Hyppää sisältöön

Murhamysteeri-illallinen: Noidankehä

Pystytkö sinä selvittämään karmean mysteerin taustat ennen kuin tapauksen järjettömyys vie tutkinnan jäljet?

Aika 29.10.2025 19.00 - 27.11.2025 19.00

TilaTuulensuun Palatsi, Tuulensuun Palatsi

Kuvituskuva Noidankehä-murhamysteerille.

Tietoa tapahtumasta

Ke 29.10.2025 klo 19
To 27.11.2025 klo 19

Show & Dinner -liput 59 €

Ovet klo 18
Showtime klo 19
Ruokailu shown lomassa.

Murhamysteeri-illallinen: Noidankehä

Joskus on parempi jättää ympyrä sulkematta.

Vuonna 1926 Uuden Englannin vuoristossa sijaitseva syrjäinen kartano toimii silmittömän veriteon näyttämönä. Sakean usvan keskellä lepäävän talon lukittu kellari on hautonut sisuksissaan useita ruumiita sekä merkkejä okkultistisista rituaaleista. Uhreja ei kyetty tunnistamaan, sillä aika ja rotat olivat tehneet tehtävänsä, ja ennen tarkempia tutkimuksia joku tai jokin piti huolta, ettei vainajista jäänyt jäljelle muuta kuin kytevät tuhkat.

Läheisen kylän, Abbot Millin, asukkaat pitävät paikkaa kirottuna, jossa kulkijan askeleita seuraavat huohottavat äänet sekä painostava tunne tarkkailusta. Alkuperäisväestö puolestaan uskoo, että vuorilla elää verenhimoinen hirviö, Wendigo; ajasta ja paikasta toiseen liikkuva pelon ruumiillistuma. Paikallinen poliisi ei löydä tapahtumille järjellistä selitystä, ja tapauksen pahaenteiset piirteet kiinnittävät liittovaltion keskusrikospoliisin huomion.

Paikalle lähetetään Tohtori Marlow Yhdysvaltain oikeusministeriön toimesta. Syventyessään tapaukseen Marlow ei kohtaa pelkästään ihmismielen haurautta, vaan myös haamuja, jotka ovat seuranneet häntä koko elämänsä ajan – merkkejä paholaisesta. Painajainen ja valve sekoittuvat, kun Marlow sukeltaa yhä syvemmälle psyykkeen synkimmille alueille. Mikä on lopulta totta ja mikä kuvitelmaa? Onko murhien takana ylimaallisen demonin vai tavallisen ihmisen luoma yksiselitteinen pahuus? Pystytkö sinä auttamaan Tohtori Marlowia selvittämään karmean mysteerin taustat ennen kuin tapauksen järjettömyys vie tutkinnan jäljet sekä tutkijan mukanaan pimeyden pohjattomaan kuiluun?

Noidankehä on Tuoni Studioiden versio goottilaisesta kauhutarinasta sekä samalla hatunnosto H.P. Lovecraftille, Edgar Allan Poelle ja muille mestareille.

Ohjelman toteutuksesta vastaa Suomen suosituimmista Murhamysteereistä tunnettu Tuoni Studiot Oy | www.murhamysteeri.com

Kesto n. 3 h.

Muutokset mahdollisia.

Tuotanto: Tampere Live & Tuoni Studiot Oy

Menu:

Mysteerinen alkuruokalautanen:
Tomaattibruchetta
Ruisnappi kanttarellimoussella
Tomaatti-kasvis quiche
Brie-juustoa ja mansikkaa

PÄÄRUOKANA
Palatsin lohta laktoositon, gluteeniton
Kotimaista paistettua kirjolohta, paahdettua tilliperunaa, hernepyreetä, parsakaalia, punasipulia ja hummerikastiketta TAI
Palatsin Mojito Kana laktoositon, gluteeniton
Kotimaista kevyesti savustettua kanan rintafileetä, rommissa ylikypsennettyä kananpaistileikettä, minttuperunoita ja bearnaise kastiketta sekä creme fraiche punajuuria
TAI
Palatsin Ratatouille laktoositon, gluteeniton
Ratatouille on ikoninen eteläranskalainen ruokalaji sisältää maukkaan tomaattipohjan lisäksi kesäkurpitsaa, munakoisoa ja tuoretta basilikaa. Herkullinen annos tarjoillaan brie de Meaux juuston kanssa.

