Hyppää sisältöön
Home » Vastuullisuus Tuulensuun Palatsissa

Vastuullisuus tuulensuun palatsissa

Tuulensuun Palatsin vastuullisuus
Vastuullisuus Tuulensuun Palatsissa: Ekokompassi-logo

Ekokompassi ohjaa vastuullista toimintaamme

Ekokompassi on käytännönläheinen ympäristöjärjestelmä, joka tukee organisaatioita ympäristövastuullisuuden kehittämisessä. Se pohjautuu kansainväliseen ISO 14001 -standardijärjestelmään, mutta tarjoaa kevyemmän ja helpommin omaksuttavan vaihtoehdon erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Ekokompassi hyödyntää samoja periaatteita kuin ISO 14001, kuten jatkuvan parantamisen mallia (Plan-Do-Check-Act), mutta keskittyy konkreettisiin toimenpiteisiin.

Sertifikaatin saavuttaminen edellyttää organisaatiolta ympäristöohjelman laatimista, jossa asetetaan selkeät tavoitteet esimerkiksi energiankulutuksen vähentämiseen, jätehuollon tehostamiseen tai vastuullisten hankintojen lisäämiseen. Sertifikaatti myönnetään, kun organisaatio on toteuttanut tarvittavat toimet ja läpäissyt auditoinnin. Ekokompassi-sertifikaatti on voimassa kolme vuotta, ja sen ylläpito edellyttää jatkuvaa kehittämistä ja raportointia.

Tuulensuun Palatsin vastuullisuus, lähikuva lähiruoka annoksesta illallisvalaisussa

Vastuulliset kumppanit

Tuulensuun Palatsin vastuullisuustyössä hyödynnämme asiantuntevia kumppaneita ja ohjelmia, jotka auttavat meitä saavuttamaan kestävyystavoitteemme. Jokaisella kumppanuudella on oma erityinen roolinsa, ja niiden kautta voimme yhdistää voimamme muiden vastuullisuudesta välittävien toimijoiden kanssa.

Portaat Luomuun on valtakunnallinen ohjelma, joka ohjaa ravintoloita ja ruokapalveluita lisäämään luomutuotteiden käyttöä asteittain. Ohjelma tukee ekologisesti ja eettisesti kestävämpien raaka-aineiden hyödyntämistä.

Portaat luomuun logo

Tuulensuun Palatsi on mukana Portaat Luomuun -ohjelmassa ja on saavuttanut ensimmäisen portaan. Tämä tarkoittaa, että olemme ottaneet ensiaskeleet kohti luomutuotteiden aktiivista käyttöä. Ohjelma auttaa meitä kehittämään ravintolamme vastuullisuutta ja vastaamaan asiakkaidemme toiveisiin ekologisemmista valinnoista.

Valitse vastuullisemmin -verkosto yhdistää yrityksiä ja organisaatioita, jotka haluavat tehdä vastuullisuustyötään näkyväksi ja tarjota asiakkaille helpon tavan tunnistaa kestävät palvelut ja tuotteet.

Tampere Hall is a Think Sustainably participant

Valitse vastuullisemmin -verkoston jäsenenä pystymme kertomaan asiakkaillemme selkeästi vastuullisista valinnoista, joita he voivat tehdä Tuulensuun Palatsissa.

Vastuullisuus Tuulensuun Palatsissa, kädet ymhessä yhteisöllisyyden merkiksi

Vastuullisia ratkaisuja

Tuulensuun Palatsissa vastuullisuus on jatkuva matka, jossa yhdistämme arvokkaan historiamme ja halumme kehittyä yhä kestävämmäksi toimijaksi. Panostamme ympäristöystävällisiin ratkaisuihin, lähiruokaan ja esteettömyyteen sekä vaalimme historiallista miljöötämme vastuullisesti. Tavoitteemme on luoda entistä kestävämpiä elämyksiä kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.

Tuulensuun Palatsi on arvorakennus, joka on suojeltu Museoviraston toimesta. Tämän vuoksi rakennus ei ole täysin esteetön, mutta teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että kaikilla asiakkaillemme olisi mahdollisuus nauttia tilaisuuksistamme ja tapahtumista mahdollisimman esteettömästi ja mukautetusti.

Liikuntaesteiset asiakkaat:
Tuulensuun Palatsissa on otettu huomioon mahdollisimman hyvin liikuntaesteisten asiakkaiden tarpeet. Pääovelle on mahdollista asettaa luiska, joka mahdollistaa esteettömän pääsyn ensimmäiseen kerrokseen pyörätuolilla tai sähköpyörätuolilla. Luiska on suunniteltu kestämään korkeita painoja (300 kg), ja se varmistaa, että liikkuminen on turvallista ja sujuvaa.

Esteetön liikkuminen ensimmäisessä kerroksessa:
Ensimmäinen kerros on täysin esteetön, ja se on suunniteltu erityisesti helpottamaan liikkumista pyörätuolilla ja muiden liikkumisapuvälineiden kanssa. Kerroksessa sijaitseva ravintola- ja kokoustilat ovat kaikki saavutettavissa ilman esteitä, ja esteetön WC löytyy sisääntuloaulan läheisyydestä.

Aistiesteettömyys:
Tuulensuun Palatsissa on myös huomioitu aistirajoitteet. Alakerrassa sijaitsee induktiosilmukka, joka parantaa kuulovammaisten asiakkaidemme mahdollisuuksia nauttia tilaisuuksista ja kuulla esityksiä, puhujia tai muuta ääntä selkeämmin ja vaivattomammin.

