Hyppää sisältöön

Retrojengi: Danny, Frederik, Erkki Liikanen

Konsertti on peruuntunut esiintyjämuutosten vuoksi.

Aika 24.11.2024 18.00

TilaTampere-talo, Iso sali

Erkki Liikanen, Danny ja Frederik kuvan keskellä rinnakkain, taustalla erivärisiä vauhtiraitoja.

Tietoa tapahtumasta


Konsertti on peruuntunut esiintyjämuutosten vuoksi. Lippujen hyvitys 21.10.2024 mennessä.

Hyvitystavat:

Ensisijaisesti lippurahojen vaihto Tampere-talon lahjakorttiin, laita viestiä osoitteeseen: lahjakorttihyvitys@tampere-talo.fi tai asioimalla Tampere-talon Lipunmyynnissä.

Tai vaihtoehtoisesti rahahyvitys Lippu.fin kautta.

Liput 49,90 €

Sana retro määritellään aiempien vuosikymmenten tyyliksi, muodiksi tai – kuten tässä tapauksessa musiikiksi, jota sovelletaan uudelleen nykyaikana. Kyse on siis tietynlaisesta nostalgiasta eli menneitten aikojen muistelusta, ikävöinnistä, kaihosta ja haikeudesta.

Kun menestyksellinen ura suomalaisen pop- ja iskelmämusiikin ykkösjoukoissa on alkanut jo 1960-luvulla eli kuutisenkymmentä vuotta sitten kuten Dannyllä, Frederikillä ja Erkki Liikasella niin voidaan suurella kunnioituksella ja arvostuksella todeta nyt tien päälle yhdessä lähtevän trion olevan retrojengin eliittiä. Ja kaikkien suomalaisen pop- ja iskelmämusiikin ystävien iloksi Retrojengin keikoilla kuullaan tuttuja, lämpimiä muistoja herättäviä hittejä vuosien varrelta.

Retrojengiä säestää pitkän linjan ammattimuusikoista koostuva sixties-bändi Goldies. Yhtyeen solisti ja komppikitaristi Curre Andersén aloitti soittohommat jo 1960-luvun alussa yhtyeessä The Nameless. Basisti Masa Saari on soittanut vuosien varrella useassa eri kokoonpanossa, joista nimekkäimpänä ehkä Pohjois-Suomen ylpeys Battaglia. Rumpali Hate Sjöblom ja kitaristi Kimi Engström muistetaan muun muassa The Ronski Gangistä. Sovittajan tonttia ja soittamista hoitaa Petri Kokko. Goldies on suosittujen Back To The Sixties -tapahtumien vakioesiintyjä. Retrojengin kuorossa laulavat Katja Lukin ja Jennika Vikman.

Tapahtuman kesto n. 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.

Tapahtumamuutokset mahdollisia.

Tuotanto Tampere-talo Oy ja Central Line Entertainment

Retrojengi

DANNY – ”EN VOI LOPETTAA LAULAMISTA..”

”Olen kuin hai, jonka on oltava kaiken aikaa liikkeessä tai muuten hapensaanti loppuu. En minäkään voi lopettaa liikkumista ja laulamista. Jatkan siis hain tapaan ja pyrähdän välillä pintaan esiintymään”, runsas vuosi sitten 80-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Danny on kertonut. Dannyn hittiputki alkoi jo vuonna 1964. – ”East Virginia”, ”Piilopaikka”, ”Vähän ennen kyyneleitä”, ”Rebecca”, ”Salattu suru”, ”Kesäkatu”, ”Se eikö todista että muutuin”, ”Tuuliviiri”, ”Piilopaikka”, ”Maantieltä taloon”, ”Vähän ennen kyyneleitä”, ”Kauan”, ”Hiljainen kitara”, ”Aaveratsastajat”, ”Amarillo”, ”Seitsemän kertaa seitsemän”, ”Tuulensuojaan”, ”Kuusamo”, ”Ninja”, ”Tämä taivas, tämä maa”, ”Pieni sana”, ”Elä ja anna toisten kuolla”, ”Don Juan” ja niin edelleen.

Vuonna 1977 Danny löysi duettoparikseen Armi Aavikon, jonka kanssa Danny levytti muun muassa sellaiset hitit kuin ”Tahdon olla sulle hellä”, ”Me vain” ja ”Kaiken sulle antaisin”. Kaiken kaikkiaan suomalaiseen sielunmaisemaan jääneitä listahittejä uralle mahtuu satakunta.

Danny on tunnettu myös show-kiertueistaan, joita hän on järjestänyt 1960-luvulta saakka, ja hänen onkin katsottu aloittaneen show-kulttuurin Suomessa.

FREDERIK – JUNTTIDISCON KUNINGAS

Frederik on syntynyt helmikuussa 1945 Helsingissä. Reetuna ja junttidiscon kuninkaanakin tunnettu laulaja on värikäs ja suorasanainen persoona.

Läpimurto tapahtui vuonna 1970 Syksyn sävel -kilpailussa Kari Kuuvan sävelmällä ”Jos jotain yrittää”, joka tunnetaan ehkä paremmin nimellä”Harva meistä on rautaa”. Ensimmäisen kultalevynsä hän sai albumista Tsingis Khan vuonna 1979. Albumin nimiraita oli suomalainen versio Länsi-Saksan vuoden 1979 euroviisukappaleesta ”Dschinghis Khan”. Kerrotaan, että laulun säveltäjä Ralph Siegel oli soittanut Suomeen ja kehunut Frederikin versiota jopa alkuperäistä paremmaksi. Samalla Siegel oli tarjonnut levytettäväksi kappaletta ”Hadschi Halef Omar”, joka tunnetaan Suomessa nimellä ”Sheikki Ali Hassan”.