Tiramisu laktoositon, gluteeniton
Perinteinen kaakaojauheella kuorrutettu tiramisu, joka saa täyteläisen makumaailmansa marsalaviinistä ja amaretosta sekä mascarpone-tuorejuustosta ja savoyard-kekseistä

Vegaaninen menu
menu on kokonaisuudessaan laktoositon, gluteeniton, pähkinätön ja vegaaninen

PunajuuriCarpaccio
Punajuuri carpaccio, joka tarjoillaan kaura-cremen, osterivinokkaiden, rucolan ja retiisien kanssa.

Palatsin Ratatouille
Ratatouille on ikoninen eteläranskalainen ruokalaji sisältää maukkaan tomaattipohjan lisäksi kesäkurpitsaa, munakoisoa ja tuoretta basilikaa. Herkullinen annos tarjoillaan kotimaisen herneproteiinin ja raikkaiden tuoreiden yrttien kanssa.

Appelsiini-suklaa kakkua

Täyteläisen suklainen ja kookoksinen raakakakku tarjoillaan appelsiinihillolla, kandeeratulla appelsiinillä ja vegaanisella vaniljamoussella

Tuulensuun Palatsin ravintola

Hyvä tietää Tuulensuun Palatsin tapahtumista

Tuulensuun Palatsin tapahtumat järjestetään Tampereella Tuulensuun talossa, osoitteessa Hämeenkatu 30.

Tapahtumapaikassa maksuvälineenä käy vain kortilla maksaminen.

Tapahtumissa on käytössä numeroimattomat paikat sekä yhteispöydät, joihin sijoitetaan vähintään kaksi pienempää seuruetta. Henkilökunta ohjaa asiakkaat sisälle saliin.

Samassa tilauksessa ostetut paikat sijoitetaan samaan pöytään, isot seurueet lähekkäin. Emme pysty lupaamaan yhteistä pöytää/paikkoja lähekkäin, jos liput on ostettu eri tilauksissa.

Tuulensuun Palatsin ravintola palvelee asiakkaita paikan päällä myös juomatarpeet huomioiden. Kysy lisää valikoimasta henkilökunnalta.

Peruslippujen myynti verkossa päättyy esityspäivänä kello 14. Lipun saa ostettua ovelta, jos esityksestä löytyy tilaa.

Show & Dinner -pakettien ennakkomyynti päättyy 3vrk ennen esityspäivää, jonka jälkeen tilaukset suoraan ravintolasta: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi

Pyydämme ilmoittamaan juomien ennakkotilaukset sekä erikoisruokavaliot suoraan ravintolaan: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi

Keikalla, Tampere-talo

Varaa liput ryhmällesi

(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

TULEVIA TAPAHTUMIA

/
  • Tampere-talo
  • Klassinen musiikki

Aulaklubi: PMO SOI!

PMO Soi! on musiikkituokiosarja Tampere-talon Aulaklubilla. Tällä kertaa vuorossa ovat pianon ja harmonikan aineryhmän soittajat.

/
  • Tampere Filharmonia

Kausisarjan konsertti

TAMPERE FILHARMONIA: KAUSISARJA 2024-25Syksy 2024KAUDEN AVAUS: TITAANIPe 27.9.2024 klo 19 Tampere-talo, Iso saliMatthew Halls, kapellimestariMaximilian Hornung, selloJean Sibelius: AallottaretHenri Dutilleux: