SAMULI PUTRO – Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
Suositun lauluntekijän levynjulkaisukiertue Samuli Putro – Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä nähdään Tampere-talossa syksyllä.

Tietoa tapahtumasta
Liput 44,90/39,90 €, opiskelijat, eläkeläiset, työttömät ja varus-/siviilipalvelushlöt 41,40/36,40 €
Ovet klo 18.30
Show klo 19
Samuli Putro – Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
Samuli Putro syksyllä levynjulkaisukiertueelle!
Alati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee yhtyeensä kanssa pitkälle kiertueelle lokakuussa 2025.
Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin, teattereihin ja klubeile.
”En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.
Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä napattu.
”Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.
Samuli Putron levynjulkaisukiertueella nähdään ”Suomen coolein trio”, eli:
Samuli Putro – laulu, kitara
Tuukka Tuunanen – koskettimet
Miikka Heikkinen – rummut
Konsertin arvioitu kesto n. 90 min + väliaika.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
Tuotanto: Tampere-talo

Tiesitkö, että voit tilata tarjoilut ennen esitystä tai väliajalle?
Tutustu tästä kauden tarjoiluihin:
Varmista haluamasi tarjoilut ja osta ne etukäteen. Tarjoilut voi ostaa ennakkoon verkosta viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 18 mennessä. Voit tilata tarjoilut haluamasi tapahtuman ”tilaa tarjoilu”- linkin kautta.

Varaa liput ryhmällesi
(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Täydennä elämyksesi majoittumalla saman katon alla
Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Tervetuloa viihtymään!
TULEVIA TAPAHTUMIA
SatchVai Band Surfing With The Hydra 2025 Tour feat. Joe Satriani & Steve Vai
Ensimmäistä kertaa lähes 50-vuotisella urallaan, legendaariset kitaristi-ikonit Joe Satriani ja Steve Vai, nähdään samassa yhtyeessä.
The Rock Orchestra by Candlelight
Ikoniset rock- ja metallikappaleet yhdistyvät koskettavan kauniiseen tunnelmaan.
The Rock Orchestra by Candlelight
The Rock Orchestra by Candlelight hengittää kauniin synkeää energiaa legendaarisiin rock- ja metallikappaleisiin.