Hyppää sisältöön

BEHM – TEATRAALISET VIVAHTEET

KAHDEKSALLA EMMALLA PALKITTU BEHM LÄHTEE KONSERTTISALIKIERTUEELLE YHDESSÄ LERI LESKISEN JA TRIOSIS+:N KANSSAEnnennäkemättömään suosioon viisinkertaista platinaa myyneellä Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan...

Aika 07.04.2023 19.00

TilaTampere-talo, Iso sali

Tietoa tapahtumasta

KAHDEKSALLA EMMALLA PALKITTU BEHM LÄHTEE KONSERTTISALIKIERTUEELLE YHDESSÄ LERI LESKISEN JA TRIOSIS+:N KANSSA

Ennennäkemättömään suosioon viisinkertaista platinaa myyneellä Draaman kaari viehättää -debyyttialbumillaan noussut BEHM lähtee ensi keväänä uransa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle. Spesiaalilla kiertueella vaikuttavaa tulkitsijaa säestävät muusikko ja säveltäjä Leri Leskinen yhdessä jousikvartetti Triosis+:n kanssa. Piano- ja jousisäestyksillä konseptoidulla Teatraaliset vivahteet –kiertueella tullaan kuulemaan BEHMin menestysalbumin lisäksi myös toistaiseksi julkaisemattomia kappaleita tulevalta kakkosalbumilta

”Piano ja jouset ovat laulujeni selkäranka. Olen haaveillut näiden yhdistelmästä livessäni pitkään ja niin on myös moni kuulijoistanikin. Halusin rakentaa erityisen konseptin, jossa nämä kauniit instrumentit ovat suuressa roolissa ja herättävät sävellykset aivan uudella tavalla eloon.
Tämä on siis akustinen keikka ns. behmiläisittäin”, BEHM hehkuttaa.

BEHM – Teatraaliset vivahteet

Konsertit klo 19.00
Kesto n. 75min, ei väliaikaa

Lisätiedot: www.warnermusiclive.fi/BEHM

TULEVIA TAPAHTUMIA

Robin Packalen Tampere-talo
/
  • Tampere-talo
  • Rock & Pop

SORSAKLUBI: ROBIN PACKALEN

Uusimmissa julkaisuissaan poppia, hip-hoppia ja R&Btä yhdistelevä tähtiartisti tahtoo tarjota liveyleisölle upean shown, josta ammentaa iloa ja voimaantumista arkeen.