ONEVIOLIN
Viulisti, tuottaja Pekka Niemi tekee uniikilla konseptillaan cover-versioita tunnetuista hittikappaleista käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä.

Tietoa tapahtumasta
Liput 29,50 €
Konsertin kesto n. 1 tunti, ei väliaikaa.
ONEVIOLIN on artisti, joka venyttää musiikkityylien rajoja ja sitä, mitä viulumusiikista ajattelemme. Hän tekee uniikilla konseptillaan cover-versioita tunnetuista hittikappaleista käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä. Kaikki rummuista melodiaan on tehty ainoastaan artistin viululla, ja kappaleet voivat koostua parhaimmillaan jopa 1500 viuluraidasta. Hänen julkaisemat videot ovat nousseet sosiaalisessa mediassa valtavaan suosioon ja keränneet kymmeniä miljoonia katselukertoja. ONEVIOLINin vuonna 2022 julkaistu debyyttialbumi ONE on kerännyt yli 200 000 kuuntelua Spotifyssa.
Kevään menestyksekäs minikiertue saa nyt jatkoa. Puolet kiertueen konserteista myytiin nopeasti ennakkoon loppuun, eli hanki lippusi ajoissa syksyn kiertueelle! ONEVIOLIN, oik. Pekka Niemi, on vaasalaislähtöinen viulisti ja tuottaja. Pekka on opiskellut viulunsoittoa yhdessä maailman arvostetuimmista yliopistoista, Lontoon Royal College of Musicissa. ONEVIOLIN-projektillaan hän on mm. esiintynyt JVG:n kanssa Ruisrockissa ja eteni vuonna 2020 Talent Suomi -formaatissa finaaliin.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
Tuotanto Tampere-talo

Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!
Esityksessä on K-18-alue Pienen salin riveillä 12–17. Riveille lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon ostamansa juoman joko ennen esitystä tai väliajalla.

Varaa liput ryhmällesi
(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Täydennä elämyksesi majoittumalla saman katon alla
Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Hinta sisältää aamiaisen ja wifin. Tervetuloa viihtymään!
TULEVIA TAPAHTUMIA
TŠAIKOVSKI: JOUTSENLAMPI
Suomen kansallisbaletin ja Tampere Filharmonian Joutsenlampi-baletissa yhdistyvät Tšaikovskin loistelias musiikki ja ikonisen kaunis visuaalinen maailma.
CARMINHO (POR)
Portugalin lämpimät tuulet puhaltavat, kun fado-musiikin tähti Carminho esiintyy Pienessä salissa uuden albumin Portuguesa kanssa.
TAMPERE BIG BAND: SVENGAAVA JOULU
Raikkaan ja riemukkaan joulukonsertin tähtinä joulutaivaalla loistavat Maria Ylipää ja Alexander Lycke. Tampere Big Bandin kapellimestarina toimii Juha Untala.