Johanna Försti & Nokia Big Band
Upea laulajatar hurmaa Tuulensuun Palatsissa isojen kokoonpanojen kärkijoukkoon lukeutuvan orkesterin kanssa.
Tietoa tapahtumasta
Liput 25 € (sis. narikkamaksun)
Show & Dinner -liput 67/48 € (sis. vaatesäilytyksen, ruokailun ja esityksen)
HUOM! Show & Dinner -lippujen myynti päättyy 3 päivää ennen esitystä.
Aikataulu:
Ovet avoinna klo 18 alkaen
Ruokailu klo 18–19.30
Showtime klo 20
Konsertin kesto n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tapahtumassa on käytössä tanssilattia.
Laulaja Johanna Förstin upea ääni ja sielukas läsnäolo esiintymisissä nostivat hänet suosikkisolistiksi musiikkiohjelmiin ja jopa Presidentinlinnan promenadille. Johanna on esiintynyt vuosia solistina muun muassa tv-ohjelmissa Tanssii tähtien kanssa sekä Tähdet tähdet.
Poikkeuksellisen monipuolinen Försti tulkitsee tunnettuja kappaleita tyylisuunnasta toiseen. Usein herkästi ja kauniisti, toisinaan rajulla karismaattisella voimalla. Hän sanoo olevansa aivan ”fiiliksissään” päästessään esiintymään legendaarisen Tuulensuun Palatsin estradille yhdessä huippukuntoon viritetyn Nokia Big Bandin kanssa. Konsertissa tullaan kuulemaan ainakin seuraavat hittikappaleet: ”How High the Moon”, ”Mack the Knife”, ”The Lady Is a Tramp”, Puttin On the Ritz”, As Time Goes By” ja ”Moonlight Serenade”. Ilta tulee olemaan siis todellinen jazz- ja swing-helmi.
Vuonna 1989 perustettu Nokia Big Band luetaan maamme isojen kokoonpanojen kärkijoukkoon. Orkesterin kapellimestarina toimii kokenut teatterikapellimestari Jyrki Niemi, joka kertoo innostuneensa Big Band-musiikista jo pikkupoikana ja arvostavansa suuresti nimitystä NBB:n kapellimestariksi. Orkesterin monipuolinen ohjelmisto ohjelmisto taipuu viihdemusiikin klassikoista nykyajan hitteihin, soundin ollessa aina yhtyeelle omaleimainen. Orkesterin solisteina ovat vuosien varrella toimineet useat kotimaiset huippuartistit ja tässä konsertissa eräs valovoimaisimmista – Johanna Försti.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
Tuotanto Tampere-talo
Ruokailuvaihtoehdot:
Pippuripihvi (L, G) 42 €
Kotimainen 170 g härän sisäfilepihvi, peruna-palsternakka paistos, kermaista pippurikastiketta, pekoniin käärittyjä neulapapuja ja uunitomaattia sekä lisukesalaattia
Kanasalaatti (L, G) 23 €
Kotimaista luomukanan sisäfilettä, tsatsikia, halloum-juustoa, minttukurkkuja, marinoituja pisaratomaatteja sekä sitruuna-kvinoa, punasipulia, paahdettuja kurpitsan siemeniä ja maalaisleipää
Tournedos kesäkurpitsasta ja tofusta (Vegaani, G) 23 €
Marinoitua kotimaista tofua ja inkiväärillä maustettua kesäkurpitsaa, paahdettuja kasviksia sekä kurpitsansiemeniä ja vadelmaa
Show & Dinner -lippujen myynti päättyy 3 päivää ennen esitystä. Pyydämme ilmoittamaan erikoisruokavaliot sekä juomien ennakkotilaukset suoraan ravintolaan: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
Varaa liput ryhmällesi! (väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi, puh. 03 243 4501 (ma-pe 10-16)
Lisätiedot, erityistoiveet ja juomatilaukset: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
Varaa liput ryhmällesi
(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)
Hyvä tietää Tuulensuun Palatsin tapahtumista
Tuulensuun Palatsin tapahtumat järjestetään Tampereella Tuulensuun talossa, osoitteessa Hämeenkatu 30.
Tapahtumapaikassa maksuvälineenä käy vain kortilla maksaminen.
Tapahtumissa on käytössä numeroimattomat paikat sekä yhteispöydät, joihin sijoitetaan vähintään kaksi pienempää seuruetta. Henkilökunta ohjaa asiakkaat sisälle saliin.
Samassa tilauksessa ostetut paikat sijoitetaan samaan pöytään, isot seurueet lähekkäin. Emme pysty lupaamaan yhteistä pöytää/paikkoja lähekkäin, jos liput on ostettu eri tilauksissa.
Tuulensuun Palatsin ravintola palvelee asiakkaita paikan päällä myös juomatarpeet huomioiden. Kysy lisää valikoimasta henkilökunnalta.
Peruslippujen myynti verkossa päättyy esityspäivänä kello 14. Lipun saa ostettua ovelta, jos esityksestä löytyy tilaa.
Show & Dinner -pakettien ennakkomyynti päättyy 3vrk ennen esityspäivää, jonka jälkeen tilaukset suoraan ravintolasta: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
Pyydämme ilmoittamaan juomien ennakkotilaukset sekä erikoisruokavaliot suoraan ravintolaan: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
TULEVIA TAPAHTUMIA
CARMINHO (POR)
Portugalin lämpimät tuulet puhaltavat, kun fadomusiikin tähti esiintyy Pienessä salissa Portuguesa-albuminsa kanssa.
Linda Lampenius ja Perttu Kivilaakso
Konsertissa kuullaan artisteille rakkaimpia melodioita niin oopperan, klassisen kuin popmusiikin maailmoista.