Hyppää sisältöön

Olemme mukana Nälkäpäivässä – Valaisemme Tampere-talon punaiseksi tärkeän asian puolesta

Osoitamme tukemme Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykselle valaisemalla Tampere-talon punaiseksi 26.-28.9. Symbolinen ele on osa vastuullisuustyötämme ja yhteiskuntavastuutamme, jonka kautta pyrimme lisäämään tietoisuutta ja tukemaan niitä, jotka ovat hädässä sekä Suomessa että maailmalla.

Tampere-talo syysillassa punaiseksi valaistuna

Punainen väri on Punaisen Ristin kansainvälinen tunnus. Valaisemalla julkisivumme punaiseksi haluamme kiinnittää huomion Nälkäpäivä-keräyksen merkitykseen ja kannustaa kaikkia osallistumaan. Nälkäpäivän keräysvaroilla täydennetään katastrofirahastoa, jonka avulla Punainen Risti auttaa nopeasti ja tehokkaasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti kriisitilanteissa ja onnettomuuksissa.

”Olemme ylpeitä saadessamme olla mukana tukemassa Nälkäpäivää. Meille on tärkeää edistää vastuullisuutta ja toimia aktiivisesti auttamistyössä. Valaisemalla talomme punaiseksi haluamme osoittaa solidaarisuutta ja kutsua kaikki mukaan auttamaan,” kertoo vastuullisuuspäällikkömme Marko Koivisto.

Nälkäpäivä on Punaisen Ristin suurin vuosittainen keräys, ja tänä vuonna se järjestetään 26.-28.9. Keräyksen tuotto käytetään muun muassa hätäaputoiminnan mahdollistamiseen, jotta apua saadaan nopeasti sinne, missä sitä eniten tarvitaan – olipa kyseessä luonnonkatastrofi, konflikti tai muu humanitaarinen kriisi.

Kutsumme asiakkaamme ja kaikki kaupunkilaiset osallistumaan Nälkäpäivään lahjoituksilla tai vapaaehtoistyöllä. Pienikin teko voi tehdä suuren vaikutuksen.

Myös Tammerkoski, Näsinneula, Finlaysonin alueen piippu, Itäisen kadun valokatto ja Sokos Hotel Ilves valaistaan teemavärein.

Lisätietoja Nälkäpäivästä ja osallistumistavoista: https://www.punainenristi.fi/nalkapaiva

TEKSTI: EEVA KIVIKKOLA

Vastuullinen Tampere-talo-konserni

Tampere-talo kesällä, kuva: Laura Vanzo

Tapahtumayhtiöidemme liiketoiminta perustuu tapahtumiin ja kohtaamisiin – hetkiin, jotka tuottavat ja lisäävät ihmisten ja ympäristön hyvinvointia yhteiskunnassamme.

Olemme sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen tavoiteohjelma Agenda 2030:een, ja työskentelemme joka päivä ympäristön, ihmiset ja talouden tasavertaisesti huomioiden ja kestävää kehitystä tavoitellen.