Tampere-talo | Konsertit, tapahtumat ja yritystilaisuudet

Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 järjestetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna

30.06.2021

Tampereen Kirjamessut – Kirjafestarit 2021 järjestetään tänä vuonna 4.-5. joulukuuta Tampere-talossa. Festareille tulee yli 250 ohjelmanumeroa ja puheenvuoroa seitsemällä eri lavalla, vuoden 2021 kärkikirjailijoita kaikista genreistä sekä viime vuodelta siirtyneitä tärkeitä teemoja ja kirjallisuuden tähtihetkiä. Lauantaina 4. joulukuuta festareilla jaetaan myös perinteinen Tulenkantaja-palkinto. Osa ohjelmasta myös striimataan ja tallennetaan.

Tampere-talon kaikki salit ovat Kirjafestarien käytössä: Pienessa salissa esiintyvät kaunokirjallisuuden kärkinimet, muun muassa vuoden 2020 Finlandia-voittaja Anni Kytömäki, tänä vuonna teoksensa jo julkaisseet Anneli Kanto ja stand-up-koomikko Ismo Leikola, syksyllä uudet romaaninsa julkaisevat Rosa Liksom, Sisko Savonlahti, Eppu Nuotio, Miki Liukkonen ja Juha Hurme sekä esikoiskirjansa julkaisevat näyttelijä-valokuvaaja Laura Malmivaara ja laulaja-lauluntekijä Iisa Pajula. Dekkarisali Maestro täyttyy launtaina 4. joulukuuta jännityksen mestareista, mukana ovat esimerkiksi Antti Tuomainen, Seppo Jokinen, Kale Puonti ja muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä.

Lasten ja nuorten alueella nähdään Tampere Kuplii -yhdistyksen tuottama sarjakuvaohjelmakokonaisuus sekä erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa, jota tähdittävät muun muassa Tatun ja Patun “äiti ja isä” Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Sonaatti-saleissa keskitytään runouteen, lausuntaan, teatteriin ja tietokirjallisuuteen. Luvassa on myös yli 12-vuotiaille suunnattu Suomen Kirjainstituutin ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin tuottama Murhanmysteeri-pakohuonepeli sekä sekä Cosplay-näytös.

Kirjafestareillla lukijoilla ja kuulijoilla on mahdollisuus myös tutustua Storytel-äänikirjastudioon, jossa luetaan äänikirjoja, tehdään podcasteja, keskustellaan äänikirjoista ja kerrotaan vinkkejä oman podcastin tekemiseen.

Pirkkalalaiskirjailijat ovat luonnollisesti vahvasti edustettuina, ja Tampereen yliopisto tuottaa omaa ohjelmaansa ajankohtaisten, kuratoitujen paneelien muodossa. Sorsapuistosalista ja lämpiöistä tulee festarien ajaksi suuri kirjakauppa, jossa myydään kaikkien osallistuvien kirjailijoiden teoksia, ja joululahjakirjaostoksilla voi samaan aikaan kuunnella tauotta tieteeseen ja journalismiin keskittyviä keskusteluja. Sorsapuistosalin lauantaille on luvassa myös Viro-teemainen iltapäivä.

Kirjafestareilla nousevat vahvasti esiin aikamme ajankohtaisimmat aiheet: luonto ja ilmasto, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ihmismielen ja maailman monimuotoisuus, kulttuuritapahtumien, -tuotteiden, -tekojen ja -tahdon korvaamaton arvo, sanataidetta, musiikkia, teatteria sekä Ihmettä ja Kummaa unohtamatta!

Tampereen Kirjamessujen – Kirjafestareiden 2021 koko ohjelma julkaistaan elokuun lopussa, järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin.

Tutustu Kirjafestareiden nettisivuihin täällä.