Hyppää sisältöön

The Music of Hans Zimmer & Others ja The Lord of the Rings and The Hobbit -konsertit toteutuvat marraskuussa Tampere-talossa – esiintyjissä muutoksia

Koronapandemian myötä konserttien esiintyjiin on tullut muutoksia. Mukaan on saatu mm. Hobitti -elokuvatrilogiassa Nori-kääpiön roolin näytellyt Jed Brophy sekä kirjailija J.R.R. Tolkienin lapsenlapsenlapsi Royd Tolkien. Koronapandemian takia jo muutamaan otteeseen siirretyt The Music of Hans Zimmer & Others – A Celebration of Film Music ja The Lord of the Rings and The Hobbit -konsertit päästään järjestämään Tampereella, Helsingissä ja Turussa marraskuun puolen välin jälkeen viimeisimmän suunnitelman mukaan. Pandemia on kuitenkin aiheuttanut muutoksia konsertin esiintyjiin. Mukaan on saatu kirjailija J.R.R. Tolkienin lapsenlapsenlapsi Royd Tolkien sekä Jed Brophy, joka on näytellyt mm. örkkihahmoja Taru sormusten herrasta -trilogiassa ja Nori-kääpiötä Hobitti-trilogiassa. Sen sijaan näyttelijä-muusikko Billy Boydia ja sopraano Johanna Kruminia ei Suomessa tällä kertaa nähdä. Myös orkesteri on vaihtunut. Suomessa soittaa Shiren sinfoniaorkesteri ja -kuoro yhteistyössä The Sibiu State -sinfoniaorkesterin kanssa. THE LORD OF THE RINGS AND THE HOBBIT La 20.11. klo 15, Tampere-talo, Tampere The Lord of the Rings and the Hobbit -konsertti perustuu J.R.R. Tolkienin legendaarisiin Taru sormusten herrasta – ja Hobitti -kirjasarjoihin. Tässä sinfoniaorkesterin ja kuoron esittämässä konsertissa Tolkienin tuplatrilogiat heräävät eloon iltapäivän ajaksi. Taru sormusten herrasta – ja Hobitti -elokuvasarjojen musiikit on säveltänyt Howard Shore, joka on saanut musiikista peräti kolme Oscar-palkintoa. Konsertissa ovat mukana J.R.R. Tolkienin lapsenlapsenlapsi Royd Tolkien, Taru sormusten herrasta – ja Hobitti -elokuvatrilogioissa näytellyt Jed Brophy, mezzosopraano Eve Niker sekä näyttelijät Julie Lund ja Conny Thur. Musiikista vastaa Shiren sinforniaorkesteri ja -kuoro yhteistyössä The Sibiu Staten -sinfoniaorkesterin kanssa. Esityksen kesto on noin kaksi ja puoli tuntia, välissä on puolen tunnin väliaika. THE MUSIC OF HANS ZIMMER & OTHERS – A CELEBRATION OF FILM MUSIC La 20.11. klo 19, Tampere-talo, Tampere The Music of Hans Zimmer & Others – A Celebration of Film Music -konsertissa kuullaan elokuvamusiikin rakastetuimpia klassikoita perinteikkään The Sibiu State Philharmonic Orchestra & Choir -sinfoniaorkesterin esittämänä. Konsertin kappalevalikoima rakentuu pääosin lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Zimmerin elokuvamusiikkiklassikoiden lisäksi konsertissa on mukana myös Ennio Morriconen ja Klaus Bladeltin sävellyksiä. Noin kaksituntinen audiovisuaalinen konsertti sopii kaikenikäisille kuulijoille. Järjestäjä: RH-Entertainment Oy, marko@prodisco.fi Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Liekki Promotion / Nora Norrlin puh. 040 846 0116 nora.norrlin@liekkipromotion.com