New Worlds: Bill Murray, Jan Vogler & Friends

Legendaarinen näyttelijä ja koomikko Bill Murray on yksi Amerikan suosituimmista taiteilijoista. Hän syntyi nimellä William J. Murray 21. syyskuuta 1950 Wilmetten kaupungissa Illinoisissa. Vietettyään aikaa Chicagon kuuluisassa Second City -improvisaatioteatterissa, Murray muutti New Yorkiin ja toi koomiset taitonsa National Lampoon Hour -radio-ohjelmaan (1973–74), jossa hänen kanssaan esiintyivät mm. Dan Aykroyd, Gilda Radner ja John Belushi. Vuonna 1975 hän esiintyi radio-ohjelman Off-Broadway-sovituksessa, kun Howard Cosell värväsi hänet ohjelmaan Saturday Night Live with Howard Cosell (1975–1976). Vain vuotta myöhemmin tuottaja Lorne Michaels valitsi Murrayn korvaamaan Chevy Chasen NBC:n valtavassa viihdeilmiössä Saturday Night Live (SNL).

Ironisen epärehellinen ja samalla jollain tavalla pehmeäsydäminen Murray on tunnetuin SNL:n näyttelijäkaartista noussut tähti. Vuosina 1977–1980 hän loi ohjelmassa hahmoja kuten ylitseampuvan lounge-laulaja Nickin sekä muita rakastettavan lipeviä tyyppejä. Murray siirtyi nopeasti televisiosta valkokankaalle, ja hänen ensimmäinen suuri elokuvaroolinsa oli vuoden 1979 kassahitti Jurtit (Meatballs). Hän näytteli myös 1980-luvun kahdessa suurimmassa komediassa: hömelöä kentänhoitajaa elokuvassa Latvasta laho (Caddyshack, 1980) ja suulaspuheista tutkijaa hittielokuvassa Ghostbusters – Haamujengi (1984, yhdessä SNL-kollega Dan Aykroydin kanssa).

1990-luvulla hänen komediahittejään olivat Päiväni murmelina (Groundhog Day, 1993) ja amissikeilaustarina Täysnuijat (Kingpin, 1996). Samalla hän otti myös vakavampia rooleja, kuten mafioson roolin elokuvassa Kahden miehen nainen (Mad Dog and Glory, 1993, Robert DeNiron kanssa) ja omalaatuisen liikemiehen roolin Wes Andersonin Rushmoressa (1998), josta hän voitti parhaan miessivuosan palkinnot sekä New Yorkin elokuvakriitikoiden yhdistykseltä että Kansalliselta elokuvakriitikoiden yhdistykseltä. Hän sai myös parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden tragikoomisesta roolistaan jetlagista kärsivänä elokuvatähtenä Sofian Coppolan elokuvassa Lost in Translation (2003).

Murray sai erinomaiset arvostelut presidentti Franklin D. Rooseveltin roolistaan elokuvassa Hyde Park on Hudson (2012), ja samana vuonna hän esiintyi jälleen Andersonin elokuvassa Moonrise Kingdom. Hän näytteli myös Andersonin seuraavassa elokuvassa The Grand Budapest Hotel (2014) Jude Law’n ja Ralph Fiennesin rinnalla, sekä George Clooneyn ohjaamassa The Monuments Men -elokuvassa (2014). Vuonna 2014 hän sai Golden Globe® -ehdokkuuden pääroolistaan komediassa St. Vincent, jossa hänen kanssaan näyttelivät Melissa McCarthy ja Naomi Watts. Samana vuonna hän näytteli myös Jack Kennisonia arvostetussa HBO:n minisarjassa Olive Kitteridge, josta hän voitti toisen Emmy-palkintonsa. Vuonna 2015 Murray nähtiin komediassa Rock the Kasbah, jossa hän esittää musiikkimanageria, joka ryhtyy luotsaamaan afganistanilaisen teinitytön uraa. Äskettäin hän ääninäytteli Bossin roolin Wes Andersonin ylistetyssä animaatioelokuvassa Isle of Dogs (2018) ja esiintyi lyhyesti Danny McBriden HBO-komediassa Vice Principals. Hänen viimeisimpiin töihinsä kuuluvat Andersonin elokuva The French Dispatch (2021) sekä paluu rakastettuun rooliinsa Peter Venkmanina elokuvissa Ghostbusters: Afterlife (2021) ja Ghostbusters: Frozen Empire (2024).

