Yksi perhe. Kaksi rintamaa. Ooppera vihasta ja armosta.

Tampereen Oopperan suurtuotanto, uusi kotimainen tilausteos Veljeni vartija, kuvaa vuoden 1918 Suomea ja sisällissodan dramaattisia tapahtumia Tampereella. Vuonna 2018 Suomen historian surullisimmista tapahtumista tulee kuluneeksi sata vuotta. Ooppera kertoo koskettavasti kahden eri puolille ajautuvan sisaruksen Amanda ja Eemil Rossin tarinan. Päärooleissa nähdään sopraano Tuuli Takala ja baritoni Ville Rusanen. 

Sävellys Olli Kortekangas 
Libretto ja ohjaus Tuomas Parkkinen 
Musiikinjohto Santtu-Matias Rouvali 
Puvut Tarja Simone
Lavastus Kati Lukka 
Valosuunnittelu Ville Syrjä

Rooleissa

Tuuli Takala Amanda Rossi
Ville Rusanen Eemil Rossi
Tuomas Katajala Iisakki Friman
Juha Kotilainen Johannes Rossi
Päivi Nisula Rauha Valkonen
Erica Back Serafina Suomi
Virpi Räisänen Hanna Waltz
Suvi Väyrynen Onni Kontio
Tuomas Pursio Tuntematon sotilas

Tampere Filharmonia
Tampereen Oopperan kuoro
Kuorokapellimestari Heikki Liimola 

Esityskieli suomi

"Meidän kaikkien täytyy pitää huolta toisistamme"

Veljeni vartija kuvaa nousevien odotusten kaupunkia ja sodan tapahtumia kahden eri puolille ajautuvan sisaruksen näkökulmasta. Se on henkilövetoinen, eeppinen, sinfoninen draama murskatuista unelmista, vaikeista valinnoista ja suurista tunteista.

‒ Oopperan tematiikka on sodanvastainen, eikä se juurikaan sisällä aatteellista pohdintaa tai poliittisia puolustuspuheita. Nimi viittaa Raamattuun ja sisältää kysymyksen, jonka Kain esitti Jumalalle velisurman jälkeen: ”Olenko minä veljeni vartija?” Vastaus on kyllä. Meidän kaikkien täytyy pitää huolta toisistamme, sanoo libretisti ja ohjaaja Tuomas Parkkinen.

Kyseessä on Parkkisen tähänastisen uran paitsi merkittävin teos, myös ensimmäinen ooppera, jossa hän vastaa sekä libretosta että ohjauksesta.

Olli Kortekangas on uransa aikana säveltänyt pitkälti toistasataa teosta, joihin kuuluu muun muassa orkesterimusiikkia, kuoro- ja kamarimusiikkia sekä kahdeksan oopperaa.

‒ Veljeni vartija ammentaa sekä oopperan rikkaasta historiasta että 1900-luvun alkupuolen musiikkityyleistä. Kuullaan cakewalkia ja torvisoittoa. Ja tietysti laulua: melodiset aariat, värikkäät ensemblet ja dramaattiset kuorokohtaukset rytmittävät kokonaisuutta, jonka orkesterin energia pitää liikkeessä, kertoo säveltäjä Olli Kortekangas.

Veljeni vartijan kustantaa suomalainen musiikkikustantamo Fennica Gehrman Oy. 

Tuotanto Tampere-talo 

Oliver ja Helvi tulkitsevat oopperan tarinaa

Taiteellinen työryhmä halusi oopperan kuvaan kaksi lasta esittämään sisaruspari Eemil ja Amanda Rossia. Tähän tehtävään saimme roolinsa kerrassaan mainiosti hoitaneet Oliverin, 4 ja Helvin, 5.

Kuvaan on tuotu vaikutteita 1900-luvun alun potreteista. Tuolloin Suomessa elettiin valokuvaamisen nousukautta ja erityisesti työväen keskuudessa oli suosittua kuvauttaa itsensä. Lapset on puettu parhaimpiinsa ajan hengen mukaisesti.

Kuvan tarinan taustalla on ajatus siitä, kuinka valokuvaajan ateljeessa vallitsee sekasorto juuri tapahtuneen räjähdyksen jäljiltä. Sisko vartioi veljeään, veljen katse harhailee. Ja veli on tarttunut aseeseen.

Visuaalisen tulkinnan loivat ohjaaja Tuomas Parkkinen, lavastaja Kati Lukka ja pukusuunnittelija Tarja Simonen. Kuvat otettiin valokuvaaja Saara Salmen studiolla tammikuisena pakkaspäivänä. Saara Salmi työsti kuvan visuaalisen ilmeen, jonka viimeisteli logon kera graafikko Jaakko Kahala.

Lipunmyynti

Osta lippu Tampere-talon lipunmyynti
puh. 0600 94500 (1,98 €/min+pvm)

Tilaa tarjoilu

Tilaa tarjoilu Vältä jonottaminen tilaamalla
väliaikatarjoilut etukäteen.

Liput 

66/86/98 €, eläkel. 60/80/93 €, myös ryhmälippuja

Musiikkia ja makuja -paketti 101/121/133 €

Yhteislippu 

alkaen 163,50 € - osta lippu.fi

Neljä Tampereen kulttuuritalojen 1918-tuotantoa yhdellä lipulla: Tampereen Ooppera, Tampereen Teatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Museokeskus Vapriikki. 

veljeni vartijan Esityspäivät

Pe 16.2.2018 klo 18.30, kantaesitys
Su 18.2. klo 15.00
Ke 21.2. klo 18.30
La 24.2. klo 15.00
To 1.3. klo 18.30
La 3.3. klo 15.00 

”Mitä on tämä suuri hiljaisuus?
Miksi tiellä on hämärää?
Joko tulimme maailman loppuun?
Joko kotimme murskattiin?
Emme näe enää punaista miestä, emme huomaa valkeaa.
Me näemme vain mustaa, mustaa. Silmänkantamattomiin.”

VIDEOT

Näin syntyy Veljeni vartijan tarina - katso ja kuuntele Olli Kortekankaan musiikkia

Libretisti ja ohjaaja Tuomas Parkkinen kertoo oopperasta ja sen tematiikasta


Tulevia tapahtumia




Sivua viimeksi muokattu 17.05.2017