Hyppää sisältöön

Jussi Pohjakallio – Kova jätkä kamera kädessä: lehtikuvia 50-60 -luvuilta 

Jussi Pohjakallio oli lehtikuvaaja aikana, jota alettiin myöhemmin kutsua kuvajournalismin kulta-ajaksi. Sellaista aikaa ei enää tule. 

Aika 23.09.2024 09.00 - 06.10.2024 10.00

TilaTampere-talo, Talvipuutarha

Mustavalkoinen kuva, jossa yleisö pyörii liikkuvassa katsomossa hieman sumeina.

Tietoa tapahtumasta

Jussi Pohjakallio oli lehtikuvaaja aikana, jota alettiin myöhemmin kutsua kuvajournalismin kulta-ajaksi. Sellaista aikaa ei enää tule. 

Pohjakallion lehtikuvia ei 1950- ja 1960-lukujen jälkeen nähty julkisesti juuri missään. Hän oli kuitenkin yksi tuon ajan arvostetuimmista lehtikuvaajista Caj Bremerin ja Seppo Saveksen rinnalla. Nämä kolme järjestivät jo vuonna 1962 myös yhteisen reportaasikuvien näyttelyn, jota pidetään lajin ensimmäisenä Suomessa. 

Vihdoin vuonna 2022 Pohjakallion lehtikuvista ilmestyi kirja. Siihen perustuva näyttely paljastaa hupaisia yksityiskohtia ja unohtuneita asenteita menneisyydestä, joka näyttää olevan sekä kovin kaukana että kumman lähellä.   

Lehtikuvaajana Pohjakallio oli ahkera ja asiallinen, mutta yltiöpäinen hullu. Pärjätäkseen piti olla röyhkeä rämäpää, mutta kelvata myös sivistyneisiin saleihin. Kuvissa näkyvät lapset ja latusankarit, diivat ja duunarit. Pohjakallio ikuisti aikalaisia sen sijaan, että olisi havainnoinut maailmaa omakuvin. 

Syitä kuvaajan ja hänen kuviensa katoamiseen julkisesta muistista on monia. Pohjakallio lopetti vähitellen työt lehdille ja alkoi yrittäjänä kuvata mainoksia ja henkilökuvia. Sitten hänestä tuli ammattivalokuvauksen tekninen uranuurtaja ja ikäluokkansa mestarisurffaaja. Lopuksi hän sairastui leukemiaan ja kuoli yli 30 vuotta sitten. 

Pohjakallion lehtikuvia on vuosien ajan etsitty aikakauslehdistä, arkistoista, museoista ja yksityiskokoelmista. Näyttelyyn on valittu, digitoitu ja suurennettu mustavalkokuvia, jotka kertovat tarinaa suomalaisesta köyhyydestä ja menestyksestä ja elämästä siltä väliltä. 

Näyttelyn sisällön ja ulkoasun ovat suunnitelleet Petri Kuokka ja Seija Sartti. Kuvatuotannosta  vastaa Petri Kuokka ja teksteistä Seija Sartti.

Näyttely avoinna Talvipuutarhassa 23.9.-6.10.2024 Tampere-talon aukioloaikoina. 

Vapaa pääsy. 

tulevia tapahtumia

/
  • Tampere-talo
  • Klassinen musiikki

Aulaklubi: Tritonus-klubi

Tervetuloa kuulemaan Tritonus-levykaupan viimeisimpiä kuulumisia ja tutustumaan tuoreimpiin uutuuksiin sekä vanhoihin klassikoihin! Artistivieraana hurmaava Pamela Kilpeläinen.