Hyppää sisältöön

Tampere-talo Oy ja Talo Events Oy muodostavat Tampere-talo-konsernin vuoden 2024 alusta alkaen

Tampere-talo Oy jakaantuu 1.1.2024 alkaen kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvä Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy. Yhtiöiden toiminta jatkuu keskeytyksettä ja asiakkaiden näkökulmasta toiminta ei tule isosti muuttumaan. Yhtiömuutoksilla varmistetaan konsernin molempien yhtiöiden pitkäaikainen kehittyminen ja kasvu. Konserni toteuttaa brändiuudistuksen osana yhtiömuutosta.

Yhtiön jakautuminen on seurausta Tampere-talo Oy:n pitkäaikaisesta strategisesta tavoitteesta varmistaa sekä liiketoiminnan elinvoimaisuus hakemalla kasvua Tampere-talon kiinteistön ulkopuolelta että kulttuuri- ja taidetoiminnan kehittyminen ja saavutettavuus.

”Muutoksella vahvistetaan omistajan kanssa kirkastettua tahtotilaa siinä, että laajennamme ja kehitämme yleishyödyllistä taidetoimintaa entisestään sekä haemme kilpailukykyä ja kasvua tapahtumaliiketoiminnalle. Uuden yhtiömallin myötä myös julkisen rahan käyttö taiteen edistämiseen on entistäkin selkeämpää, vaikka toki olisimme verottajan, tilintarkastajien ja talousasiantuntijoiden mukaan voineet jatkaa yhdessäkin yhtiössä. Jatkamme uudessa yhtiömallissa jo 33 vuoden toiminta-ajaltamme tuttua mallia, jossa markkinaehtoinen liiketoiminta rahoittaa yleishyödyllistä toimintaa”, kertoo Tampere-talon konsernin toimitusjohtaja Paulina Ahokas.  

Emoyhtiönä toimiva Tampere-talo Oy keskittyy konsertti- ja vierailunäyttämötoiminnan kehittämiseen ja tuo näitä eri kohderyhmien saataville Tampereen Oopperan, vierailunäyttämötoiminnan ja omien sisältökonseptien kautta. Pian alkavassa tapahtumien täyteisessä vuodessa koetaan muiden muassa tammikuussa kansainvälisesti tunnustettu Tampere Chamber Music –kamarimusiikkifestivaali ja helmikuussa kotimaisten kitaristien parhaimmistoon kuuluvan Tuomas Wäinölän konsertti. Maaliskuussa Tampereen Oopperan ensi-illassa nähdään Samuel Harjanteen ohjaama La Traviata -ooppera.

Tampere-talo Oy:n tärkeänä tavoitteena on tuottaa myös hinnoittelultaan saavutettavia sekä kokonaan maksuttomia tapahtumia. Näissä ohjelmasisällöissä tullaan näkemään esimerkiksi lasten tapahtumia sekä täysin maksuttomana ohjelmana muun muassa Aulaklubi-toimintaa, Teetansseja sekä Tampere Filharmonian kanssa yhteistyössä toteutettava Puistokonsertti.

Tytäryhtiönä toimiva markkinaehtoinen yhtiö Talo Events Oy keskittyy tapahtumatilojen, kuten Tampere-talon ja Tuulensuun Palatsin, vuokraamiseen yritysasiakkaille, kokous- ja kongressipalveluiden myymiseen sekä yritystapahtumien järjestämiseen. Lisäksi yhtiö harjoittaa ohjelma-, ravintola- ja myymälätoimintaa sekä promoottoriliiketoimintaa eli tuottaa kaupallisia konsertteja ja muita tapahtumia.

Talo Events Oy:n yritystapahtumat-yksikkö toimii myös Tampere-talon ja Tuulensuun Palatsin kiinteistöjen ulkopuolella järjestäen tapahtumia ympäri Suomea. Yhtiö järjestää paikasta riippumatta erilaisia yritystapahtumia, kuten yritysjuhlia ja henkilöstöpäiviä, ja vastaa tapahtumien kokonaissuunnittelusta sekä tuotannosta varmistaen tapahtuman sujuvuuden. Yhtiön kongressipalvelut eli ns. PCO-yksikkö on erikoistunut sekä kansainvälisten että kotimaisten tieteellisten kongressien, kokousten ja seminaarien järjestämiseen valtakunnallisesti.

Talo Events Oy tuottaa kuluttajille suunnattuja konsertteja ja tapahtumia pääasiassa Tampere-talon ulkopuolella. Näihin kuuluvat tapahtumat ja konsertit Tuulensuun Palatsissa, mutta lisäksi yhtiö tuottaa kiertueita ja areenakokoluokan tapahtumia aputoiminimellään Tampere Live.

Tampere Liven ensimmäisenä kiertueena on julkaistu Osmo Ikosen, Lenni-Kalle Taipaleen, Marzi Nymanin ja Joonas Kaikon tähdittämä Suomen isoimmat konserttisalit kattava Joulurieha-kiertue. Alkavan vuoden 2024 kuluttajatapahtumista on julkistettu myös tammikuussa Tampere-talossa tapahtuva Tubecon Games ja Bauer Median kanssa yhteistyössä helmikuussa Nokia Arenalla järjestettävä Iskelmä Gaala.

Brändiuudistus osana yhtiömallin muutosta

Tampere-talo-konserni on uudistanut brändinsä tämä vuoden aikana yhteistyössä markkinointi- ja viestintätoimisto Unfair Lean Marketingin kanssa. Brändiuudistus etenee vaiheittain ja ensimmäisenä julkistetaan yhtiöiden uudet logot. Uusi brändi-identiteetti on jatkumoa Tampere-talon jo vahvasti tunnistetulle brändille ja siinä hyödynnetään yhtiön tarinaa. Brändiuudistus on mennyt vahvasti käsikädessä uuden yhtiömallin muutoksen kanssa ja se tukee konsernin strategisia tavoitteita.

Uudistus koskee Tampere-talo Oy:n ja Talo Events Oy:n lisäksi myös yhtiön aputoiminimeä Tampere Liveä sekä tapahtumatila Tuulensuun Palatsia. Uudistuksen yhteydessä Tampere-talon tapahtumatoimistona tunnettu Events Tampere sekä kongressitoimisto Tavicon sulautuvat osaksi Talo Events Oy:n brändiä.

”Koko konsernin sydän ja koti on Tampere-talon kiinteistö. Elämyksiä hengittävä talo sekä yhtiön juuret Tampereella on haluttu säilyttää brändien nimissä. Talo Events Oy toimii Tampere-talossa, mutta myös ympäri Suomen, talossa kuin talossa. Tampere Live nimenä taas kertoo kohtaamisista, elämyksistä ja hetkessä elämisestä”, kertoo Tampere-talo-konsernin markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiia Välimäki. 

Lue lisää: https://tampere-talo.fi/tampere-talo-konserni/