Hyväntekeväisyys on osa Tampere-taloa
Kansainvälistä hyväntekeväisyyspäivää vietetään vuosittain Äiti Teresan kuolinpäivänä 5. syyskuuta. Päivän perustamisen tavoitteena on herätellä ihmisiä, kansalaisjärjestöjä ja sidosryhmiä kaikkialla maailmassa auttamaan muita vapaaehtois- ja hyväntekeväisyystoiminnan kautta. Hyväntekeväisyys on arvokas ja tärkeä osa Tampere-taloa, ja se heijastuu monin tavoin talon toiminnassa. Kansainvälisen hyväntekeväisyyspäivän kunniaksi haluamme tuoda esille, miten Tampere-talo on ottanut aktiivisen roolin auttaakseen niitä, jotka tarvitsevat apua ja tukea.
Solidaarisuutta ja apua Ukrainalle
Tampere-talo ei ole jäänyt syrjään Ukrainan kriisin aikana. Kiova on ystävyyskaupunkimme, ja Ukrainan kansa läheinen. Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on ollut koko Euroopan kauhistus, mutta myös herättänyt meissä halun auttaa. Keväällä 2022 järjestettiin ”Apua! Ukrainalle” -tukikonsertti, jossa kerätyt varat lahjoitettiin lyhentämättömänä Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastolle. Tämä tuki auttoi turvaamaan konfliktialueilla elävien ihmisten perustarpeet ja osoitti, että Tampere-talo seisoo yhtenäisenä rauhan puolesta.
Joulukuussa teimme toisen merkittävän eleen tukemalla Ukrainan kansallisbalettia, kun sen tuotanto oli perumisuhan alla. Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas oli eturintamassa varmistamassa, että ukrainalaiset taiteilijat saivat jatkaa työtään. SPR:n lipaskerääjiä oli paikalla baletin esityksissä, ja lisäksi varmistimme, että myös sotapakolaiset pääsivät nauttimaan tästä kulttuurin ilotulituksesta.
Paulina Ahokas itse kertoi, ”Haluamme tukea ukrainalaisia taiteilijoita tässä sietämättömässä maailmantilanteessa. Balettikiertue on myös humanitaarinen ja kulttuurivaihdon teko. Ukrainalaisille esiintyjille kiertueen toteutuminen on elinehto, ja meille tapahtuma-alan ammattilaisille nämä tilaisuudet ovat se tärkein muistutus miksi tätä työtä teemme.”
Suunnitelmissa on toteuttaa useita Ukrainaa tukevia tuotantoja tulevan vuoden aikana, joilla tuetaan tilanteen uhreja ja lisätään tietoisuutta. Vuonna 2022 Tampere-talon henkilökunta äänesti joulukorttirahojen ohjaamisesta SPR:n kautta Ukrainan kriisin uhreille.
Mitä muuta Tampere-talo tekee hyväntekeväisyyden eteen?
Useissa tuotannoissamme otetaan huomioon hyväntekeväisyys eri tavoin. Esimerkkinä voimme mainita vuoden vaihteen suurtuotannon Lumikuningatar-jääbaletin, joka teki yhteistyötä Icehearts ry:n kanssa ja mahdollisti lasten vierailut jääharjoituksiin ja -kenraaliharjoituksiin. Näin lapset saivat ikimuistoisen kokemuksen ja mahdollisuuden nähdä taikaa läheltä.
Dinosaurukset-kesänäyttelyssä mahdollistettiin vierailuja lippulahjoituksilla useille hyväntekeväisyyskohteille, kuten Hope ry:lle, Nujertumattomat-projektille, Ukraina-talolle, Tampereen kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluille sekä Tampereen kaupungin perheneuvolalle. Haluamme varmistaa, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan kulttuurista ja elämyksistä.
Lisäksi vuosittain tarjoamme kaksi kokoustilaa tai konserttisalia erilaisille kohteille hyväntekeväisyystekona. Tänä syksynä tukikohde on We Speak Gay -yhteisön sateenkaariviestinnän työpaja. Tarkoituksena on edistää Tamperetta Suomen sateenkaariystävällisimmäksi kaupungiksi yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.
Haaste hyväntekeväisyystekoihin
Nyt kun olemme kertoneet, mitä kaikkea teemme hyväntekeväisyyden eteen, haluamme haastaa sinut mukaan tärkeään työhön. Hyväntekeväisyys ei vaadi aina suuria summia rahaa tai valtavia ponnisteluja. Voit auttaa monin eri tavoin: osallistumalla paikallisiin hyväntekeväisyystapahtumiin, vapaaehtoistyöhön tai antamalla aikaasi ja osaamistasi niille, jotka tarvitsevat apua.
Muista, että pienikin teko voi tehdä suuren eron jonkun elämässä. Hyvää kansainvälistä hyväntekeväisyyspäivää!