Hyppää sisältöön

Musiikki soi!

Järjestyksessään viidensien Valtakunnallisten musiikkikasvatuspäivien yleisöpäivä Musiikki soi! tarjoilee lauantaina 20.11. Tampere-talon täydeltä musiikin ja osallistumisen iloa! Koko perheen festaripäivänä soivat pirkanmaalaisten musiikkioppilaitosten ja kauempaa tulevien vierailijoiden tarjoamat esitykset eri puolilla Tampere-taloa. Talon täyttää lähes 100 esitystä aamukymmenestä iltakuuteen! Pienen salin päivän aloittavat Pikku Papun orkesterin tarjoilemat kaksi vauhdikasta konserttia. Orkesterin energinen esiintyminen, akustiset soittimet, moniääninen laulu ja eri tyylilajeilla leikittelevät sovitukset ovat sulattaneet niin pienten kuin varttuneempienkin kuulijoiden sydämet. Salissa jatkaa kanteleensoittajien yhteisorkesteri suosikkielokuvasävelien parissa, myös kitaraorkestereita kuullaan. Päivän lopuksi esiintyvät lukuisat jousiorkesterit ja maakunnallinen sello-orkesteri. Duetto-saleissa seikkaillaan koko perheen muskarituokioissa ja taidepajoissa tekemällä retkiä laulujen ja leikkien ympäröimään satumetsään. Muskarituokiot ovat varhaisiän musiikinopettajien käsialaa ja taidepajoissa syvennytään musiikin lisäksi muidenkin taiteenlajien saloihin. Sorsapuistosalin valtaavat lyömäsoittajat, joiden soitinkattaus on valtakunnan vaikuttavin! Lisäksi yhteistyönä kootut puhallinorkesterit lupaavat värikkäitä elämyksiä kaiken ikäiselle yleisölle – musiikkisatuja, Disneyn taikaa ja muuta mukaansa tempaavaa tunnelmaa. Päivän päätteeksi jammaillaan nuorten bändien vauhdittamina. Aulaklubeilla saadaan kuulla ja kokea musiikkioppilaitosten oppilaiden taidokkaita esityksiä ja Näppärimusiikin riemua. Talon muista tiloista ja lämpiöistä löytyy niin fagottisatua ja trumpettipandoja kuin tanssiesityksiä ja mahdollisuus soitinkokeiluun. Päivän aikana festaritunnelmissa musisoivat myös Höpinätötterö ja Tuubakimalainen. Musiikki soi! Hyppää mukaan riemukkaaseen tunnelmaan ja osta liput (10 / 5 eur)! Päivän ohjelman kokonaisuudessaan löydät tapahtuman nettisivulta. V valtakunnalliset musiikkikasvatuspäivät järjestää Suomen musiikkikasvatusseura – FiSME ry yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampere-talon kanssa. Tutustu myös ammattilaisohjelmaan, jonka eri päivien teemoina ovat Musiikki vaikuttaa! Musiikki yhdistää! ja Musiikki kasvattaa! Kuva Pikku Papun Orkesteri, Antti Kokkola