Tuulensuun Palatsin induktiosilmukan sijainti ensimmäisessä kerroksessa

Asiakaspalvelu ja apu:
Henkilökuntamme on koulutettu avustamaan liikunta- ja aistirajoitteisia asiakkaita. Jos tiedät etukäteen, että tarvitset apua saapuessasi, voit ilmoittaa asiasta ennakkoon, ja teemme parhaamme sujuvoittaaksemme vierailuasi. Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse ravintola@tuulensuunpalatsi.fi, niin varmistamme, että palvelu on räätälöity tarpeidesi mukaan.

Tavoitteenamme on jatkuvasti parantaa esteettömyyttä ja kehittää tilamme niin, että ne palvelevat kaikkia asiakkaitamme tasavertaisesti. Esteettömyys on tärkeä osa yhteiskuntavastuullisuuttamme, ja sitoudumme varmistamaan, että Tuulensuun Palatsi on mahdollisimman saavutettavissa kaikille.

Tuulensuun Palatsissa toteutetaan kattavaa jätehuoltosuunnitelmaa, joka painottaa kierrätystä ja jätteen vähentämistä. Käytössämme on selkeät toimintamallit eri jätelajien lajitteluun ja kierrätykseen, mikä vähentää sekajätteen määrää ja ohjaa materiaaleja uusiokäyttöön.

Mitä jätehuoltosuunnitelma sisältää?

  • Lajittelupisteet asiakkaille ja henkilökunnalle
  • Yhteistyö paikallisten jätehuoltoyritysten kanssa tehokkaan kierrätyksen varmistamiseksi
  • Jätteen määrän jatkuva seuranta ja raportointi

Jätteen vähentäminen ja kierrättäminen säästävät luonnonvaroja ja vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi jätehuollon optimointi vähentää kaatopaikkajätteen määrää, mikä on kriittistä kiertotalouden edistämisessä.

Jokaista Tuulensuun Palatsissa järjestettyä tilaisuutta kohden istutamme kaksi puuntainta Tampere-talon omaan hiilinieluun Lempäälään. Metsitys toteutetaan alueella, joka on luonnostaan huonosti metsittyvää joutomaata. Alue on suojeltu sadaksi vuodeksi, minkä aikana se tulee sitomaan yhteensä 1000 tonnia hiilidioksidia – määrä vastaa yli viiden miljoonan kilometrin ajoa autolla.

Istutettujen puuntaimien määrä kasvaa joka vuosi:

  • Vuonna 2022: 76 puuntainta
  • Vuonna 2023: 126 puuntainta
  • Vuonna 2024: 240 puuntainta

Istutettavat puulajit, kuten tervaleppä, mänty ja rauduskoivu, lisäävät alueen luonnon monimuotoisuutta ja tarjoavat pitkäaikaisen hiilensidontaratkaisun. Näin Tuulensuun Palatsi osaltaan auttaa torjumaan ilmastonmuutosta ja varmistaa, että jokainen tilaisuus jättää positiivisen jäljen.

Olemme sitoutuneet turvallisemman tilan periaatteisiin, jotka takaavat vierailijoiden ja asiakkaiden kunnioittavan ja yhdenvertaisen kohtelun.

Me lupaamme – lupaathan sinäkin?

  • Antaa kaikille mahdollisuuden puhua ja tulla kuulluksi
  • Kunnioittaa jokaisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa sekä yksityisyyttä
  • Olla tekemättä oletuksia henkilön ulkonäköön tai toimintaan perustuen
  • Kuunnella ja oppia ottamalla ennakkoluulottomasti vastaan uudet aiheet, henkilöt ja näkökulmat
  • Pyytää anteeksi tahallista tai tahatonta muiden loukkaamista

Tuulensuun Palatsin energiankäyttö perustuu 100 % uusiutuvaan sähköenergiaan, mikä vähentää toimintamme ilmastovaikutuksia merkittävästi. Lisäksi selvitämme mahdollisuutta siirtyä uusiutuvan lämmitysenergian käyttöön kiinteistössä, mikä olisi seuraava askel kohti täysin fossiilitonta energiankäyttöä.

Miksi uusiutuva energia on tärkeää?
Uusiutuvan energian käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Tämä on erityisen merkityksellistä historiallisille kiinteistöille, kuten Tuulensuun Palatsille, sillä energiatehokkuuden ja vastuullisuuden yhdistäminen arvorakennusten ylläpitoon on tärkeä osa kulttuuriperinnön kestävää säilyttämistä.

Tuulensuun Palatsi panostaa vastuullisuuteen käyttämällä paikallisia ja luomutuotteita, jotka tukevat ympäristön hyvinvointia ilman, että ruokien laatu kärsii. Tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme herkullisia, terveellisiä ja ekologisesti kestäviä ruokailuelämyksiä, jotka edistävät niin ympäristön kuin hyvinvointia.

Tuulensuun Palatsissa tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden täyttää oman vesipullon, jolloin vähennämme kertakäyttöisten vesipullojen tarvetta ja pienennämme ympäristövaikutuksia. Tällä pienellä mutta merkittävällä teolla säästämme luonnonresursseja ja vähennämme muovin käyttöä. Lisäksi suomalainen vesi on maailman puhtainta ja parasta – tarjoten asiakkaillemme raikasta ja terveellistä vettä suoraan hanasta.

TUTUSTU LISÄÄ VASTUULLISUUTEEMME!