Näyttelijäntyön ja humoristin rooliensa lisäksi Bill Murray on myös tunnustettu amerikkalaisen komedian mestari. Hänelle myönnettiin vuonna 2016 Kennedy Centerin Mark Twain Prize for American Humor. Hän on intohimoinen golfari ja yleisön ehdoton suosikki vuosittaisessa AT&T Pebble Beach Pro-Am -golfturnauksessa. Hänen rakkautensa baseballiin ja golfiin on yhtä tunnettu kuin hänen kykynsä tehdä kaikesta taidetta. Murrayn omalaatuinen, epäkunnioittava tyyli on tehnyt hänestä kansan sankarin monien silmissä.

Vuonna 2013 Bill Murray tapasi kansainvälisesti arvostetun sellistin Jan Voglerin Atlantin ylittävällä lennolla. Näiden kahden miehen ystävyydestä syntyi vuonna 2016 New Worlds -niminen ohjelma. Esitys yhdistää Murrayn rakkauden lauluun, runouteen, kirjallisuuteen ja musiikkiin, ja sitä on esitetty livenä yli 60 kaupungissa ympäri maailmaa. Vuonna 2022 sai ensi-iltansa maailmanlaajuinen elokuvaversio New Worlds: Cradle of Civilization, joka pohjautuu vuoden 2021 Cannesin elokuvajuhlilla esitettyyn ensi-iltaan.

Jan Voglerin ura on tuonut hänet yhteen maailmankuulujen kapellimestarien ja kansainvälisesti arvostettujen orkestereiden kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. New York Philharmonicin, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Deutsches Symphonie-Orchester Berlinin ja London Philharmonic Orchestran kanssa. Hänen poikkeukselliset kykynsä ovat mahdollistaneet sellon soinnillisten rajojen tutkimisen sekä tiiviin vuoropuhelun aikamme säveltäjien ja taiteilijoiden kanssa.

Vogler on esittänyt lukuisia kantaesityksiä mm. seuraavilta säveltäjiltä: Tigran Mansurian (WDR-sinfoniaorkesteri, kapellimestarina Semyon Bychkov), John Harbison (Mira Wangin ja Boston Symphony Orchestran kanssa), Udo Zimmermann (Baijerin radion sinfoniaorkesteri), Wolfgang Rihm (kaksoiskonsertto Mira Wangin kanssa), Jörg Widman (Dunkle Saiten – sellokonsertto, omistettu Jan Voglerille), Nico Muhly, Sven Helbig ja Zhou Long (Drei Kontinente – konsertto sellolle ja orkesterille, sävelletty Jan Voglerille) sekä Sean Shepherd (On a Clear Day, Ulla Hahnin runoihin pohjautuva teos sellolle, kuoroille ja orkesterille, kantaesitys vuonna 2023 Philharmonic State Orchestran ja Kent Naganon johdolla).
The New York Times ylistää hänen soittoaan ”sielukkaaksi ja rikkaan sävyiseksi”, ja Frankfurter Allgemeine Zeitung toteaa hänen saavan sellonsa ”puhumaan kuin lauluääni”.

Klassisen konsertoivan uransa ohella Jan Vogler etsii jatkuvasti uusia tapoja yhdistää musiikki muihin taidemuotoihin. Helmikuussa 2024 hän esitti ylistetyn konsertin runoilija Amanda Gormanin kanssa, jossa Gormanin nykyrunoja yhdistettiin J. S. Bachin sellosarjoihin Carnegie Hallin Isaac Stern -salissa. Kaksikko esiintyi myös suosituissa Late Night with Stephen Colbert -ohjelmassa maaliskuussa 2024. Vogler on myös tehnyt yhteistyötä näyttelijä Bill Murrayn kanssa yhteisessä musiikki-kirjallisuusprojektissa ”Bill Murray, Jan Vogler & Friends – New Worlds”. Innovatiivinen ohjelmakokonaisuus on saanut kansainvälistä huomiota ja yhdistää teoksia mm. Twainilta, Hemingwaylta, Whitmanilta, Cooperilta, Bernsteinilta, Bachilta, Piazzollalta, Mancinilta, Gershwinilta ja Fosterilta tarjoten odottamattoman ja kiehtovan tutkimusmatkan kirjallisuuden ja musiikin suhteeseen.

Jan Voglerin uran kohokohtia ovat konsertoinnit mm. New York Philharmonicin, Chicagon, Bostonin, Pittsburghin ja Montréalin sinfoniaorkesterien, Sächsische Staatskapelle Dresdenin, Birminghamin sinfoniaorkesterin, Orchestra dell’Accademia di Santa Cecilian, Wienin sinfoniaorkesterin, Münchenin filharmonikkojen ja The Knights -yhtyeen kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. seuraavien kapellimestarien kanssa: Andris Nelsons, Fabio Luisi, Sir Antonio Pappano, Valery Gergiev, Thomas Hengelbrock, Manfred Honeck ja Kent Nagano.

Jan Voglerin ja Kent Naganon taiteellisessa johdossa Wagnerin ”Nibelungin sormus” -tetralogia esitetään osana usean vuoden mittaista ”The Wagner Cycles” -projektia Dresdenin musiikkijuhlilla vuosina 2023–2026. Sarjan esinäytös oli Das Rheingold Dresdenin musiikkijuhlilla 2023, minkä jälkeen teos lähti kiertueelle Kölniin, Ravelloon ja Luzerniin Kent Naganon johdolla. Seuraavana esitetään Die Walküre vuonna 2024.

Jan Vogler on tehnyt menestyksekästä yhteistyötä Sony Classical -levy-yhtiön kanssa vuodesta 2003 alkaen, ja yhteistyön tuloksena on julkaistu noin 20 CD-levyä. Uusimpiin tallenteisiin kuuluvat Edouard Lalon ja Enrique Casalsin sellokonsertot (maaliskuu 2023), The Dvořák Album (heinäkuu 2022) Moritzburgin festivaalin muusikoiden kanssa sekä Pop Songs (toukokuu 2022), jossa Vogler tutkii popmusiikin historiaa Omer Meir Wellberin ja BBC Philharmonicin kanssa. Kesäkuussa 2020 julkaistiin myös sellolle sävelletty Three Continents -konsertto (säveltäjät Nico Muhly, Sven Helbig ja Zhou Long), WDR-sinfoniaorkesterin ja Cristian Măcelarun kanssa, sekä Šostakovitšin toinen sellokonsertto Mariinsky-teatterin orkesterin ja Valery Gergievin kanssa.

Aiempiin julkaisuihin kuuluvat kaksoiskonserttojen (Rihm, Brahms, Harbison) levytys yhdessä viulisti Mira Wangin, Royal Scottish National Orchestran ja kapellimestari Peter Oundjianin kanssa (toukokuu 2018), Schumannin sellokonsertto Dresden Festival Orchestran ja Ivor Boltonin kanssa (lokakuu 2016), Tšaikovskin Rococo-muunnelmat Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin, Andrés Orozco-Estradan ja Moritzburgin festivaaliensemblen kanssa (maaliskuu 2016), Concerti di Venezia yhdessä La Folia Baroque Orchestran kanssa (sisältäen 1700-luvun venetsialaisia sellokonserttoja mm. Vivaldilta ja Caldaralta), Schumannin Dichterliebe yhdessä Hélène Grimaudin kanssa sekä laajalti kiitetty levytys J. S. Bachin kuudesta soolosellosarjasta. CD-levy My Tunes, joka sisälsi lyhyitä luonnekuvia, sai jatko-osan ja johti menestyksekkääseen levytykseen Dvořákin sellokonsertosta New York Philharmonicin ja David Robertsonin kanssa (palkinnot: Pizzicato Supersonic Award, Diapason d’Or Janvier, Choc – Le Monde de la Musique Mars).

