Hyppää sisältöön

KAJ

Terävillä, nostalgisilla kappaleillaan KAJ on tehnyt kunniaa suomenruotsalaiselle kulttuurille yhdistämällä siihen pohjoismaisia kansansävyjä, modernia poppia ja teatterillista ilmaisua.

Aika 11.11.2026 19.00

TilaTampere-talo, Iso sali

kuva_kaj-yhtyeesta

Tietoa tapahtumasta

Liput 46/42 €

Eläkeläiset, opiskelijat, lapset (alle 16 v.), työttömät sekä varus- ja siviilipalvelushenkilöt 39 €

Ovet avataan noin puoli tuntia ennen esitystä. Showtime on klo 19. Esityksen arvioitu kesto on noin 1 tunti 30 minuuttia. Ei väliaikaa.

Jos vuodella 2025 olisi soundtrack, se olisi KAJ’n “Bara Bada Bastu”!

KAJ’n Bara Bada Bastu -kappaleesta tuli välitön hitti, joka valloitti nopeasti yleisöä ympäri maailmaa. Se nousi suoraan Spotifyn ykköseksi sekä Suomessa että Ruotsissa ja hallitsi listoja laajasti myös muualla Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kansainvälisesti kappaleen menestys on ollut yhtä vaikuttavaa: se debytoi Spotify Global Chartilla sijalla 138 ja nousi myöhemmin Spotify Viral 50 Global -listan kärkeen.

Yhtyeen muodostavat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård. KAJ’n tarina alkoi vuonna 2009 heidän kotikunnassaan Vöyrillä. Terävillä, nostalgisilla kappaleillaan yhtye on tehnyt kunniaa suomenruotsalaiselle kulttuurille yhdistämällä siihen pohjoismaisia kansansävyjä, modernia poppia ja teatterillista ilmaisua. Se, mikä alkoi paikallisena ilmiönä, on kasvanut nopeasti loppuunmyydyiksi kiertueiksi, albumeiksi ja historialliseksi voitoksi Melodifestivalenissa vuonna 2025. Samalla KAJ’sta tuli ensimmäinen suomenruotsalainen kokoonpano, joka on edustanut Ruotsia Euroviisuissa.

Muutokset mahdollisia.

Tuotanto: Tampere-talo ja United Stage

Herkullinen buffet-pöytä täynnä macaronseja, aprikoosileivoksia Tampere-talon Taidekahveilla.
Kuva / Photo: Anna-Leena Marjusaari

Tiesitkö, että voit tilata tarjoilut ennen esitystä tai väliajalle?

Tutustu tästä kauden tarjoiluihin:

Tampere-talon leivos: Luomuomenasta tehty uuniomenaleivos L, G 8,00 €

Suklaa-aprikoosileivos L, G 9,00 €

Sitruunatarteletti L 8,00 €

Omenakakku ja vaniljavaahto Ve 8,00 €

Suolakinuski-pähkinäbrownie ja marinoitua vadelmaa Ve, G 8,00 €

Suolakaramelli-macarons 2 kpl 5,50 €

L= laktoositon, Ve= Vegaani, G= gluteeniton

Suolaista ja makeaa L (pintapaahdettua graavilohta ja passionmousseleivos) 8,00 €

Katkarapuleipä L (G) 14,00 €

Tomaatti-pestoleivos L, G 8,00 €

Vuohenjuustobagel L 8,00 €

Ilmakuivattu kinkku bagel L 8,00 €

Porkkana-yrttitarteletti Ve, G 8,00 €

L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton

MENU 22 €
(paikan päällä tilattaessa 26 €)

Savuporopiirakkaa ja kuusenkerkkätuorejuustoa L
Metsäsienipiirakkaa ja kantarellimoussea L,G
Porkkana-rakuunatartaletti Veg, G
Tillikatkarapua, savusmetanaa ja saaristolaisleipää L,G
Suola-karamelli fudgea L
Vadelma-britaleivos L
Lime-juustoleivos L,G
Artesaani mustikkavaahtokarkkeja M,G

L=Laktoositon G=Gluteeniton Veg=Vegaaninen

Nauti buffet-tyyliin valikoimasta, josta löydät mm. lähituottajan juustoja, leikkeleitä ja suussa sulavia marinoituja herkkuja. Erityisruokavaliot huomioidaan ennakkoilmoitusten mukaan varausvaiheessa. Ennakkoon varattu paikka ennen esitystä tarjoiltavassa antipasto-pöydässä 22,90 €. Pöytä katetaan 1,5 h ennen esityksen alkua Tampere-talon 3. kerroksessa. Tilassa on baari, josta juomat saa kätevästi tilattua paikan päällä. Tarkasta onko menu tarjolla esityksessä ja tule nauttimaan!

Varmista haluamasi tarjoilut ja osta ne etukäteen. Tarjoilut voi ostaa ennakkoon verkosta viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 18 mennessä. Voit tilata tarjoilut haluamasi tapahtuman ”tilaa tarjoilu”- linkin kautta.

Keikalla, Tampere-talo

Varaa liput ryhmällesi

(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Courtyard by Marriott Tampere City, Visit Tampere Laura Vanzo
Kuva | Photo: Laura Vanzo, Visit Tampere

Täydennä elämyksesi majoittu­malla saman katon alla

Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Tervetuloa viihtymään!

Varaa hotellihuone tästä!