Topmost 60 Forever
Juhlakeikalla nähdään v. 1966 yhdessä soittanut kokoonpano: Gugi Kokljuschkin, Harri Saksala, Heimo Holopainen, Eero Lupari, Kisu Jernström ja Poku Torppanen.

Tietoa tapahtumasta
Liput 39 €, eläkeläiset 37 € ja opiskelijat 24 €
Show & Dinner -liput 79/77/64 €
Ovet avoinna klo 18
Ruokailu 18.30-20
Showtime klo 20
Vuonna 1964 perustettu Topmost on maamme vanhin alkuperäiskokoonpanossaan toimiva pop-rock -yhtye. Pitkää taivalta juhlistetaan Tampereella, kun Topmost aloittaa 60-vuotisjuhlakiertueensa Tuulensuun Palatsista.
Juhlakeikalla nähdään vuodesta 1966 yhdessä soittanut kokoonpano, johon kuuluvat Gugi Kokljuschkin, Harri Saksala, Heimo Holopainen, Eero Lupari, Kisu Jernström ja Poku Torppanen. Yhtyeen ohjelmistossa oli ja on yhä edelleen The Beatles- ja The Rolling Stones -hittejä sekä 50-luvun parhaita rock’n roll -kappaleita. Yhtyeen musiikillisen vetovoiman on sanottu perustuvan moniäänisiin stemmalauluihin ja jalan alle menevään rhythm & blues -soittoon.
Yhtyeen ensimmäinen ja samalla ainoa albumi Topmost ilmestyi helmikuussa 1968, ja levy on näinä päivinä todellinen keräilyharvinaisuus. Tunnettuja Topmost-singlejä ovat muun muassa Merisairaat kasvot, Näen mustaa vain, Hän sinut jättää ja Meni Remonttiin.
Konsertin kesto n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
Tuotanto Tampere-talo
Tietoa ruokailusta
Show & Dinner menu
Alkuruoaksi:
Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa (L, G)
(gluteeniton vaihdettaessa leipä)
Täyteläinen keitto tarjoillaan yrttiöljyn, juureslastujen sekä uunirapean patongin kanssa
Pääruoaksi:
Saaristomeren lohta (L, G)
Seesaminsiemenillä ja wasabilla kuorrutettua paahdettua kotimaista kirjolohta, pinaatti-kevätsipulipyreetä, lime-hollandaisea, perunagratiinia sekä inkivääriä ja kesäkurpitsaa
TAI
Palatsin porsasta (L, G)
Kotimaista porsaan sisäfileestä tehty noisetti rosépippuri kastikkeella. Lisäksi kermaperunakakkua, paahdettuja kirsikkatomaatteja ja neulapapuja
Jälkiruoaksi:
Palatsin appelsiininen suklaakakku (L, G)
Palatsilla loihdittua suussa sulavaa tummasuklaa kakkua, raikasta vaniljamoussea, appelsiiniä sekä sesongin mukaisia marjoja ja marenkia
Vegaaninen Show & Dinner menu
Alkuruoaksi:
Kuohkeaa maa-artisokkakeittoa (L, G, Vegaani)
(gluteeniton vaihdettaessa leipä)
Täyteläinen keitto tarjoillaan yrttiöljyn, juureslastujen sekä uunirapean patongin kanssa
Pääruoaksi:
Palatsin tofua ja kevätkauden kasviksia (L, G, Vegaani)
Kotimaista kesäkurpitsaa ja inkivääri-sitruunaa, kikhernepyreetä, paahdettuja sokeriherneitä, piparjuuriporkkanaa, chimichurri kastiketta, munakoiso-tomaatti kastiketta ja vegaanista tsatsikia sekä tuoretta maissileipää
Jälkiruoaksi:
Palatsin vegaaninen suklaakakku (L, G, Vegaani, Pähkinätön)
Paikallisen leipomon tekemää suussa sulavaa suklaa raaka-kakkua, raikasta kaura-vaniljakastiketta sekä sesongin mukaisia marjoja
Show & Dinner -lippujen myynti päättyy 3 päivää ennen esitystä. Pyydämme ilmoittamaan erikoisruokavaliot sekä juomien ennakkotilaukset suoraan ravintolaan: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi

Varaa liput ryhmällesi
(väh. 10 hlöä)
ryhmamyynti@tampere-talo.fi
tai puh. 03 243 4501 (ma–pe klo 10–16)

Hyvä tietää Tuulensuun Palatsin tapahtumista
Tuulensuun Palatsin tapahtumat järjestetään Tampereella Tuulensuun talossa, osoitteessa Hämeenkatu 30.
Tapahtumapaikassa maksuvälineenä käy vain kortilla maksaminen.
Tapahtumissa on käytössä numeroimattomat paikat sekä yhteispöydät, joihin sijoitetaan vähintään kaksi pienempää seuruetta. Henkilökunta ohjaa asiakkaat sisälle saliin.
Samassa tilauksessa ostetut paikat sijoitetaan samaan pöytään, isot seurueet lähekkäin. Emme pysty lupaamaan yhteistä pöytää/paikkoja lähekkäin, jos liput on ostettu eri tilauksissa.
Tuulensuun Palatsin ravintola palvelee asiakkaita paikan päällä myös juomatarpeet huomioiden. Kysy lisää valikoimasta henkilökunnalta.
Show & Dinner -pakettien ennakkomyynti päättyy 3vrk ennen esityspäivää, jonka jälkeen tilaukset suoraan ravintolasta: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
Pyydämme ilmoittamaan juomien ennakkotilaukset sekä erikoisruokavaliot suoraan ravintolaan: ravintola@tuulensuunpalatsi.fi
TULEVIA TAPAHTUMIA
Mariza (POR)
Fadon supertähti hurmaa heleällä äänellään ja vakuuttavalla lavakarismallaan toukokuussa 2024 Tampere-talossa.
Suvi Teräsniska x Yona x Knipi: Sanojen takana
Konsertti nostaa esiin suuret toivoa resonoivat laululyriikan tarinat ja voimalliset tulkinnat. Mitä on sanojen takana, mistä toivo syntyy?
Scandinavian Music Group ja Vantaan viihdeorkesteri
Tyylikkään ja omintakeisen Scandinavian Music Groupin suosituimmat kappaleet kuullaan kunnianhimoisesti uudelleen sovitettuna sinfoniaorkesterille ja bändille.