Jan Vogler on toiminut arvostettujen Dresdenin musiikkijuhlien intendenttinä vuodesta 2008 ja Moritzburgin festivaalin taiteellisena johtajana vuodesta 2001. Vuonna 2017 Moritzburgin festivaali juhli 25-vuotista taivaltaan yhtenä maailman arvostetuimmista kamarimusiikkifestivaaleista.

Vuonna 2006 Vogler sai Euroopan kulttuuripalkinnon ja vuonna 2011 Erich Kästner -palkinnon suvaitsevaisuudesta, inhimillisyydestä ja kansainvälisestä ymmärryksestä. Kesäkuussa 2018 hänelle myönnettiin Euroopan kulttuuripalkinto TAURUS Dresdenin musiikkijuhlien johtajana. Vuonna 2021 Jan Vogler sai Saksan liittotasavallan ansioristin.

Jan Vogler soittaa Stradivarius-selloa “Ex Castelbarco/Fau” vuodelta 1707.

Kuten The Washington Post ylisti, venezuelalais-amerikkalaista pianisti Vanessa Péreziä ”ei pidä aliarvioida.” Häntä on kehuttu rohkeasta, intohimoisesta esiintymistyylistä, jota täydentää herkkä muusikkous. Hän on esiintynyt maailman suurimmilla konserttilavoilla. Pérezin ensimmäinen esiintyminen New Yorkissa ei kuitenkaan tapahtunut klassisen musiikin konserttisalissa, vaan legendaarisella Blue Note -jazzklubilla, johon latinalaisjazzin tähti Arturo Sandoval kutsui hänet esittämään venezuelalaisiin kansansävelmiin pohjautuvaa Sureña-teostaan. Pérezin ainutlaatuinen kyky liikkua vaivattomasti klassisen, kansanmusiikin ja populaarimusiikin maailmoissa on muodostunut hänen tavaramerkikseen, ja hän jatkaa edelleen klassisen pianistiroolin määritelmän laajentamista.

Pérezin perinteisiin konserttiesiintymisiin kuuluvat yhteistyöt kapellimestarien kuten Carlos Miguel Prieto, John Axelrod, Gustav Meier, David Giménez Carreras, James Judd, Gustavo Dudamel, Diego Matheuz ja Nikolaj Znaider kanssa. Hän on esiintynyt mm. Puerto Ricon Casals-festivaalilla, New Yorkin Carnegie Hallissa, Mallorcan Chopin-festivaalilla, Yhdysvaltojen sinfoniaorkestereiden kanssa Miamista Minnesotaan ja Vermontiin sekä resitaaleissa Manhattania myöten San Diegoon. Euroopassa hän on esiintynyt mm. Palau de la Músicassa Barcelonassa, Ranskan Montpellierin festivaalilla, Berliinin Konzerthausissa, Bonnin Beethoven-festivaalilla ja Lontoon Wigmore Hallissa. Kamarimusiikissa hänen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet mm. Daniel Hope, Gabriela Montero, Ingrid Fliter, Joshua Bell, Philippe Quint sekä jousikvartetit American, Avalon ja Dalí.

