Hyppää sisältöön

Tampere-talossa syyslomalla Blue Man Group, TikTok-viulisti, nykytanssia, vaatteiden kierrätystä ja nukketeatteria

Tampere-talossa tapahtuu koululaisten syyslomaviikolla. Komediaa, musiikkia ja mimiikkaa yhdistelevä amerikkalainen viihdeilmiö Blue Man Group esiintyy Isossa salissa neljän näytöksen voimin 20.–22. lokakuuta. Irina tekee 13 vuoden tauon jälkeen paluun konserttisaleihin 13. lokakuuta, ja 14. lokakuuta tarjolla on jättimäinen SWAP!-vaatteidenkierrätystapahtuma sekä nukketeatteria perheen pienimmille. Tero Saarinen Company ja Helsingin Barokkiorkesteri tuovat Tampereelle vaikuttavan Third Practice -nykytanssiteoksen…

Yhdysvaltalainen Blue Man Group esiintyy Tampere-talon Isossa salissa perjantaista sunnuntaihin 20.–22. lokakuuta. Esitys on osa ryhmän Bluevolution World Tour -kiertuetta, ja Tampere-talo on palkitun viihdeilmiön ainoa pysähdyspaikka Suomessa. Komediaa, musiikkia ja mimiikkaa yhdistelevässä show’ssa nähdään klassikkonumeroiden lisäksi uusia yllätyksiä.

Blue Man Group -esityksissä ei puhuta, joten kaikki ikäryhmät, kulttuurit ja kansallisuudet voivat nauttia kokemuksesta. Esitykset ovatkin tunnettuja siitä, että niissä voi tapahtua melkein mitä tahansa. Ison salin lisäkatsomo on Splash Zone -aluetta, jossa istuville jaetaan sadeviitat. Esitys sopii koko perheelle eskari-ikäisestä ylöspäin.

Syyslomaviikolle ajoittuvat myös monet konsertit ja tapahtumat. Irina tekee paluun konserttisaleihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tv:stäkin tuttu laulaja aloittaa Suomen-kiertueensa Tampere-talosta perjantaina 13. lokakuuta. Konsertissa kuullaan kappaleita artistin Vahva-debyyttialbumilta, joka täyttää ensi keväänä 20 vuotta.

Keskiviikkona 18. lokakuuta Isossa salissa päästään nauttimaan nykytanssista ja barokkimusiikista, kun Tero Saarinen Company ja Helsingin Barokkiorkesteri yhdistävät voimansa Third Practice  -teoksessa. Teoksen koreografian on tehnyt Tero Saarinen, ja Helsingin Barokkiorkesteria johtaa Aapo Häkkinen. Barokkisäveltäjä Claudio Monteverdin madrigaaleja tulkitsevat kahdentoista tanssijan ja muusikon lisäksi Tampereelta kotoisin oleva tenori Topi Lehtipuu sekä katalonialainen virtuaalisopraano Núria Rial.

Supersuosittu TikTok-viulisti ONEVIOLIN eli vaasalainen Pekka Niemi soittaa Pienessä salissa kaksi keikkaa keskiviikkona 18. lokakuuta. Esityksissä kuullaan vain yhdellä viululla tuotettuja versioita kotimaisista ja kansainvälisistä hittikappaleista. Olli Soikkeli on yksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista. Soikkeli esiintyy Quartet-yhtyeensä kanssa yhdessä Grammy-palkitun pianistin Marian Petrescun kanssa Pienessä salissa perjantaina 20. lokakuuta.

Tampere-talon Lasten Lauantaina 14. lokakuuta perheen pienimmät viihtyvät teatterin maailmassa. Laadukkaista nukketeatteriesityksistä vastaa espoolainen Teatteri Hevosenkenkä, ja Muumimuseossa on tarjolla teatteriteemaisia työpajoja. Lauantaina Sorsapuistosalissa vietetään Suomen suurinta SWAP!-vaatteidenvaihtotapahtumaa, johon on vapaa pääsy. Tapahtuman erikoisuus on se, että vaatteita ei voi ostaa rahalla, vaan niitä vaihdetaan toisiin vaatteisiin. Tapahtumassa on tarjolla myös Tampereen Oopperan roolipukuja vuosien varrelta.

Tampere-talon ohjelmaa syyslomalla

Irina
Pe 13.10. klo 19
Iso sali, Tampere-talo

Konsertissa kuullaan energisen laulajattaren lukuisien hittien lisäksi harvemmin keikoilla kuultuja kappaleita.

Koirakampaamo Villa Koiranen -nukketeatteriesitys
La 14.10. klo 11 ja 14
Maestro, Tampere-talo

Teatteri Hevosenkengän mukaansatempaava nukketeatteriesitys sopii koko perheelle. Yhdistä vierailuun tutkimusretki Muumimuseossa ja pannukakkubuffet ravintola Tuhtossa.

SWAP! Suomen suurin vaatteidenvaihtotapahtuma
La 14.10. klo 11
Sorsapuistosali, Tampere-talo

Suomen suurin vaatteidenvaihtoon keskittyvä tapahtuma, jossa raha ei vaihda omistajaa – vain vaatteet. Vapaa pääsy.

ONEVIOLIN
Ke 18.10. klo 17.30 ja 19.30
Pieni sali, Tampere-talo

Somen kautta supersuosioon noussut artisti tekee uniikilla konseptillaan cover-versioita tunnetuista hittikappaleista käyttäen vain yhdellä viululla tuotettuja ääniä.

Tero Saarinen Company & Helsingin Barokkiorkesteri: Third Practice
Ke 18.10. klo 19
Iso sali, Tampere-talo

Korkealaatuisten taide-elämysten ystävälle tarjolla on huippunykytanssia ja barokkimusiikkia yhdistävä teos, joka peilaa arvojen ja perspektiivien muutosta murroksessa.

Blue Man Group (USA): Bluevolution World Tour
Pe 20.10. klo 19
La 21.10. klo 14
La 21.10. klo 18
Su 22.10. klo 14
Iso sali, Tampere-talo

Yleisö saa rokata, nauraa ja juhlia, kun kolme sinistä ja kaljua hahmoa tutkivat maailmaa ja löytävät siitä musiikkia, komediaa ja yllätyksiä.

Olli Soikkeli Quartet feat. Marian Petrescu
Pe 20.10. klo 19.30
Pieni Sali, Tampere-talo

Yksi maailman arvostetuimmista gypsy jazz -kitaristeista esiintyy Quartet-yhtyeensä kanssa yhdessä Grammy-palkitun pianistin kanssa.

Muumimuseo

Tampere-talossa sijaitseva maailman ainoa Muumimuseo tarjoaa kävijöilleen taianomaisen matkan Tove Janssonin (1914–2001) muumitarinoihin alkuperäisten kuvitusten myötä. Elämyksellinen taidemuseo sopii kaikenikäisille kuvataiteen ja muumien ystäville.

Ravintola Tuhto

Saaristolaishenkinen muumiravintola Tuhto tarjoilee skandinaavisia klassikoita unohtamatta laadukkaita tuotteita lähi- ja pientilatuottajilta.

Tutustu Tampere-talon tapahtumakalenteriin