turvallisuus ja yhdenvertaisuus ovat keskeisiä periaatteita. Alueen esteettömyyteen on panostettu, festivaalilla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita, ja tapahtumalle on nimetty häirintäyhdyshenkilö. Tapahtuma kannustaa kävijöitä saapumaan paikalle julkisilla kulkuvälineillä. Lisäksi festivaalialueen läheisyydessä tarjotaan pysäköintimahdollisuus esimerkiksi kimppakyytiläisille, jotta liikkuminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja ympäristöystävällistä.

”Radio Nova Festivaalin suunnittelussa vastuullisuus ei ole jälkikäteen lisätty tavoite, vaan osa tapahtuman perustaa. Haluamme tarjota elämyksen, jossa yhdistyvät huippumusiikki, kestävä tapahtumatuotanto ja Tampereen ainutlaatuinen tunnelma”, kertoo tapahtuman vastuullisuustyöryhmässä työskentelevä Eeva Kivikkola.

Radio Nova Festivaali järjestetään Tampereen Santalahden rantapuistossa 13.–14. kesäkuuta 2025. Tapahtumassa on kaksi esiintymislavaa, joilla esiintyy iso joukko kansainvälisiä ja kotimaisia tähtiä. Tänään julkaistujen artistien lisäksi festivaalilla esiintyvät aiemmin ilmoitetut Rita Ora (UK), Jason Derulo (USA), Jenni VartiainenBEHM, KAJ, Mirella, GasellitSexmane, Juha Tapio, Alvaro Soler (ESP), INNA (ROM), BLANKA (POL), Elastinen, Robin Packalen ja Vesterinen Yhtyeineen. Retroperjantain ohjelmassa esiintyvät mm. Vengaboys (NL), Da Buzz (SWE), Jenny Berggren of Ace of Bace (SWE) ja PartaMatti

Tutustu ohjelmaan ja artistien esiintymispäiviin täällä: radionovafestival.fi 

Radio Nova Festivaalin liput ovat myynnissä Lippu.fi-lipunmyyntikanavissa. Festivaalille on myynnissä yhden ja kahden päivän lippuja sekä VIP-lippuja. Kaikkiin lipputyyppeihin kuuluu Särkänniemen huvitteluranneke sunnuntaille 15. kesäkuuta. Lippujen hinnat nousevat porrastetusti festivaalin lähentyessä. Tapahtuma on kielletty alle 18-vuotiailta. 

Festivaalin järjestävät kotimaiset yritykset Tampere Live ja Radio Nova (Bauer Media Finland Oy). Tampere Live on Tampere-talo-konserniin kuuluvan Talo Events Oy:n aputoiminimi.  

Kuvapankki: tamperetalo.kuvat.fi/kuvat/MEDIALLE+-+PRESS/Radio+Nova+Festivaali/ 

Radio Nova Festivaali somessa: 

Instagram: @radionovafestival 
Facebook: Radio Nova Festivaali 
Tiktok: @radionovafestival 

Median haastattelupyynnöt ja liput: 

Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo-konserni
Puh. +358 40 551 2739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi