Tapahtumaturvallisuusfoorumi kokoaa tapahtumantekijät ja viranomaiset yhteisen teeman ympärille
Tampere-talossa 12.–13. syyskuuta 2022 järjestettävä Tapahtumaturvallisuusfoorumi tarjoaa ajankohtaista ja kiinnostavaa sisältöä kaikille tapahtumien parissa työskenteleville – tapahtumavenuiden ja kulttuurilaitosten työntekijöille, opiskelijoille, alasta kiinnostuneille sekä viranomaisille. Tilaisuus täyttyy ajankohtaisista keskusteluista, asiantuntija- ja viranomaispuheenvuoroista sekä avoimesta vuorovaikutuksesta tapahtumaturvallisuuden eteen.

Tapahtumaturvallisuusfoorumin pääpaino on tulevaisuuden turvallisten tapahtumien järjestämisessä niin asiakkaille kuin työntekijöille. Ohjelmassa on asiantuntija-alustuksia ja keskusteluja, joista jokainen löytää varmasti uutta ammennettavaa turvallisuuden edistämiseksi.
Ajankohtaisina otsikoina esiin nousevat mm. tapahtuma-alan kriisivalmius, työturvallisuus tapahtumien rakentamissa sekä tapahtumajärjestämisen lupakiemurat. Ääneen pääsevät esimerkiksi Flow Festivalin tuotantopäällikkö Tuomas Karppinen, Local Crew Oy:n toimitusjohtaja Ville Ketonen ja Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Susanna Visuri.
Tutustu monipuoliseen ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan tapahtumaan viimeistään 19.8.2022.
Tapahtumaturvallisuusfoorumi on suoraa jatkumoa aiemmin järjestetyille Tapahtumaturvallisuuspäiville ja Yleisötapahtumien turvallisuus -seminaarille. Sisällön suunnittelussa on ollut mukana laaja joukko tapahtuma-alan toimijoita ja tapahtumaturvallisuuden parissa toimivia viranomaisia. Tilaisuuden organisoinnista ja hallinnoinnista vastaa Palopäällystöliitto.
Lue lisää

- / Tiedotteet
Tuulensuun Palatsin syksy täyttyy ikonisesta musiikista, kauhusta ja stand upista

- / Tiedotteet
Tampereen Kirjafestarit 2025 panostaa entistäkin laajempaan ohjelmatarjontaan – Festareilla kuluvan kirjavuoden kiinnostavimpien ilmiöiden lisäksi myös Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit

- / Tiedotteet