Hyppää sisältöön

Ilta Katri Helenan kanssa

Katri Helena juhlii 60-vuotistaiteilijajuhlaa ja vertaansa vailla olevaa laulajauraansa.

Aika 07.11.2023 19.00

TilaTampere-talo, Iso sali

Rintakuva Katri Helenasta vaaleassa vaatetuksessa rauhallinen ilme kasvoillaan

Tietoa tapahtumasta

Liput 49 €

Katri Helena juhlii 60-vuotistaiteilijajuhlaa ja vertaansa vailla olevaa laulajauraansa vuonna 2023. Sen kunniaksi hän esiintyy marraskuussa juhlakonserttikiertueella. Vuotta juhlistaa myös keväällä julkaistu kirja Katri Helena Laulaja.

Katri Helenan levytysura alkoi vuonna 1963. Hitit ovat seuranneet toisiaan: Puhelinlangat laulaa, Minne tuuli kuljettaa, Katson sineen taivaan, Anna mulle tähtitaivas, Lintu ja lapsi… Laulajan ura on ollut häikäisevän pitkä ja arvostettu. Mm. Pro Finlandialla palkittu laulaja on vuosi toisensa jälkeen jatkanut vahvaa suosiota iskelmän huipulla.

”Elin koko lapsuuteni haaveillen, että minusta tulee laulaja. Se haave toteutui, kun tein ensimmäisen laulukeikkani Joensuussa, Karjalantalolla huhtikuussa 1963. Ensimmäinen levy tehtiin neljästoista elokuuta samana vuonna. Olen elänyt unelmaani nyt 60 vuotta, se on ihmeellistä! Laulaminen on hoitanut minua, elämäni iloissa ja suruissa ja vieläkin syttyy ilon liekki sydämessäni, kun saan laulaa.

”Lämmin halaus kaikille iskelmän ystäville.”

❤ Katri Helena

Katri Helenaa säestää konserteissa Tessa Virran orkesteri.

Esityksen kesto noin 2 tuntia, sisältäen väliajan

Ohjelmamuutokset mahdollisia.

Tuottaja Magnumlive Oy

Keikalla, Tampere-talo

Varaa liput ryhmällesi

(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Courtyard by Marriott Tampere City, Visit Tampere Laura Vanzo
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere

Täydennä elämyksesi majoittu­malla saman katon alla

Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Hinta sisältää aamiaisen ja wifin. Tervetuloa viihtymään!

Varaa hotellihuone tästä!

TULEVIA TAPAHTUMIA

Tarja ja Jalo Virkki tanssimassa Tampere-talon pääaulan Teetansseissa. Taustalla soittaa Tampereen Kotkien puhallinorkesteri.
/
  • Tampere-talo
  • Iskelmä
  • Orkesterimusiikki

TEETANSSIT

Tampere-talon aulassa järjestettävät Teetanssit pitää sisällään ilmaiset tanssit, laadukkaan livemusiikin sekä lämminhenkisen teetarjoilun.

Tarja ja Jalo Virkki tanssimassa Tampere-talon pääaulan Teetansseissa. Taustalla soittaa Tampereen Kotkien puhallinorkesteri.
/
  • Tampere-talo
  • Iskelmä
  • Orkesterimusiikki

TEETANSSIT

Tampere-talon aulassa järjestettävät Teetanssit pitää sisällään ilmaiset tanssit, laadukkaan livemusiikin sekä lämminhenkisen teetarjoilun.