Vuoden kulttuurikummisuhde -palkinto jaettu Bisnes & Kulttuuri -seminaarissa Tampere Guitar Festivalille ja Tomi Tolvaselle
Bisnes & Kulttuuri -seminaari käynnistyi tänään maanantaina 29.9. Tampere-talossa. Tapahtuman avauksessa jaettiin perinteinen Vuoden kulttuurikummisuhde -palkinto, joka myönnettiin tänä vuonna Tampere Guitar Festivalille ja sen taustalla toimivalle Tomi Tolvaselle.

Tolvanen sai tunnustuksen intohimoisesta ja pitkäjänteisestä kulttuurityöstään sekä kyvystään rakentaa hedelmällistä ja tuloksellista yhteistyötä. Palkinnon perusteluissa korostettiin syvällisiä keskusteluja, ideointia ja niiden johdonmukaista toteuttamista. Palkinnon symbolina luovutettiin Pia Feinikin teos Kulttuuripersoona, joka kuvastaa tämän vuoden palkittua.
Tomi Tolvanen – kulttuurialan monitoimija
Koulutukseltaan klassisen kitaransoiton opettaja Tomi Tolvanen on opettanut satoja oppilaita ja rakentanut musiikkialalle merkittävän uran. Hän perusti vuonna 2004 Musiikkitoteemin, josta on kasvanut Pirkanmaan suurin yksityinen musiikkikoulu. Toimintaan kuuluu myös akustisten Riento Guitars -kitaroiden valmistus ja jakelu sekä oma erikoisliike Riento Shop.
Tolvasen panos näkyy vahvasti myös Tampere Guitar Festivalissa, joka täytti kesäkuussa 21 vuotta. Festivaali on rikastuttanut kulttuurielämää sadoilla konserteilla ja yleisötapahtumilla sekä tarjonnut lapsille, nuorille ja opiskelijoille oppimisen paikkoja. Ohjelmaan kuuluvat muun muassa Suomen kitarakilpailu ja kansainvälisten huippupedagogien vetämät kurssit.
Tolvanen on tietoisesti siirtänyt sivuun oman artisti- ja opettajauransa voidakseen rakentaa kulttuuria eri näkökulmista. Hän on tuonut esille muiden taidetta, luonut työtilaisuuksia ja työpaikkoja sekä rakentanut polkuja aina harrastajista ammattilaisuuteen saakka.
Seminaarin teemana kulttuurin rahoitus ja kumppanuudet
Tämän vuoden Bisnes & Kulttuuri -seminaarin teemana on kulttuurin pääomittaminen ja rahoitus – aihe, joka koskettaa sekä elinkeinoelämää että taide- ja kulttuurikenttää. Ohjelma rakentuu kahdesta osasta:
- Rakenna kumppanuutesi ja selviydy – Taide ja kulttuuri sijoituksena ja liiketoimintana
Puhujina mm. CapManin perustaja Ari Tolppanen, Raija Kemiläinen, Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja Paulina Ahokas, projektitutkija Kaisa Uotila ja Finnish Business Angels Networkin Irene Viinikkala. - Taiteen ja kulttuurin kestävää rahoituspohjaa rakentamassa
Keskustelemassa mm. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Kaisa Rönkkö, Tampereen kulttuurijohtaja Sampo Terho, Alfred Kordelinin säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk, Music x Median toimitusjohtaja Jani Jalonen ja Turun yliopiston yrittäjyyden professori Jarna Heinonen.
Uusi järjestäjäkumppani
Seminaarin järjestäjätahoihin on liittynyt uutena myös Taiteen edistämiskeskus (Taike) Luova verkko -hankkeen kautta. Yhteistyö vahvistaa tapahtuman asemaa merkittävänä kohtaamispaikkana, jossa elinkeinoelämän ja kulttuurin toimijat etsivät yhdessä uusia ratkaisuja.
Foorumi vuoropuhelulle ja verkostoitumiselle
Bisnes & Kulttuuri -seminaari on jo yli 20 vuoden ajan tarjonnut foorumin yritys- ja kulttuurialan vuoropuhelulle. Tapahtuma tarjoaa osallistujille mahdollisuuden verkostoitua, syventyä ajankohtaisiin teemoihin ja löytää uusia yhteistyön muotoja.
Lisätietoja seminaarista:
Järjestäjät:
- Tampereen kaupunki
- Tampereen kauppakamari
- Kulttuurikummit ry
- Tampere-talo-konserni
- Luova verkko -hanke / Taiteen edistämiskeskus
Lue lisää

- / Tiedotteet
Tampere-talo-konserni saa uuden pääpromoottorin – Ari Myllyniemi aloittaa tehtävässään lokakuussa

- / Tiedotteet
Tampereen Oopperan Sweeney Todd -kauhumusikaalin rooleissa loistavat musikaali- ja oopperamaailman kirkkaimmat tähdet

- / Tiedotteet