Hyppää sisältöön

”Sanomisen paikka” haluaa pelastaa maailman

Ilmastonmuutos etenee kovaa vauhtia. Mitä voimme tehdä asian estämiseksi? Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto ja Tampere-talo ovat yhdessä suunnitelleet kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teemoihin keskittyviä ”Sanomisen paikka” -keskustelutilaisuuksia Tampere-talon Aulaklubien yhteyteen. Sarjan ensimmäinen keskustelutilaisuus järjestetään keskiviikkona 27.10.

– Haluamme houkutella mukaan keskusteluun paikallisia henkilöitä, joiden kanssa yritämme löytää yhdessä ratkaisuja ilmastonmuutoksen etenemisen estämiseksi ja taitoja noudattaa kestävän kehityksen mukaista elämäntapaa. Mukana on keskustelijoita korkeakouluyhteisöstä sekä vaihtuvia kutsuvieraita, yliopettaja ja yhteyspäällikkö Ari Koivumäki TAMKista kertoo.

Järjestäjät ovat liikkeellä suurin odotuksin. Projektille sysäyksen antoi kestävän kehityksen teema, joka on korkeakouluyhteisöä juuri nyt puhutteleva ja yhdistävä aihe.

– Olemme lähteneet kunnianhimoisesti liikkeelle ajatuksella, että nyt pelastetaan maailma! Yritämme saada aikaan räväkkää keskustelua, emmekä kaihda asettaa kitkaa keskustelijoiden välille. Tuotamme Aulaklubille tapahtumia, joihin on suorastaan pakko osallistua, Koivumäki täsmentää.

Tampere-talon Aulaklubi valikoitui keskusteluareenaksi, koska se on maksuton ja hyvin saavutettavissa oleva paikka.

Matka vastuulliseen yhteiskuntaan alkaa pienistä teoista ja oivalluksista

– Haluamme herättää niin pk-yritysten kuin kuluttajien kiinnostuksen vastuullisuuskysymyksiin helposti lähestyttävässä muodossa, kiinteistöpäällikkö Marko Koivisto Tampere-talosta korostaa.

Tilaisuuksien tavoitteena on innostaa niin kuluttajat kuin yrityspäättäjätkin heräämään ympäristökysymyksiin viimeistään tänään.

– On tärkeää saada ihmiset kiinnittämään huomionsa vastuullisuustekoihin. Matka vähähiiliseen, vastuulliseen yhteiskuntaan alkaa joskus pienistä teoista ja oivalluksista. Tärkeintä on lähteä matkalle mukaan, Koivisto muistuttaa.

Keskustelutilaisuuksien kohderyhmään ja yhteistyökumppaneihin lukeutuvat kaikki tulevaisuudesta ja vastuullisuusteemasta kiinnostuneet henkilöt ja organisaatiot, jotka miettivät ratkaisuja ympäristökysymyksiin.

Keskusteluissa nousevat esiin esimerkiksi kestävä matkailu ja kestävä ruokailu

Ensimmäisen keskustelutilaisuuden ajankohta on 27. lokakuuta klo 17–18 Tampere-talossa. Tuolloin teemana on vastuullinen, kestävä matkailu ja TAMKin Virtuaalimatkailu-hanke esittäytyy.
Marraskuussa vuorossa on kestävä ruokailu ja ”Hunajainen ilta”, jossa pohditaan, miten mahdollistamme monimuotoisen luonnon säilymisen.
Joulukuussa aiheena on vastuulliset lahjat – kuluttaminen, logistiikka, materiaalit, pakkaukset sekä aineettomat lahjat.
Vuoden 2022 aikana ”Sanomisen paikka” tullaan järjestämään aina kerran kuukaudessa, ja tilaisuudet ovat kuunneltavissa myös Radio Moreenin kautta.


Lisätietoa:

Ari Koivumäki, yliopettaja ja yhteyspäällikkö, ari.koivumaki@tuni.fi, Tampereen ammattikorkeakoulu
Marko Koivisto, kiinteistöpäällikkö, marko.koivisto@tampere-talo.fi, Tampere-talo

Teksti: Riikka Mölkänen