Jarkko Martikainen: Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään – 20-vuotisjuhlakiertue
"Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään" juhlistaa artistin 20-vuotista soolouraa.

Tietoa tapahtumasta
Liput 34,90 €
Jarkko Martikainen juhlakiertueelle alkuvuodesta
”Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään” juhlistaa artistin 20-vuotista soolouraa
Arvostettu laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen juhlistaa 20-vuotista soolouraansa juhlakonsertein alkuvuodesta 2025. Martikainen esiintyy kiertueella yhdessä pitkäaikaisimman soittotoverin, kosketinsoittaja Petri Tiaisen kanssa.
– On kulunut jo hieman yli kaksi vuosikymmentä ensimmäisen oman levyni Mierolaisen (2004) julkaisusta. Soololevyiksi kutsuttuja pitkäsoittoja on kaikkineen ehtinyt kertyä yhdeksän. Siksi onkin juhlan paikka, ja monistamme juhlan useammalle paikkakunnalle kiertueen muodossa. ”Me” tarkoittaa lisäkseni pitkäaikaisinta soittotoveriani, kosketisoitintaiteilija Petri Tiaista. Hän tuli YUP:n jäseneksi syksyllä 1994, joten kiertue edustaa myös reilun 30 vuoden yhteistyötä välillämme -Martikainen kertoo
Kiertueen eteen on tehty pohjatöitä jo yli puolen vuoden ajan ja tullaan tekemään aina h-hetkiin saakka. Juhlakonsertit tulevat sisältämään soololevyjen materiaalin lisäksi tuoreita, vielä levyttämättömiä lauluja sekä otantoja YUP-vuosilta. Martikainen povaa juhlakonserteista muotoutuvan erikoisia ja tärkeitä iltoja.
– Pyrkimyksenä on voimistaa soittaen ja laulaen niitä juurisyitä, jotka ovat olleet kulloisenkin laulun synnyn taustalla. Se kysyy kosolti pohjatöitä, mutta palkitsee ja luo merkityksellisyyden tunteita. Uskon illoista muotoutuvan hyvin erikoisia, tärkeitä myös. Niistä syistä ennakoin vuoden 2025 helmi- ja maaliskuun iltoja jo nyt, toivottamalla tervemenoa meille ja tervetuloa teille, artisti kertoo.
Kiertuekokoonpano:
Jarkko Martikainen: laulu ja kitarat
Petri Tiainen: kosketinsoittimet ja taustalaulu
Janne Teuronen: valotaide
Vesa Laasanen: miksaus
Kesto noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
Tuotanto Soldout Management Oy

Tiesitkö, että voit tilata tarjoilut ennen esitystä tai väliajalle?
Tutustu tästä kauden tarjoiluihin:
Mordor-leivos 9 €
(Saatavilla vain Taru Sormusten herrasta- esityksissä) (L, G)
Britakakku 8 € (L, G)
Omena-frangipanepiiras ja kanelikerma 8 € (G, VL)
Suolakinuski-pähkinäbrownie, vadelmakastike 8 € (Ve, G)
Tampere-talon leivos 8 € (L, G)
Suolaista ja makeaa (Pieni key lime pie ja kylmäsavulohta saaristolaisleivällä) 8 € (VL)
L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton
Riista-puolukkaleivos 8 € (L)
Katkarapuleipä 14 € (L)
Gluteeniton katkarapuleipä 14 € (G, L)
Perunavohveli savulohimoussella 8 € (VL)
Kantarellipiirakka 8 € (L, G)
Kurpitsahummuksella täytetty leivos, fetavuustoa 8 € (Ve, G)
Savu Hilma ja Heidi juustoa sekä viikuna-kattohunajahilloketta 8 € (L, G)
L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton
Varmista haluamasi tarjoilut ja osta ne etukäteen. Tarjoilut voi ostaa ennakkoon verkosta viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 18 mennessä. Voit tilata tarjoilut haluamasi tapahtuman ”tilaa tarjoilu”- linkin kautta.

Varaa liput ryhmällesi
(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Täydennä elämyksesi majoittumalla saman katon alla
Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Tervetuloa viihtymään!
TULEVIA TAPAHTUMIA
Jaakko Kulta
Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin.
Jarkko Martikainen: Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään – 20-vuotisjuhlakiertue
”Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään” juhlistaa artistin 20-vuotista soolouraa.
Antti Autio: Yksin-konserttisalikiertue
Antti Autio suuntaa konserttisalikiertueelle yksin kitaransa kanssa.