Teosesittely: Taru Sormusten herrasta

John Ronald Reuel Tolkien (1892–1973) tunnetaan nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Elämäntyönsä Tolkien teki Oxfordin yliopistossa anglosaksin sekä englannin kielen ja kirjallisuuden professorina. Jo nuorena miehenä hän kuitenkin kiinnostui muinaisista myyteistä, muun muassa Suomen Kalevalasta, ja omien ”haltiakielten” luomisesta. Tolkien halusi kirjoittaa mytologian Englannille, ja tästä ideasta kehittyi vähitellen suuri tarukokoelma, Silmarillion, jota Tolkien hioi koko aikuisikänsä ajan.

Tolkien kertoi paljon satuja neljälle lapselleen ja näistä syntyi hänen esikoisromaaninsa Hobitti (1937), klassinen etsintäretki, jossa pienikokoinen hobitti Bilbo Reppuli, 13 kääpiötä ja velho Gandalf lähtevät vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin anastamaa kulta-aarretta. Varsinaisen läpimurtonsa Tolkien teki 1960-luvulla, jolloin hänen Hobitin jatkoksi kirjoittamansa tuhatsivuinen Taru Sormusten herrasta (1954–55) nousi suosioon Yhdysvalloissa.

Taru Sormusten herrasta kertoo hyvän ja pahan taistelusta ja siitä kuinka kaikista pienimmätkin voivat kyetä suuriin urotöihin. Tolkien yhdisti eeppiseen seikkailutarinaan aineksia Silmarillion-myyteistään. Tuloksena oli nykykirjallisuudessa hyvin ainutlaatuinen teos, joka on säilyttänyt suosionsa lukijapolvelta toiselle, poikinut kokonaisen kirjallisuuden lajityypin ja valittu lukuisissa äänestyksissä 1900-luvun vuosisadan kirjaksi. Tolkienin kuoleman jälkeen hänen poikansa Christopher toimitti Silmarillionin julkaisukuntoon.