Saksassa Lucernen sinfoniaorkesterin kanssa esitetystä Mozartin d-molli-pianokonsertosta Dortmunder Zeitung kirjoitti: ”Virtuoosi, jolla on villi sydän ja lempeä kosketus” ja joka yhdistää ”spontaania raikkautta ja runollista ilmaisua”. Monipuolisena esiintyjänä Vanessa Pérez on nähty Amazonin suositussa sarjassa Mozart in the Jungle, jossa hän esitti Messiaenin Turangalîla-sinfoniaa New Yorkin Rikers Islandin vankilassa yhdessä näyttelijä Gael García Bernalin ja ondisti Suzanne Farrinin kanssa. Hän on myös soittanut Chopinin masurkkoja Limón-tanssiryhmän kanssa Bryant Parkissa ja Joyce Theatressa New Yorkissa.

Pérezin uran ainutlaatuisiin hetkiin kuuluu rooli konserttidokumentissa New Worlds: Cradle of Civilization, jossa hän esiintyy viulisti Mira Wangin kanssa, sellisti Jan Voglerin luomassa ohjelmassa, jota johtaa amerikkalainen näyttelijä Bill Murray. Kokoonpano kiersi maailmaa vuosina 2017–2019, esiintyen mm. Carnegie Hallissa, Lontoon Royal Festival Hallissa, Sydneyn oopperatalossa ja Hampurin Elbphilharmoniessa. Andrew Muscato ohjasi dokumentin viimeisen konsertin Ateenan Akropoliksella vuonna 2018, ja elokuva valittiin virallisesti vuoden 2021 Cannesin elokuvajuhlille. Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 2. helmikuuta 2022 ja Euroopassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa maaliskuussa 2022.

Yksi Pérezin taiteellisista missioista on nostaa latinalaisamerikkalaista musiikkia esiin erilaisissa kokoonpanoissa ja yhteistyöprojekteissa. Yhdessä puolisonsa ja taiteellisen työparinsa, säveltäjä/sovittaja Stephen Buckin kanssa he ovat luoneet ohjelmia, joissa yhdistyvät latinalaisamerikkalaiset teokset klassisesta genrestä aina mariachiin, boleroon ja salsaan. Näitä ohjelmia innoittaa Amerikan mantereiden kulttuurinen rikkaus, monimuotoisuus ja poliittinen historia. Viimeisimpänä Pérez on esiintynyt Latin Grammy -voittaja Kristhyan Benítezin kanssa ohjelmassa A fuego lento kahdelle pianolle, joka yhdistää perinteisen kaksipiano-ohjelmiston uusiin Stephen Buckin sovituksiin. Lisäksi hän on esiintynyt Dalí-kvartetin kanssa ohjelmassa, joka vie kuulijan Panaman kaduilta klassiseen konserttisaliin – mukana teoksia mm. Willie Colónilta ja Simón Díazilta (Stephen Buckin piano-kvintettisovituksina), Miguel del Águilan CLOCKS ja Clarice Assadin kvintetto.

Pérez vietti varhaislapsuutensa Venezuelassa, jossa hän opiskeli Luminita Ducan johdolla Emil Friedman -musiikkiopistossa Caracasissa. 11-vuotiaana hän debytoi esiintymällä loppuunmyydyssä 2 500 -paikkaisessa salissa Griegin pianokonsertolla yhdessä Caracasissa toimivan kaupunginorkesterin ja kapellimestari Carlos Riazuelo kanssa. Yhdysvalloissa hän opiskeli maineikkaiden Claudio Arraun oppilaiden Ena Bronsteinin ja Rosalina Sacksteinin johdolla. 17-vuotiaana hän sai täyden stipendin Lontoon Royal Academy of Musiciin Christopher Eltonin oppilaaksi. Hän jatkoi opintojaan Italiassa Lazar Bermanin ja Franco Scalan johdolla Accademia Pianistica Incontri Col Maestro -akatemiassa Imolassa, ja suoritti jatko-opinnot Yale-yliopistossa Peter Franklin johdolla sekä Daniel Epsteinin oppilaana New Yorkissa.

Vanessa Pérez asuu nykyisin Manhattanilla yhdessä puolisonsa ja lastensa kanssa. Hän on Steinway-artisti ja toimii pianonsoiton professorina New Yorkin Purchase College Conservatory of Music -opistossa.

