Hyppää sisältöön
Etusivu » Yhteiskuntavastuu » Yhteisö

YHTEISÖ

Tampere-talo järjestää matalan kynnyksen tapahtumia ja ilmaistapahtumia vuodessa noin sata. Liiketoimintamme perustuu tapahtumiin ja kohtaamisiin, jotka luovat ja tuottavat hyvinvointia yhteiskunnassamme. Tulosvaikutuksemme Pirkanmaan talousalueella on merkittävä, ja tapahtumamme lisäävät Tampereen kaupungin vetovoimaa, tunnettuutta ja vaikuttavuutta.

Ilmaistapahtuma Puistokonsertti 2022

Matalan kynnyksen
tapahtumat

Yhdessä kumppaneidemme kanssa järjestämme vuosittain noin sata ilmaista ja matalan kynnyksen tapahtumaa. Esimerkiksi vuosittain toistuva Puistokonsertti tavoittaa tuhansia kävijöitä, ja joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina Tampere-talon pääaula täyttyy Tampereen Kotkien puhallinorkesterin tahdittamista Teetansseista. Niinikään pääsymaksuton Aulaklubi tarjoaa estradin keskusteluille, matineakonserteille, tanssiesityksille ja kaikenlaiselle kulttuurille.

Työllistäminen ja
yhteistyökumppanuudet

Tampere-talon omien ja kumppaniyritysten työntekijöiden lisäksi työllistämme laajasti mm. kulttuurialan freelancereita, vapaita taiteilijoita ja luovan alan ammattilaisia. Teemme laajaa yhteistyötä erilaisten oppilaitosten kanssa, ja tarjoamme työelämään tutustumisen ja työharjoittelun mahdollisuuksia koululaisille ja opiskelijoille. Vuosittain tuemme jotakin hyväntekeväisyystahoa, ja mm. Lumikuningatar-jääbaletissa teemme yhteistyötä Icehearts ry:n kanssa.

Tuomme Tampereen
parrasvaloihin

Missiomme on luoda unohtumattomia elämyksiä ja tuoda Tamperetta parrasvaloihin. Tampere-talolla on vahva yhteiskunnallinen rooli Pirkanmaalla, ja tulovaikutuksemme talousalueella on 50Meur. Tampere-talon tapahtumat ja kävijät lisäävät kaupungin vetovoimaa, tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Taloustutkimuksen tekemän brändi- ja kohderyhmätutkimuksen (2022) mukaan Tampere-talo on Suomen kolmanneksi arvostetuin tapahtumia, konsertteja ja kokouspalveluja järjestävä yritys.

Teetanssit Tampere-talon pääaulassa