Antti Ketonen – Rakkauden arvoinen
Suomalaisen iskelmäpopin karismaattisin esiintyjä Antti Ketonen nähdään tulevana syksynä uransa ensimmäisellä konserttisalikiertueella!

Tietoa tapahtumasta
Liput 37,50 €
Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on viime vuosien aikana pystyttänyt yhtyeensä kanssa bileet niin festareille, klubeille kuin merten aalloillekin. Kiihkeistä keikoistaan kehuttu livekokoonpano nousee tulevana syksynä lavoille poikkeuksellisemmassa ympäristössä eli tunnelmallisissa konserttisaleissa. Näissä illoissa show ei rakennu pelkästään tuoreimpien hittien ja rakastettujen suosikkien esittämiseen, vaan myös esittäjänsä jakamiin tarinoihin kappaleiden takaa.
– Oon aivan liekeissä ensimmäisistä omista konserteistani! Keikkoja on toki tehty vuosikausia, muttei koskaan tällaisia kuin tulevana syksynä. Tämä ei ole vain yksi konserttisalikiertue muiden joukossa, vaan ennemminkin matka sydämeen ja sielun syvyyksiin. Toivotankin teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi unohtumattomiin iltoihin täynnä musiikkia ja tarinoita.
Antti Ketonen
Universal Musicille levyttävä Antti Ketonen oli perustamassa vuosituhannen taitteessa huippusuosittua Neljänsuora-yhtyettä, jonka jälkeen soolouran vuoro koitti 2017. Heti ensimmäinen single Olisitpa sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. TV-kasvonakin tunnettu Ketonen on julkaissut kaksi sooloalbumia ja valmistunut siinä sivussa Kööpenhaminan arvostetusta Complete Vocal Institutesta.
Kesto n. 90 min, ei väliaikaa.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
Tuotanto Live Nation Finland Oy
Tiesitkö, että voit tilata tarjoilut ennen esitystä tai väliajalle?

Tutustu tästä kauden tarjoiluihin
Mordor-leivos 9 €
(Saatavilla vain Taru Sormusten herrasta- esityksissä) (L, G)
Britakakku 8 € (L, G)
Omena-frangipanepiiras ja kanelikerma 8 € (G, VL)
Suolakinuski-pähkinäbrownie, vadelmakastike 8 € (Ve, G)
Tampere-talon leivos 8 € (L, G)
Suolaista ja makeaa (Pieni key lime pie ja kylmäsavulohta saaristolaisleivällä) 8 € (VL)
L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton
Riista-puolukkaleivos 8 € (L)
Katkarapuleipä 14 € (L)
Gluteeniton katkarapuleipä 14 € (G, L)
Perunavohveli savulohimoussella 8 € (VL)
Kantarellipiirakka 8 € (L, G)
Kurpitsahummuksella täytetty leivos, fetavuustoa 8 € (Ve, G)
Savu Hilma ja Heidi juustoa sekä viikuna-kattohunajahilloketta 8 € (L, G)
L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton
Varmista haluamasi tarjoilut ja osta ne etukäteen. Tarjoilut voi ostaa ennakkoon verkosta viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 18 mennessä. Voit tilata tarjoilut haluamasi tapahtuman ”tilaa tarjoilu”- linkin kautta.

Varaa liput ryhmällesi
(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Täydennä elämyksesi majoittumalla saman katon alla
Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Tervetuloa viihtymään!
TULEVIA TAPAHTUMIA
Aulaklubi: Duo Primadonnat
Duo Primadonnat on säveltäjä-pianisti Piia Kristiinan ja viulisti Annukka Nevalaisen säkenöivä kevyen musiikin viulupianoyhtye Tampereelta.
Suvi Teräsniska – Seuraavassa elämässä
Upeista tulkinnoistaan ja koskettavista kappaleistaan tunnettu Suvi Teräsniska tunnelmoi Tampere-talossa.
Amadeus Lundberg – Mustalaisviulu
Romanimusiikin konsertti sisältää Hortto Kaalon ja Gipsy Kingsin suosituimmat kappaleet.