Mira Wang on rakentanut vaikuttavan sillan Pekingin ihmelapsesta maailmanlaajuisesti arvostetuksi viulusolistiksi. Hän on esiintynyt ympäri maailmaa monien arvostettujen orkestereiden solistina, mm. Bostonin sinfoniaorkesteri, Staatskapelle Dresden, Royal Liverpool Philharmonic, Orchestre de la Suisse Romande, Saarbrückenin radio-orkesteri, Uuden-Seelannin sinfoniaorkesteri, Singaporen sinfoniaorkesteri, Hongkongin filharmoninen orkesteri ja NDR Philharmonic Hannover.

Aktiivisena kamarimuusikkona hänen yhteistyökumppaneihinsa lukeutuvat mm. Hélène Grimaud, Olli Mustonen, Alice Sara Ott, Louis Lortie, Jeremy Denk, Pamela Frank, Daniel Müller-Schott, Gautier Capuçon, Jan Vogler ja Lawrence Power.

Mira Wang on intohimoinen nykytaidemusiikin puolestapuhuja. Hän on kantaesittänyt kiinalais-amerikkalaisen säveltäjän Chen Yin viulukonserton Spring in Dresden Staatskapelle Dresdenin kanssa Ivan Fischerin johdolla sekä John Harbisonin kaksoiskonserton viululle ja sellolle Bostonin sinfoniaorkesterin kanssa Carlos Kalmarin johdolla. Vuonna 2015 hän kantaesitti Wolfgang Rihmin kaksoiskonserton Jan Voglerin kanssa Orpheus-kamariorkesterin säestyksellä Carnegie Hallissa. Vuonna 2018 hän kantaesitti sveitsiläisen säveltäjän William Blankin kolminkertaisen konserton Alisma yhdessä Jan Voglerin, Daniel Ottensamerin ja Philharmonische Staatsorchester Hamburgin kanssa Kent Naganon johdolla Hampurin Elbphilharmoniessa.

Wang on levyttänyt laajasti useille levymerkeille, mukaan lukien Sony Classical ja Edel Classics. Hänen levytyksiinsä kuuluvat mm. Prokofjevin viulukonsertto nro 2 Saarbrückenin radio-orkesterin kanssa, Saint-Saënsin viulukonsertto nro 3 NDR Philharmonic Hannoverin kanssa, duoalbumi sellisti Jan Voglerin kanssa sekä useita kamarimusiikkilevytyksiä Moritzburgin festivaalin taiteilijoiden kanssa.

Mira Wang on esiintynyt maailmanlaajuisella kiertueella yhdessä Hollywood-näyttelijä Bill Murrayn, sellisti Jan Voglerin ja pianisti Vanessa Péreziä kanssa projektissa New Worlds. Tämä innovatiivinen ohjelma tutkii kirjallisuuden ja musiikin välistä suhdetta odottamattomilla ja innostavilla tavoilla. Esityksestä tehty dokumenttielokuva sai ensi-iltansa elokuvateattereissa ympäri maailmaa keväällä 2022. New Worlds -äänite on julkaistu Decca Gold -levymerkillä.

New Yorkissa Wang on perustanut konserttisarjan Model Room Musicales ja toiminut sen taiteellisena johtajana vuodesta 2005. Vuonna 2013 hänestä tuli Saksan Moritzburgin festivaaliakatemian johtaja, ja vuonna 2022 hän liittyi opettajaksi Bard-konservatorioon.

Wang syntyi Kiinassa ja opiskeli Pekingin keskuskonservatoriossa. Häntä sponsoroi arvostettu viulunopettaja Roman Totenberg, jonka tukemana hän jatkoi opintojaan Bostonin yliopistossa. Hän valmistui summa cum laude -arvosanoin ja sai arvostetun Kahn-palkinnon, joka myönnetään poikkeuksellisille esiintyjille. Hän on voittanut ensimmäisiä palkintoja useissa kansainvälisissä viulukilpailuissa, kuten Genevessä.