Vuonna 1980 Esa Nieminen sävelsi ja Raul Reiman sanoitti kappaleen ”Kolmekymppinen”, joka muodostui todelliseksi ikivihreäksi. Vuonna 1981 Frederik osallistui Suomen Euroviisukarsintaan Jori Sivosen säveltämällä ja Raul Reimanin sanoittamalla kappaleella ”Titanic”.

Hitit seurasivat toisiaan. – ”Ramaya”, ”Nakurantaa”, ”Miesstrippari”, ”Hafanana”, ”Tuu jo tangoon”, ”Linda Linda”, ”Taka takata”, ”Stenka Rasin”, ”Kung Fu taistelee”, ”Tule tyttö kyytiin”, ”Volga”, ”Hei Beibi”, ”Rio”, ”Rasputin”, ”Seksipommi” (”Sex Bomb”) ja monia muita.

ERKKI LIIKANEN – SYKSYN SÄVEL TOI TUNNETTAVUUTTA

Erkki Liikanen oli 1970-luvun lopulla suosituimpia suomalaislaulajia Syksyn sävel -kilpailussa saavutetun menestyksen myötä. Hän osallistui kilpailuun vuosina 1975, 1976, 1977, 1983, 1984 ja 1989. Liikanen voitti humoristisilla, pilke silmäkulmassa tehdyillä iskelmillään kilpailun vuosina 1975 ja 1976 ja sijoittui toiseksi muilla osallistumiskerroillaan.

Voittajakappaleet ”Evakkoreki” (1975) ja ”Jokkantii” (1976) olivat kumpikin Erkki Liikasen itse säveltämiä ja sanoittamia. Toiseksi sijoittuneet kappaleet olivat ”Kolmen konstin timpermanni” vuonna 1977, ”Reikani, Reikani” vuonna 1983, ”Tuttu mies, putkimies” vuonna 1984 ja ”Taikuri itämaan” vuonna 1989.

–  Olin ollut ennenkin televisiossa, mutta Syksyn sävel toi kaikista eniten tunnettavuutta. Ensimmäisen voiton jälkeen tuli töitä ihan hirveästi. Ja edelleen Evakkoreki pitää vetää aina jokaisella keikalla. Näin se on, Eki Liikanen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2018.

Huhtikuussa 1943 Viipurissa syntynyt sympaattinen Erkki Liikanen tunnetaan laulajana, lauluntekijänä, näyttelijänä ja rumpalina. Ensi askeleitaan laulajana hän aloitti harmonikkataiteilija Veikko Ahvenaisen orkesterin riveissä 1960-luvun alussa. Ensilevytys vuodelta 1962 oli ”Hiiri Gonzales” (”Speedy Gonzales”). Samoihin aikoihin hän toimi niin Erik Lindströmin kuin Pertti Metsärinteenkin yhtyeitten rumpalina.

Tiesitkö, että voit tilata tarjoilut ennen esitystä tai väliajalle?

Ryhmä ihmisiä kilistelevt kuohuviinilaseja Tampere-talon aularavintolassa

Tutustu tästä syksyn tarjoiluihin

Mordor-leivos 9 €
(Saatavilla vain Taru Sormusten herrasta- esityksissä) (L, G)

Britakakku 8 € (L, G)

Omena-frangipanepiiras ja kanelikerma 8 € (G, VL)

Suolakinuski-pähkinäbrownie, vadelmakastike 8 € (Ve, G)

Tampere-talon leivos 8 € (L, G)

Suolaista ja makeaa (Pieni key lime pie ja kylmäsavulohta saaristolaisleivällä) 8 € (VL)

L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton

Riista-puolukkaleivos 8 € (L)

Katkarapuleipä 14 € (L)

Gluteeniton katkarapuleipä 14 € (G, L)

Perunavohveli savulohimoussella 8 € (VL)

Kantarellipiirakka 8 € (L, G)

Kurpitsahummuksella täytetty leivos, fetavuustoa 8 € (Ve, G)

Savu Hilma ja Heidi juustoa sekä viikuna-kattohunajahilloketta 8 € (L, G)

L= laktoositon, VL= vähälaktoosinen, Ve= Vegaani, G= gluteeniton

Varmista haluamasi tarjoilut ja osta ne etukäteen. Tarjoilut voi ostaa ennakkoon verkosta viimeistään tapahtumaa edeltävänä päivänä klo 18 mennessä. Voit tilata tarjoilut haluamasi tapahtuman ”tilaa tarjoilu”- linkin kautta.

Anniskelu, Tampere-talon ravintola
Kuva: Riikka Vaahtera

Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!

Esityksessä on K18-alueena Ison salin aitiot A ja B. Aitioihin lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.

Keikalla, Tampere-talo

Varaa liput ryhmällesi

(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Courtyard by Marriott Tampere City, Visit Tampere Laura Vanzo
Kuva: Laura Vanzo, Visit Tampere

Täydennä elämyksesi majoittu­malla saman katon alla

Tampere-talon yhteydessä oleva Courtyard by Marriott Tampere City -hotelli mahdollistaa täydellisen konserttielämyksen. Kun varaat vierailusi yhteyteen kauttamme majoituksen, saat sen kumppanihintaan. Tervetuloa viihtymään!

Varaa hotellihuone tästä!

TULEVIA TAPAHTUMIA

Tampere-talo, tapahtuma, Olli Halonen
/
  • Tampere-talo
  • Iskelmä
  • Rock & Pop

Olli Halonen

Vuonna 2023 Emma Gaalassa Vuoden Iskelmä -palkinnolla ja Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnolla palkittu Olli Halonen saapuu konsertoimaan Tampere-taloon.